Kirja-arvio http://jukka-konttinen.vapaavuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132766/all Sun, 10 Mar 2019 08:27:46 +0200 fi Naisissa viisaus, miehissä hulluus http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/271218-naisissa-viisaus-miehissa-hulluus <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Kun kustantaja esittelee esikoiskirjailijan maatilan tyttäreksi, joka oppi jo varhain ajamaan leikkuupuimuria ja hänen romaaninsa kertoo 1920-luvun pohjalaisesta maaseudusta, luulisi äkkipäätä, että käsillä ovat kaikki kirjallisen katastrofin ainekset <em>(Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet, Otava 2019).</em></p><p>Eihän tämä ketään voi kiinnostaa modernissa Suomessa. Kaiken lisäksi romaanin henkilöt puhuvat repliikeissään kummallista pohjalaista murretta. Maaseutu- ja murreromaani - eikö näitä ole jo julkaistu tarpeeksi?</p><p>Kirja kertoo Liisasta, joka menee naimisiin Kallen kanssa, mutta Kallepa lähtee Amerikkaan ja Liisa jää lasten kanssa Isoonkyröön. Liisa haluaa pitää lupauksen, jonka hän antoi isälleen tämän kuolinvuoteella: talo on pidettävä suvussa.</p><p>Viimeistään tässä vaiheessa etelän median terävät kriitikot hiovat jo leimakirveitään. Kohta olisi iskun paikka.</p><p>Leikittely sikseen. Iskua ei ole ainakaan vielä näkynyt eikä kuulunut. Nuori kirjailija lyö mukaansatempaavalla tarinallaan lukijan ällikällä. Nivukoski selättää komeasti epäilevien ennakkoluulot, myös omani. Hänen romaaninsa on yksi alkuvuoden kirjallisista helmistä ja esikoiskirjaksi harvinaisen kypsä.</p><p>Paula Nivukoski kulkee Orvokki Aution ja Antti Tuurin pohjalaisilla jäljillä. Nivukosken Isokyrö on paikka, missä naiset ovat väkeviä ja miehet lähtevät Amerikkaan. Henkilöistä voi aistia Tuurin kiteytyksen, jonka mukaan pohjalaisissa naisissa asuu viisaus, miehissä hulluus. Ei tietenkään mikään tuore näkökulma, mutta se toimii sittenkin.</p><p><em>Nopeasti piirretyt pilvet</em> on hyvä erityisesti runollisen kielensä ansiosta. Tarinaan tuo lisävivahteen se, että se perustuu kirjailijan isoäidin elämään. Liisa kokee kovia, äidilleen hän ei tahdo kelvata ja juorukellot levittävät kylillä pahoja puheita. Hitaasti mutta varmasti sinnikäs Liisa kypsyy kuitenkin selviytyjäksi.</p><p>Murre ei kirjassa häiritse. Sitä käytetään harkiten ja säästeliäästi. <em>&rdquo;Oo ny hilijaa, aina saa jotaki hävetä. Ookko sä aivan kolloo? Emmä elämältä paljoa toivonu. Hyvän miehen, joka kyntää suoraan eikä lähäre kesken elämän.&rdquo; &nbsp; &nbsp;</em></p><p>Paula Nivukosken avainsanoja menestykseen ovat paikallisuus, murre, omintakeinen kieli ja aiheen tarkka rajaus. Oma ääni ei löydy arkistoja penkomalla. Kirjailija tekee sen itse.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kun kustantaja esittelee esikoiskirjailijan maatilan tyttäreksi, joka oppi jo varhain ajamaan leikkuupuimuria ja hänen romaaninsa kertoo 1920-luvun pohjalaisesta maaseudusta, luulisi äkkipäätä, että käsillä ovat kaikki kirjallisen katastrofin ainekset (Paula Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet, Otava 2019).

Eihän tämä ketään voi kiinnostaa modernissa Suomessa. Kaiken lisäksi romaanin henkilöt puhuvat repliikeissään kummallista pohjalaista murretta. Maaseutu- ja murreromaani - eikö näitä ole jo julkaistu tarpeeksi?

Kirja kertoo Liisasta, joka menee naimisiin Kallen kanssa, mutta Kallepa lähtee Amerikkaan ja Liisa jää lasten kanssa Isoonkyröön. Liisa haluaa pitää lupauksen, jonka hän antoi isälleen tämän kuolinvuoteella: talo on pidettävä suvussa.

Viimeistään tässä vaiheessa etelän median terävät kriitikot hiovat jo leimakirveitään. Kohta olisi iskun paikka.

Leikittely sikseen. Iskua ei ole ainakaan vielä näkynyt eikä kuulunut. Nuori kirjailija lyö mukaansatempaavalla tarinallaan lukijan ällikällä. Nivukoski selättää komeasti epäilevien ennakkoluulot, myös omani. Hänen romaaninsa on yksi alkuvuoden kirjallisista helmistä ja esikoiskirjaksi harvinaisen kypsä.

Paula Nivukoski kulkee Orvokki Aution ja Antti Tuurin pohjalaisilla jäljillä. Nivukosken Isokyrö on paikka, missä naiset ovat väkeviä ja miehet lähtevät Amerikkaan. Henkilöistä voi aistia Tuurin kiteytyksen, jonka mukaan pohjalaisissa naisissa asuu viisaus, miehissä hulluus. Ei tietenkään mikään tuore näkökulma, mutta se toimii sittenkin.

Nopeasti piirretyt pilvet on hyvä erityisesti runollisen kielensä ansiosta. Tarinaan tuo lisävivahteen se, että se perustuu kirjailijan isoäidin elämään. Liisa kokee kovia, äidilleen hän ei tahdo kelvata ja juorukellot levittävät kylillä pahoja puheita. Hitaasti mutta varmasti sinnikäs Liisa kypsyy kuitenkin selviytyjäksi.

Murre ei kirjassa häiritse. Sitä käytetään harkiten ja säästeliäästi. ”Oo ny hilijaa, aina saa jotaki hävetä. Ookko sä aivan kolloo? Emmä elämältä paljoa toivonu. Hyvän miehen, joka kyntää suoraan eikä lähäre kesken elämän.”    

Paula Nivukosken avainsanoja menestykseen ovat paikallisuus, murre, omintakeinen kieli ja aiheen tarkka rajaus. Oma ääni ei löydy arkistoja penkomalla. Kirjailija tekee sen itse.

 

]]>
2 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/271218-naisissa-viisaus-miehissa-hulluus#comments Kulttuuri Etelä-Pohjanmaa Kirja-arvio Sun, 10 Mar 2019 06:27:46 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/271218-naisissa-viisaus-miehissa-hulluus
Ilmastopaniikin hoito-oppaasta http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/270854-ilmastopaniikin-hoito-oppaasta <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Tämä taitaa olla ensimmäinen kirja-arvosteluni Vapaavuorossa, joten antakaa anteeksi, jos ei ole rutiinia.</p><p>Arvosteltavana on siis Matti Virtanen: Ilmastopaniikki, Hoito-opas ( Docendo, 2019).</p><p>Ilmastopaniikin kirjoittaja on konkaritoimittaja, koulutustaustaltaan maantieteilijä. Hän on myös Skepsiksen perustajajäsen. Skeptisyys on miehellä veressä?</p><p>Toimittaja Matti Virtasen teos on kirjoitettu mukaansatempaavalla tavalla. Vastauksia kysymyksiin haetaan edeten haastattelujen kautta, jopa väite-vastaväite-ketjuinakin. Haastateltuina ovat suurinpiirtein kaikki, joilta ilmastoasioista kannattaa jotain kysyä, Jarl Ahlbeckista Fritz Vahrenholtiin aakkosten eri reunoilta mainittuina. Esimerkiksi merentutkija Boris Winterhalterista sain mielestäni kirjasta paljon laajemman kokonaiskuvan kuin hänen yksittäisiin kysymyksiin keskittyvästä blogistaan.</p><p>Ilmastoaihe tulee teoksessa käsiteltyä hyvin moniulotteisesti, eri tieteenaloista ilmastopolitiikan yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ulottuen.</p><p>Pari lainausta Virtasen kynästä:</p><ul><li>&quot;...ilmastonmuutos näyttää olevan miesten kehittämä uhkakuva, joka on tarkoitettu naisten pelottelemiseksi.&quot;</li><li>&quot;Jos joku joskus kirjoittaa ilmastosodan historian, Hämerannan aineistoja ei pitäisi sivuuttaa.&quot;</li></ul><p>Noilla lainauksilla pyrin korostamaan, että kyse on myös informaatiosodasta. Vihollisleiritkin tulevat teoksesta ilmi. Myös&nbsp; tämän sodan viattomista kuolonuhreista löytyy teoksesta melkoisen karmivia esimerkkejä.</p><p>Monipuolinen ja monista eri näkökulmista asioita tarkasteleva Ilmastopaniikki-teos käy jokahenkilön ilmasto-oppaaksi, joka ehkäisee panikoitumista.</p><p><strong>Kirjan julkistamistilaisuus Bottalla</strong></p><p>Sain olla läsnä Matti Virtasen Ilmastopaniikki-kirjan julkistamistilaisuudessa tänään tiistaina 5.3.2019. Läsnäolevat olivat arviolta kaikki minua oppineempia ja tunnetumpia, joten mukana olo tuntui tosi hienolta. Tilaisuuden järjestäjänä oli teoksen kustantaja, <a href="http://www.docendokustannus.fi/">Docendo</a> (<a href="http://www.docendokustannus.fi/" rel="noopener noreferrer" target="_blank">Linkki</a>), jolle tuskin on liian suuri kiitos laittaa yksi linkki korvaukseksi maittavasta korvapuustikahvista.</p><p>Tilaisuus alkoi kustantajan lyhyellä johdannolla ja sitten laskettiin itse kirjailija mikrofoneineen irti. Hän kertoi mm. sen, että kirja on tyyliltään journalistinen ja haastatteluihin perustuva, minkä huomaisin teosta lukiessanikin. Mielenkiintoista oli kuulla sekin, että IPCC:n syksyllä 2018 ilmestynyt 1,5&deg;C lämpenemisrajaan&nbsp; liittyvä raportti oli YK:n elimen tilaustyö: mitä vaadittaisiin, että lämpötilan kohoaminen saataisiin rajoitettua 1,5&deg;C:een. Tämä oli ainakin minulta jäänyt syksyn ilmastopaniikissa huomaamatta. Sama tieto on toki myös kirjassa, vaan eipäs ollutkaan sieltä jäänyt niin tarkasti mieleeni. Ehkä myös merkki siitä, ettei teoksen tietotulvaa ole helppo sulattaa kertalukemisella.</p><p>Tilaisuudessa toimittaja Matti Virtanen esitteli myös ilmastopaniikkia lietsovan teoksen, mutta jätän sen tekijän mainitsematta. Teoksen nimeähän en edes muista. Tavallaan tuo panikointia edistäväksi tarkoitettu teos on yksi syy lisää lukea Virtasen Ilmastopaniikki, joka on tarkoitettukin hoito-oppaaksi.</p><p>Jospa tähän loppuun sopii vielä erityiskiitos Matti Virtaselle haalentaja-sanan lanseeraamisesta suurelle yleisölle. Anglismiallergiani helpottuu aina, kun näen hyvän suomennoksen, tässä siis lukewarmer-sanalle.</p><p><strong>Lisää linkkejä aiheeseen</strong></p><p><a href="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ilmastopaniikki-kirjan-tekija-haluaa-savyja-ilmastokeskusteluun-odotan-taystyrmaysta/4fcb95da-4ff8-4961-a3f5-790e43d214b2" title="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ilmastopaniikki-kirjan-tekija-haluaa-savyja-ilmastokeskusteluun-odotan-taystyrmaysta/4fcb95da-4ff8-4961-a3f5-790e43d214b2">https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ilmastopaniikki-kirjan-tekija-haluaa-...</a> (<a href="https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ilmastopaniikki-kirjan-tekija-haluaa-savyja-ilmastokeskusteluun-odotan-taystyrmaysta/4fcb95da-4ff8-4961-a3f5-790e43d214b2" rel="noopener noreferrer" target="_blank">Linkki</a>) Joku ehtii aina ensin, nyt taisi olla Kauppalehti.</p><p><a href="https://www.docendo.fi/ilmastopaniikki-kaypa-hoito-opas-matti-virtanen.html" title="https://www.docendo.fi/ilmastopaniikki-kaypa-hoito-opas-matti-virtanen.html">https://www.docendo.fi/ilmastopaniikki-kaypa-hoito-opas-matti-virtanen.html</a> (<a href="https://www.docendo.fi/ilmastopaniikki-kaypa-hoito-opas-matti-virtanen.html" rel="noopener noreferrer" target="_blank">Linkki</a>) Verkkokirjakauppalinkki siltä varalta, ettei paikkakunnan kirjakaupasta löydy tätä välttämättömyysteosta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Tämä taitaa olla ensimmäinen kirja-arvosteluni Vapaavuorossa, joten antakaa anteeksi, jos ei ole rutiinia.

Arvosteltavana on siis Matti Virtanen: Ilmastopaniikki, Hoito-opas ( Docendo, 2019).

Ilmastopaniikin kirjoittaja on konkaritoimittaja, koulutustaustaltaan maantieteilijä. Hän on myös Skepsiksen perustajajäsen. Skeptisyys on miehellä veressä?

Toimittaja Matti Virtasen teos on kirjoitettu mukaansatempaavalla tavalla. Vastauksia kysymyksiin haetaan edeten haastattelujen kautta, jopa väite-vastaväite-ketjuinakin. Haastateltuina ovat suurinpiirtein kaikki, joilta ilmastoasioista kannattaa jotain kysyä, Jarl Ahlbeckista Fritz Vahrenholtiin aakkosten eri reunoilta mainittuina. Esimerkiksi merentutkija Boris Winterhalterista sain mielestäni kirjasta paljon laajemman kokonaiskuvan kuin hänen yksittäisiin kysymyksiin keskittyvästä blogistaan.

Ilmastoaihe tulee teoksessa käsiteltyä hyvin moniulotteisesti, eri tieteenaloista ilmastopolitiikan yhteiskunnallisiin vaikutuksiin ulottuen.

Pari lainausta Virtasen kynästä:

  • "...ilmastonmuutos näyttää olevan miesten kehittämä uhkakuva, joka on tarkoitettu naisten pelottelemiseksi."
  • "Jos joku joskus kirjoittaa ilmastosodan historian, Hämerannan aineistoja ei pitäisi sivuuttaa."

Noilla lainauksilla pyrin korostamaan, että kyse on myös informaatiosodasta. Vihollisleiritkin tulevat teoksesta ilmi. Myös  tämän sodan viattomista kuolonuhreista löytyy teoksesta melkoisen karmivia esimerkkejä.

Monipuolinen ja monista eri näkökulmista asioita tarkasteleva Ilmastopaniikki-teos käy jokahenkilön ilmasto-oppaaksi, joka ehkäisee panikoitumista.

Kirjan julkistamistilaisuus Bottalla

Sain olla läsnä Matti Virtasen Ilmastopaniikki-kirjan julkistamistilaisuudessa tänään tiistaina 5.3.2019. Läsnäolevat olivat arviolta kaikki minua oppineempia ja tunnetumpia, joten mukana olo tuntui tosi hienolta. Tilaisuuden järjestäjänä oli teoksen kustantaja, Docendo (Linkki), jolle tuskin on liian suuri kiitos laittaa yksi linkki korvaukseksi maittavasta korvapuustikahvista.

Tilaisuus alkoi kustantajan lyhyellä johdannolla ja sitten laskettiin itse kirjailija mikrofoneineen irti. Hän kertoi mm. sen, että kirja on tyyliltään journalistinen ja haastatteluihin perustuva, minkä huomaisin teosta lukiessanikin. Mielenkiintoista oli kuulla sekin, että IPCC:n syksyllä 2018 ilmestynyt 1,5°C lämpenemisrajaan  liittyvä raportti oli YK:n elimen tilaustyö: mitä vaadittaisiin, että lämpötilan kohoaminen saataisiin rajoitettua 1,5°C:een. Tämä oli ainakin minulta jäänyt syksyn ilmastopaniikissa huomaamatta. Sama tieto on toki myös kirjassa, vaan eipäs ollutkaan sieltä jäänyt niin tarkasti mieleeni. Ehkä myös merkki siitä, ettei teoksen tietotulvaa ole helppo sulattaa kertalukemisella.

Tilaisuudessa toimittaja Matti Virtanen esitteli myös ilmastopaniikkia lietsovan teoksen, mutta jätän sen tekijän mainitsematta. Teoksen nimeähän en edes muista. Tavallaan tuo panikointia edistäväksi tarkoitettu teos on yksi syy lisää lukea Virtasen Ilmastopaniikki, joka on tarkoitettukin hoito-oppaaksi.

Jospa tähän loppuun sopii vielä erityiskiitos Matti Virtaselle haalentaja-sanan lanseeraamisesta suurelle yleisölle. Anglismiallergiani helpottuu aina, kun näen hyvän suomennoksen, tässä siis lukewarmer-sanalle.

Lisää linkkejä aiheeseen

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/ilmastopaniikki-kirjan-tekija-haluaa-savyja-ilmastokeskusteluun-odotan-taystyrmaysta/4fcb95da-4ff8-4961-a3f5-790e43d214b2 (Linkki) Joku ehtii aina ensin, nyt taisi olla Kauppalehti.

https://www.docendo.fi/ilmastopaniikki-kaypa-hoito-opas-matti-virtanen.html (Linkki) Verkkokirjakauppalinkki siltä varalta, ettei paikkakunnan kirjakaupasta löydy tätä välttämättömyysteosta.

]]>
26 http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/270854-ilmastopaniikin-hoito-oppaasta#comments Kulttuuri Ilmastonmuutos Kirja-arvio Tue, 05 Mar 2019 21:39:21 +0000 Risto Jääskeläinen http://rjaaskel.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/270854-ilmastopaniikin-hoito-oppaasta
Rottakylän mies pakeni saksalaisten leiriltä ja kirjoitti siitä http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262121-rottakylan-mies-pakeni-saksalaisten-leirilta-ja-kirjoitti-siita <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>&nbsp;</p><p>Vuonna 1995 Aleksandr Škljajev, tunnettu udmurttilainen kirjallisuuden ja journalistiikan tutkija oli Suomessa helsinkiläisessä alan kirjastossa. Škljajev tunnetaan erityisesti vainojen uhriksi joutuneiden udmurttilaisten kirjailijoiden kohtaloiden selvittäjänä. Hän on julkaissut aiheesta muun muassa teoksen Tšašjem nimjos.</p><p><br />Monesta kirjailijasta tiedot ovat edelleen hatarat, monet teokset kateissa ja moni teos vailla huomiota ja lukijoita. Joskus sattuma ja onni puuttuu peliin tai ehkä Korkeimman käsi suuressa oikeudenmukaisuudessaan. Niin tapahtui vuonna 1995, kun Aleksandr Škljajev penkoi helsinkiläisessä kirjastossa udmurttien teoksia. Lisäksi hän näki siellä muun muassa Aminoffin teoksia udmurtin kielestä. Sitten hänen väsyneet silmänsä osuivat aivan pieneen kirjaseen, jonka kannessa luki: А. Денисов. Мынам пленысь пегӟеме. Казань. 1919-тӥ ар. Вотской культурно-просветительной подотделлэн поттэмез.</p><p><br />Kyseessä oli siis A. Denisovin Kazanissa ilmestynyt teos Pakoni vankeudesta vuodelta 1919, mutta Škljajev ei ollut koskaan kuullut tällaisesta teoksesta eikä tämännimisestä kirjailijasta. Hän kopioi teoksen ja toi sen mukanaan Udmurtiaan. Hän kaiveli kaikkia mahdollisia hakuteoksia, mutta missään ei ollut mitään mainintaa tällaisesta teoksesta.&nbsp;</p><p><br />Todennäköisesti maailman ainoa säilynyt kappale tätä teosta on siis Suomessa säilytteillä. Tässä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä: sralinin vainoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä ihmisten vainoamista ja tappamista, mutta se tarkoitti myös teosten hävittämistä. Neuvostoliitossa ei tietääkseni tarvinnut polttaa kirjoja rovioilla suuria määriä, koska kafkamaiset vainot ja salaliittoteoriat pitivät huolen siitä, että asianomaiset itse kätkivät ja tuhosivat teoksia. Teoksia upotettiin jokiin, haudattiin maahan ja muihin paikkoihin, joista niistä ei hoksattaisi, mutta joihin ne usein jäivät ikuisiksi ajoiksi. Onneksi osa niistä löytyy myöhemmin sattumalta eri kirjastoista Pietarista, Helsingistä ja muualta. Juuri luin, että Berliinistä löydettyä Pjotr Tšaikovskin ääntä on tutkittu ja nauhoitteen kohtalosta esitelmöidään. Kuzebai Gerdin ääntä on myös löydetty ja pätkä on kuultavissa netissä.</p><p><br />Ateistinen aivopesu tuhosi kirjallisen jatkumon ja poisti tietoisuuden kirjakielen alun kirjallisuudesta, koska se oli ollut luonnollisesti usein luonteeltaan uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Sen sijaan levitettiin valheita siitä, kuinka vallankumouksesta alkoi vähemmistökansojen kirjallisuus.</p><p><br />Škljajev oletti ensin, että teos olisi venäjästä käännetty udmurtiksi, mutta heti alusta hän huomasi, että kirjoittaja kirjoittaa itse omalla äidinkielellään. Teos on mitä ilmeisimmin omaelämäkerrallinen. Se kertoo, miten päähenkilö jäi vuonna 1914 sodassa saksalaisten vangiksi ja joutui leirille ja töihin saksalaisen talonpojan luo. Lopulta hän onnistui pakenemaan Hollantiin ja sieltä hän palasi Englannin, Norjan, Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle. Kertomus on hyvin kirjoitettu ja se sisältyy myös udmurttilaisten novellien suomennoskokoelmaan.</p><p><br />Kirjailija mainitsee teoksessaan olevansa kotoisin Udmurtiasta Komakgurtista (suom. Rottakylä). Eräs udmurtialainen televisiotoimittaja kävi kylässä ja löysi A. Denisovin sukulaisia. Tiedot kirjailijasta ovat kuitenkin puutteellisia eikä hänestä ole edes valokuvaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Vuonna 1995 Aleksandr Škljajev, tunnettu udmurttilainen kirjallisuuden ja journalistiikan tutkija oli Suomessa helsinkiläisessä alan kirjastossa. Škljajev tunnetaan erityisesti vainojen uhriksi joutuneiden udmurttilaisten kirjailijoiden kohtaloiden selvittäjänä. Hän on julkaissut aiheesta muun muassa teoksen Tšašjem nimjos.


Monesta kirjailijasta tiedot ovat edelleen hatarat, monet teokset kateissa ja moni teos vailla huomiota ja lukijoita. Joskus sattuma ja onni puuttuu peliin tai ehkä Korkeimman käsi suuressa oikeudenmukaisuudessaan. Niin tapahtui vuonna 1995, kun Aleksandr Škljajev penkoi helsinkiläisessä kirjastossa udmurttien teoksia. Lisäksi hän näki siellä muun muassa Aminoffin teoksia udmurtin kielestä. Sitten hänen väsyneet silmänsä osuivat aivan pieneen kirjaseen, jonka kannessa luki: А. Денисов. Мынам пленысь пегӟеме. Казань. 1919-тӥ ар. Вотской культурно-просветительной подотделлэн поттэмез.


Kyseessä oli siis A. Denisovin Kazanissa ilmestynyt teos Pakoni vankeudesta vuodelta 1919, mutta Škljajev ei ollut koskaan kuullut tällaisesta teoksesta eikä tämännimisestä kirjailijasta. Hän kopioi teoksen ja toi sen mukanaan Udmurtiaan. Hän kaiveli kaikkia mahdollisia hakuteoksia, mutta missään ei ollut mitään mainintaa tällaisesta teoksesta. 


Todennäköisesti maailman ainoa säilynyt kappale tätä teosta on siis Suomessa säilytteillä. Tässä ei tietenkään ole mitään ihmeellistä: sralinin vainoista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä ihmisten vainoamista ja tappamista, mutta se tarkoitti myös teosten hävittämistä. Neuvostoliitossa ei tietääkseni tarvinnut polttaa kirjoja rovioilla suuria määriä, koska kafkamaiset vainot ja salaliittoteoriat pitivät huolen siitä, että asianomaiset itse kätkivät ja tuhosivat teoksia. Teoksia upotettiin jokiin, haudattiin maahan ja muihin paikkoihin, joista niistä ei hoksattaisi, mutta joihin ne usein jäivät ikuisiksi ajoiksi. Onneksi osa niistä löytyy myöhemmin sattumalta eri kirjastoista Pietarista, Helsingistä ja muualta. Juuri luin, että Berliinistä löydettyä Pjotr Tšaikovskin ääntä on tutkittu ja nauhoitteen kohtalosta esitelmöidään. Kuzebai Gerdin ääntä on myös löydetty ja pätkä on kuultavissa netissä.


Ateistinen aivopesu tuhosi kirjallisen jatkumon ja poisti tietoisuuden kirjakielen alun kirjallisuudesta, koska se oli ollut luonnollisesti usein luonteeltaan uskonnollista ja muista kielistä käännettyä. Sen sijaan levitettiin valheita siitä, kuinka vallankumouksesta alkoi vähemmistökansojen kirjallisuus.


Škljajev oletti ensin, että teos olisi venäjästä käännetty udmurtiksi, mutta heti alusta hän huomasi, että kirjoittaja kirjoittaa itse omalla äidinkielellään. Teos on mitä ilmeisimmin omaelämäkerrallinen. Se kertoo, miten päähenkilö jäi vuonna 1914 sodassa saksalaisten vangiksi ja joutui leirille ja töihin saksalaisen talonpojan luo. Lopulta hän onnistui pakenemaan Hollantiin ja sieltä hän palasi Englannin, Norjan, Ruotsin ja Suomen kautta Venäjälle. Kertomus on hyvin kirjoitettu ja se sisältyy myös udmurttilaisten novellien suomennoskokoelmaan.


Kirjailija mainitsee teoksessaan olevansa kotoisin Udmurtiasta Komakgurtista (suom. Rottakylä). Eräs udmurtialainen televisiotoimittaja kävi kylässä ja löysi A. Denisovin sukulaisia. Tiedot kirjailijasta ovat kuitenkin puutteellisia eikä hänestä ole edes valokuvaa.

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262121-rottakylan-mies-pakeni-saksalaisten-leirilta-ja-kirjoitti-siita#comments Kulttuuri Kirja-arvio Maailmansota Udmurttilainen kirjallisuus Udmurttilainen novelli Udmurttilaisten novellien suomenkielinen kokoelma Sat, 06 Oct 2018 07:53:20 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262121-rottakylan-mies-pakeni-saksalaisten-leirilta-ja-kirjoitti-siita
Aunuksen julma harharetki http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262110-aunuksen-julma-harharetki <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Yleisradion tv-viihteen taannoinen guru, kultasormeksi kutsuttu Kari Kyrönseppä yllättää uudella romaanillaan <em>(Ensimmäisten joukossa, Docendo 2018). </em>Kirja on vaikuttava kuvaus Aunuksen heimosoturien sotaretkestä keväällä 1919. Päähenkilö on Kyrönsepän setä, vasta 17-vuotias Emil Seppelin.</p><p>Vaikka kyse on romaanista, kirjalla on vahva side todellisuuteen, ja Kyrönseppä käyttää hyväksi isänsä kertomuksia. Kyrönsepän isä Juho, aiemmalta nimeltään Seppelin, asui kauppiasperheessä Alahärmän Voltissa. Aunukseen lähti Juhon nuorempi veli Emil.</p><p>Kun Juho kuulee veljensä suunnitelmasta, hän yrittää varoitella: <em>&rdquo;Siinä sakissa on niin paljon kaikenlaista höyrypäätä, joille naapurikansan vapautus ei ole ollenkaan pääasia.&rdquo;</em> Lähtijöiden motiiveista Juholla on selvä kanta: <em>&rdquo;Sankarimaine. Tappeleminen. Rellestäminen. Holtiton elämä.&rdquo;</em></p><p>Emil Seppelin lähti varoituksista huolimatta Aunuksen retkelle. Sinne hän myös jäi. Hän kaatui ensimmäisten joukossa.</p><p>Herkkä nuori mies janosi menestystä ja hyväksyntää, ehkä myös sankarin sädekehää. Hän tarttui heimosotureita värväävien pyydykseen muutaman muun härmäläisen kanssa. Seppelinin perhe oli isän kuoleman jälkeen taloudellisessa ahdingossa, mikä oli yksi syy lähtöön.</p><p>Paineet ennen lähtöpäätöstä olivat kovat. Emil miettii: <em>&rdquo;Minunko piti antaa Annastiinalle Jeesus, Longalle sankaritekoja ja Äitelle toimeentulon turva.&rdquo;</em> Annastiina oli pojan haaveiden uskovainen tyttö, Lonka suojeluskunnan päällikkö.</p><p>Härmäläiset heimosoturit lähtivät heppoisin eväin Aunuksen retkelle. Suuri osa oli nuoria koulupoikia, joilla ei ollut mitään kytkentää heimoaatteeseen.</p><p>Kyrönsepän viimeisen päälle hiottu lakoninen tyyli vie tarinaa eteen päin. Kaikki rönsyt on karsittu pois. On harvinaista lukea hyvää suomea, missä ei ole mitään kikkailua eikä kokeiluilla keikarointia.</p><p>Aunuksen retkessä oli myös surkuhupaisia piirteitä. Kyrönseppä ei kuitenkaan ilku lähtijöille, ei selitä eikä tuomitse vaan kuvaa ja kertoo, mitä tapahtui. Farssia hän ei retkestä tee, vaikka aineksia sellaiseenkin olisi.</p><p>Jo ensimmäinen sankariteon yritys päättyy mahalaskuun. Suurta Vitelen teräsvalimoa ammuskellaan ja yritetään vallata, kunnes paljastuu, että valimo on muuttanut Pietariin ja ollut tyhjillään jo yhdeksän vuotta. <em>&rdquo;Pelko vaihtui häpeään yhdessä humauksessa ja kukaan ei halunnut nähdä sitä toisen naamasta.&rdquo;</em></p><p>Emil Seppelinin Aunuksen harharetki huipentuu Vitelen kirkon valtaukseen. Venäläiset sotilaat ovat linnoittautuneet kirkon sisälle ja heimosoturit piirittävät heitä.</p><p>Nuorukainen saa kahakassa luodin rintaansa ja kuolee. Hänen viime hetkensä Kyrönseppä kuvaa koskettavasti. Heti ammuskelun jälkeen pohditaan, oliko kuollut nuorukainen uhri vai sankari.</p><p>Saman kylän mies, Eonsuu, tunnistaa kuolleen ja huolehtii: <em>&rdquo;Jos yksikin reikä löytyy, niin se on sankarikuolema.&rdquo;</em> Paikalla olleet vahvistavat, että luodinreikä rinnasta löytyy.</p><p>Kyrönsepän romaani ei yritäkään olla aihettaan isompi, mutta se saa silti tavanomaista sukutarinaa suuremman merkityksen. Yhä löytyy maailmasta sankariksi haluavia nuoria miehiä ja heidän värvääjiään, jotka lupaavat sankarin viittaa sitä janoaville.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Yleisradion tv-viihteen taannoinen guru, kultasormeksi kutsuttu Kari Kyrönseppä yllättää uudella romaanillaan (Ensimmäisten joukossa, Docendo 2018). Kirja on vaikuttava kuvaus Aunuksen heimosoturien sotaretkestä keväällä 1919. Päähenkilö on Kyrönsepän setä, vasta 17-vuotias Emil Seppelin.

Vaikka kyse on romaanista, kirjalla on vahva side todellisuuteen, ja Kyrönseppä käyttää hyväksi isänsä kertomuksia. Kyrönsepän isä Juho, aiemmalta nimeltään Seppelin, asui kauppiasperheessä Alahärmän Voltissa. Aunukseen lähti Juhon nuorempi veli Emil.

Kun Juho kuulee veljensä suunnitelmasta, hän yrittää varoitella: ”Siinä sakissa on niin paljon kaikenlaista höyrypäätä, joille naapurikansan vapautus ei ole ollenkaan pääasia.” Lähtijöiden motiiveista Juholla on selvä kanta: ”Sankarimaine. Tappeleminen. Rellestäminen. Holtiton elämä.”

Emil Seppelin lähti varoituksista huolimatta Aunuksen retkelle. Sinne hän myös jäi. Hän kaatui ensimmäisten joukossa.

Herkkä nuori mies janosi menestystä ja hyväksyntää, ehkä myös sankarin sädekehää. Hän tarttui heimosotureita värväävien pyydykseen muutaman muun härmäläisen kanssa. Seppelinin perhe oli isän kuoleman jälkeen taloudellisessa ahdingossa, mikä oli yksi syy lähtöön.

Paineet ennen lähtöpäätöstä olivat kovat. Emil miettii: ”Minunko piti antaa Annastiinalle Jeesus, Longalle sankaritekoja ja Äitelle toimeentulon turva.” Annastiina oli pojan haaveiden uskovainen tyttö, Lonka suojeluskunnan päällikkö.

Härmäläiset heimosoturit lähtivät heppoisin eväin Aunuksen retkelle. Suuri osa oli nuoria koulupoikia, joilla ei ollut mitään kytkentää heimoaatteeseen.

Kyrönsepän viimeisen päälle hiottu lakoninen tyyli vie tarinaa eteen päin. Kaikki rönsyt on karsittu pois. On harvinaista lukea hyvää suomea, missä ei ole mitään kikkailua eikä kokeiluilla keikarointia.

Aunuksen retkessä oli myös surkuhupaisia piirteitä. Kyrönseppä ei kuitenkaan ilku lähtijöille, ei selitä eikä tuomitse vaan kuvaa ja kertoo, mitä tapahtui. Farssia hän ei retkestä tee, vaikka aineksia sellaiseenkin olisi.

Jo ensimmäinen sankariteon yritys päättyy mahalaskuun. Suurta Vitelen teräsvalimoa ammuskellaan ja yritetään vallata, kunnes paljastuu, että valimo on muuttanut Pietariin ja ollut tyhjillään jo yhdeksän vuotta. ”Pelko vaihtui häpeään yhdessä humauksessa ja kukaan ei halunnut nähdä sitä toisen naamasta.”

Emil Seppelinin Aunuksen harharetki huipentuu Vitelen kirkon valtaukseen. Venäläiset sotilaat ovat linnoittautuneet kirkon sisälle ja heimosoturit piirittävät heitä.

Nuorukainen saa kahakassa luodin rintaansa ja kuolee. Hänen viime hetkensä Kyrönseppä kuvaa koskettavasti. Heti ammuskelun jälkeen pohditaan, oliko kuollut nuorukainen uhri vai sankari.

Saman kylän mies, Eonsuu, tunnistaa kuolleen ja huolehtii: ”Jos yksikin reikä löytyy, niin se on sankarikuolema.” Paikalla olleet vahvistavat, että luodinreikä rinnasta löytyy.

Kyrönsepän romaani ei yritäkään olla aihettaan isompi, mutta se saa silti tavanomaista sukutarinaa suuremman merkityksen. Yhä löytyy maailmasta sankariksi haluavia nuoria miehiä ja heidän värvääjiään, jotka lupaavat sankarin viittaa sitä janoaville.

 

 

]]>
11 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262110-aunuksen-julma-harharetki#comments Kulttuuri Kirja-arvio Sat, 06 Oct 2018 05:58:39 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/262110-aunuksen-julma-harharetki
Ammattiurheilijasta tuli ammattikirjailija http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/259679-ammattiurheilijasta-tuli-ammattikirjailija <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Pasi Pekkola, 37, on mielenkiintoinen tapaus. Hän on pelannut ammatikseen koripalloa, on Suomen mestari Lahden Namikan joukkueessa, opiskellut valtiotieteen maisteriksi, työskennellyt Kiinassa yritysjohtajana ja on nyt asettunut kotikaupunkiinsa Lahteen vapaaksi taiteilijaksi, ammattikirjailijaksi.</p><p>Pekkolan juuri ilmestynyt kolmas romaani <em>(Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa, Otava 2018)</em> on ennen kaikkea järisyttävä kuvaus siitä, mitä sisällissota teki lapsille ja miten se vaikutti heidän myöhempään elämäänsä. Vaikka aihe on kulunut, näkökulma on tuore.</p><p>Jossain vaiheessa jo luulin, että vuoden 1918 tapahtumat on kirjallisuudessa loppuun käsitelty. Turha luulo. Faktaa ja fiktiota on julkaistu niin että hyllyt notkuvat.</p><p>Pekkolan opuksen lisäksi pöydälläni on Jari Järvelän uutuus <em>Kosken kahta puolta (Tammi)</em>, jossa kansalaissotaa käsitellään myös lapsen näkökulmasta.</p><p>Pekkolan kirjan päähenkilöt Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät rauhallista elämää, kunnes heidän isänsä ajautuu punaisten puolelle. Lapset joutuvat pakenemaan äitinsä kanssa pienestä Villilähteen kylästä Lahteen. Tutuksi tulee myös Hennalan vankileiri.</p><p>Eevan ja Einon suhteen Pekkola kuvaa taitavasti. Isosiskon tehtävä on suojella pikkuveljeä. Kaikelta. Joskus myös totuudelta, kuten lasten isän veli kirjassa toteaa. Totuus on armoton, kun isä on poissa ja äidin mieli järkkyy.</p><p>Dramaattisen sodan lisäksi kirjassa seurataan elämää 1950-luvulla niin Suomessa kuin New Yorkissa. Vammoitta eivät selvinneet sen enempää voittajat kuin hävinneet. Pelko ja häpeä seuraavat ja kosto elää, vaikka muistoja yritetään torjua. Sota löi leimansa kaikkiin.</p><p>Puuttumatta enempää kirjan sisältöön, kiinnitän huomiota kieleen. Pekkola kirjoittaa näet harvinaisen vivahteikasta ja rikasta suomen kieltä. Kielikuvatkin ovat pääosin tuoreen tuntuisia ja uppoavat ainakin tällaiseen amatööriin kuin väärä raha.</p><p>Otan kirjasta satunnaisesti valitun esimerkin, josta saa maistiaisen Pekkolan tyylistä. Eevaa ja Einoa marssitetaan äitinsä kanssa kohti Lahtea yötä myöten:&nbsp;</p><p>&rdquo;Ilta muuttui yöksi, johon kituvat nuotiot puhkoivat himmeitä reikiä. Jos kaatuisi nyt tähän, voisi kuvitella että oli tippunut taivaalle tähtien sekaan. Tuulen humina oli avaruuden yksinäistä hyräilyä, metsässä kajahtelevat laukaukset planeettojen törmäilyä toisiinsa. Koko maailma oli tässä. Kaikki sen äänet ja tuoksut. Kaikki sen murheet.&rdquo;</p><p>Ja kukapa muu kuin urheilumies voisi kirjoittaa, että taivaalla pilvet ovat kuin pumpulista tehtyjä pesäpalloja. Ja myöhemmin, kun Eino kopittelee 1950-luvulla poikansa Eeliksen kanssa eikä poika tahdo saada palloja kiinni: &rdquo;Hän väistelee ja säikkyy kuin pallot olisivat taivaalta putoilevia kiviä&rdquo;.</p><p>Pasi Pekkolalla on draaman tajua ja hän kirjoittaa hyvin. Hän on noussut nopeasti vakavasti otettavien kirjailijoiden kärkikaartiin. Kohta ropisee palkintojakin niin kuin koripallokentillä aikoinaan.</p><p><em>Huomenna kevät palaa</em> on yksi vaikuttavimmista kaunokirjallisista teoksista, joita olen vuoden 1918 tapahtumista lukenut.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Pasi Pekkola, 37, on mielenkiintoinen tapaus. Hän on pelannut ammatikseen koripalloa, on Suomen mestari Lahden Namikan joukkueessa, opiskellut valtiotieteen maisteriksi, työskennellyt Kiinassa yritysjohtajana ja on nyt asettunut kotikaupunkiinsa Lahteen vapaaksi taiteilijaksi, ammattikirjailijaksi.

Pekkolan juuri ilmestynyt kolmas romaani (Pasi Pekkola: Huomenna kevät palaa, Otava 2018) on ennen kaikkea järisyttävä kuvaus siitä, mitä sisällissota teki lapsille ja miten se vaikutti heidän myöhempään elämäänsä. Vaikka aihe on kulunut, näkökulma on tuore.

Jossain vaiheessa jo luulin, että vuoden 1918 tapahtumat on kirjallisuudessa loppuun käsitelty. Turha luulo. Faktaa ja fiktiota on julkaistu niin että hyllyt notkuvat.

Pekkolan opuksen lisäksi pöydälläni on Jari Järvelän uutuus Kosken kahta puolta (Tammi), jossa kansalaissotaa käsitellään myös lapsen näkökulmasta.

Pekkolan kirjan päähenkilöt Eeva ja hänen pikkuveljensä Eino elävät rauhallista elämää, kunnes heidän isänsä ajautuu punaisten puolelle. Lapset joutuvat pakenemaan äitinsä kanssa pienestä Villilähteen kylästä Lahteen. Tutuksi tulee myös Hennalan vankileiri.

Eevan ja Einon suhteen Pekkola kuvaa taitavasti. Isosiskon tehtävä on suojella pikkuveljeä. Kaikelta. Joskus myös totuudelta, kuten lasten isän veli kirjassa toteaa. Totuus on armoton, kun isä on poissa ja äidin mieli järkkyy.

Dramaattisen sodan lisäksi kirjassa seurataan elämää 1950-luvulla niin Suomessa kuin New Yorkissa. Vammoitta eivät selvinneet sen enempää voittajat kuin hävinneet. Pelko ja häpeä seuraavat ja kosto elää, vaikka muistoja yritetään torjua. Sota löi leimansa kaikkiin.

Puuttumatta enempää kirjan sisältöön, kiinnitän huomiota kieleen. Pekkola kirjoittaa näet harvinaisen vivahteikasta ja rikasta suomen kieltä. Kielikuvatkin ovat pääosin tuoreen tuntuisia ja uppoavat ainakin tällaiseen amatööriin kuin väärä raha.

Otan kirjasta satunnaisesti valitun esimerkin, josta saa maistiaisen Pekkolan tyylistä. Eevaa ja Einoa marssitetaan äitinsä kanssa kohti Lahtea yötä myöten: 

”Ilta muuttui yöksi, johon kituvat nuotiot puhkoivat himmeitä reikiä. Jos kaatuisi nyt tähän, voisi kuvitella että oli tippunut taivaalle tähtien sekaan. Tuulen humina oli avaruuden yksinäistä hyräilyä, metsässä kajahtelevat laukaukset planeettojen törmäilyä toisiinsa. Koko maailma oli tässä. Kaikki sen äänet ja tuoksut. Kaikki sen murheet.”

Ja kukapa muu kuin urheilumies voisi kirjoittaa, että taivaalla pilvet ovat kuin pumpulista tehtyjä pesäpalloja. Ja myöhemmin, kun Eino kopittelee 1950-luvulla poikansa Eeliksen kanssa eikä poika tahdo saada palloja kiinni: ”Hän väistelee ja säikkyy kuin pallot olisivat taivaalta putoilevia kiviä”.

Pasi Pekkolalla on draaman tajua ja hän kirjoittaa hyvin. Hän on noussut nopeasti vakavasti otettavien kirjailijoiden kärkikaartiin. Kohta ropisee palkintojakin niin kuin koripallokentillä aikoinaan.

Huomenna kevät palaa on yksi vaikuttavimmista kaunokirjallisista teoksista, joita olen vuoden 1918 tapahtumista lukenut.

 

 

]]>
3 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/259679-ammattiurheilijasta-tuli-ammattikirjailija#comments Kulttuuri Kirja-arvio Kirjailija Sun, 19 Aug 2018 05:56:30 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/259679-ammattiurheilijasta-tuli-ammattikirjailija
Mannerheim Ja Pietari http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/258623-mannerheim-ja-pietari <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <h2>Mannerheim Ja Pietari</h2> <p align="justify">Sain käsiini Arto Tuomisen kirjan "Sankarikaupunki Pietari" 1. painos 2018</p> <ul> <ul> <p align="justify">Painopaikka Petro Ofsetas, Vilna <br /> Arvo Tuominen ja Reuna Oy, Kouvola</p> </ul> <p align="justify"></p></ul> <p align="justify">Takakannesta lainattua:</p> <ul> <p align="justify"><em>Tuominen kertoo kaupungin historian Yhden Talon kautta, esittelee halvan hutikan kuppiloita, analysoi Pietarin ja Moskovan katkeraa suhdetta sekä Mannerheimin elämää keisarinaikaisessa Pietarissa ja myöhempää suhdetta Leningradiin. Tuominen kuljettaa lukijaa kaupungin ja sen historian läpi ikään kuin elokuvan päähenkilönä.</em></p> </ul> <p align="justify">Hieman yli 190-sivuiseen kirjaan mahtuu yllättävän paljon kaupungin historiaa. Sen perustamispäivästä nykypäivään asti.</p> <p align="justify">Minä valitsin tähän kirjoitukseen luvun "Mannerheim ja Pietari."</p> <h2>Mannerheim Ja Pietari</h2> <p align="justify">Mannerheimista (1867 — 1951) on aina kiva kirjoittaa, koska hänen niin kuin myös Suomen Tasavallan kohtalot ovat, voi sanoa, sinetöity Pietarin kaupunkiin.</p> <p align="justify">Marsalkka Mannerheimista olen jonkin verran lukenut ja kirjoittanut muutaman bloginkin ja aihe edelleen kiinnostaa. Niinpä lähdin matkaan katsomaan mitä kertoo Arto Tuominen marsalkka Mannerheimin nuoruuden elämästä keisarillisessa Pietarissa.</p> <h2>Metropoli Houkutteli</h2> <p align="justify">Ennen vallankumousta vuosina 1909 — 1917 Pietari oli vetovoimainen metropoli, joka imi suomalaisnuoria puoleensa. Monet pystyivät luomaan Venäjällä upean uran. Esimerkiksi yli 400 upseeria yleni kenraaleiksi. Yksi heistä oli Mannerheim. Hän lähti 20-vuotiaana nuorukaisena syksyllä 1887 opiskelemaan Nikolajevin ratsuväen opistoon, joka sijaitsee Lermontovski prospekt 54:ssä. Se oli tulevan marsalkan sotilasuran ensimmäinen revanssi, sillä Mannerheim oli potkittu aiemmin pois Haminan kadettikoulusta. Se osoittautui myöhemmin onnenpotkuksi.</p> <h2>Nuori Mannerheim Oli Levoton Tyyppi</h2> <p align="justify">Mannerheim oli ilmeisen levoton tyyppi, sillä hän esimerkiksi vaihtoi Pietarissa asuinpaikkaa parin vuoden välein.</p> <p align="justify">Kaikki ne rakennukset, joissa Mannerheim Pietarissa eli, opiskeli, työskenteli, rakasteli ja juhli, ovat edelleenkin olemassa, ja kiitos siitä kuuluu ironista kyllä Mannerheimin niin suuresti vihaamalle kommunistivallalle, joka säilytti Pietarin eräänlaisena tsaarinajan ulkoilmamuseona.</p> <p align="justify">En luettele nyt kaikkia nuoren Mannerheimin asuinpakkojen osoitteita. Esimerkiksi otetaan tämä Moika 29. Se oli sijainniltaan paras. Kyseessä oli palatsimainen rakennus, joka käsitti 13 huonetta ja tallitilaa 11 hevoselle. Ironista kyllä, nykyisin siinä toimii Japanin konsulaatti. Mannerheim osallistui Venäjän kannalta onnettomaan Japanin sotaan, jossa tuhoutui muun muassa koko Itämeren laivasto.</p> <p align="justify">Mistäpä nuorella Mannerheimilla oli varaa palatsimaiseen kotiinsa?</p> <h2>Kaikki Hoitui Suhteilla</h2> <p align="justify">Niin kuin nykypäivänäkin maassa kun maassa, monet asiat hoituvat suhteilla. Mannerheim siinä mielessä taisi olla onnen poika! Hän saapui Venäjälle osaamatta kieltä. Venäjän kieli piti saada heti aluksi haltuun. Niinpä Mannerheim luki kaupungilla liikkuessaan kaikki näkemänsä kyrilliset kyltit ja omaksui niistäkin kieltä, jonka virheettömän taidon hän sittemmin saavutti. Samaa ei voi sanoa suomen kielen tasosta, kirjoittaa Tuominen.</p> <p align="justify">Mannerheim pääsi opiskelemaan keisarilliseen Nikolajevin ratsuväenopistoon ikään kuin myöhäisenä kastelahjana, sillä hänen kummitätinsä <em>Alfhild Scalon de Coligny</em> - (KUVA tallennettu) järjesti opiskelupaikan suhteillaan koulun johtajaan kenraali Bildingeriin. Eikä se jäänyt viimeiseksi kerraksi kun Mannerheim suhteilla pelasi.</p> <p align="justify">Keisarilliseen henkikaartiin, Chevalier-kaartiin, Mannerheim eteni niin ikään kummitätinsä vapaaherratar Scalon de Colignyn suhteilla. Lisäksi urakehitystä edesauttoivat <em>Albert-enolta saadut vipit</em> ja <em>ennakkoperintö von Julineilta</em>," sillä palkka oli surkea, mutta elämä kallista.</p> <h2>Elämä Kallis</h2> <p align="justify">Piti ylläpitää sotilaspalvelijaa, osallistua näyttävästi seuraelämään ja asua edustuskelpoisissa puitteissa. Palvelus oli kuitenkin paljolti operettiupseerin hommaa, asepuku oli komea, puitteet upeat, juhlia riitti, sotilaspalvelija veti saappaat jalasta ja naiset ihailivat.</p> <h2>Sotilasura Meni Hyvin</h2> <p align="justify">Sotilasuralla meni hyvin, Mannerheimista tuli eversti, mutta perhe-elämän puolella oli siis ilmeisiä vaikeuksia. Hänen tyttärensä myöhemmin ihmettelevätkin, miksi Mannerheimia pidettiin Suomessa sankarina, kun Pietarissa häntä pidettiin hameenhelmojen perässä juoksijana. Anastasia Mannerheim kertoi lasten eläneen talon yläkerrassa ja vanhempien alakerrassa. Isää kuitenkin Anastasian mukaan näkyi harvemmin kotosalla.</p> <h2>Hevoset Ja Naiset</h2> <p align="justify">Mannerheimilla oli elämässään kaksi suurta rakkautta, hevoset ja naiset. Hänet tunnettiin hyvänä ratsastajana, ja hän voitti 1890-luvun alussa useita Pietarin ratsastusseuran palkintoja.</p> <p align="justify">Japanin sodan jälkeen Mannerheim palasi Pietariin, jonka katuja hän ei pitkään ennättänyt mittailla, kun tuli lähtö Aasiaan tutkimusmatkaksi naamioidulle vakoiluretkelle. – Ja palkkiona siitä reissusta ura urkeni kenraalimajuriksi.</p> <h2>Älyttömät Velat</h2> <p align="justify">Mannerheimin isot velat hoituivat järkiavioliitolla.</p> <p align="justify">Mannerheim avioitui 1892 Pietarissa 21-vuotiaan varakkaan Anastasia Arapovan kanssa. Avioliiton järjesti kukapa muu kuin kummitäti Scalon de Coligny. Avioliittoa voi luonnehtia Mannerheimin puolelta liiketoimeksi, sillä heti häiden jälkeen hän maksoi huomattavat velkansa pois vaimonsa rahoilla. Mannerheim sijoitti niitä myös esimerkiksi Nokian osakkeisiin siinä määrin, että hänet valittiin yhtiön hallitukseen.</p> <h2>Kabareeravintola Kulkukoiran Kellari (Бродячая Собака)</h2> <p align="justify">Tästä kannattaa mainita.</p> <p align="justify">Kulkukoira-kabaree (1911 – 1915) oli vertaansa vailla oleva spektaakkeli, monien uusia ilmaisukeinoja etsineiden 1900-luvun alun taiteilijoiden kohtaamispaikka. Sen asiakkaisiin lukeutuivat muun muassa teatteriohjaaja Vsevolod Meyerhold, runoilijat Anna Ahmatova, Vladimir Majakovski, Marina Tsvetajeva, Boris Pasternak, Sergei Jesenin, Osip Mandelstam ja Aleksandr Blok. Säveltäjät Sergei Prokofjev ja Ilja Sats ja balettitanssija Tamara Karsavina.</p> <p align="center">Prima ballerina Tamara Karsavina <br /> esiintyy Pietarissa vuonna 1909: <br /> <object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/kuFwqTmVfeo?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/kuFwqTmVfeo?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p> <p align="justify">Paikan kanta-asiakkaisiin kuului myös ... ja tietenkin ... Carl Gustaf Mannerheim.</p> <p align="justify">Tämä kabareravintola Kulkukoira veti puoleensa aikalaiskuvausten mukaan dekadentteja, homoseksuaaleja ja kaikenlaisia tavanomaisesta poikkeavia tyyppejä, ja jossa vallisi hämmästyttävä tasa-arvo, ystävyys ja sisäinen vapaus, joka sai Venäjän taide-elämän nousuun.</p> <p align="justify">Vuonna 2001 ravintola Kulkukoira (Podval Brodjatsei Sobaki) avattiin uudelleen samassa tilassa. Ravintolan nykyinen versio on kuitenkin hyvin keskiluokkainen verrattuna alkuperäiseen, kirjoittaa Tuominen</p> <h2>Lähtö Pietarista</h2> <p align="justify">Muistelmissaan Mannerheim kuvasi lähtöään Pietarista vuonna 1917:</p> <ul> <ul> <p align="justify"><em>”Kolmikymmenvuotinen palveluni keisarillisessa armeijassa oli päättynyt. Olin sen aloittanut suurin toivein avarassa, vieraassa Venäjän maassa, ja kun silmäilen taaksepäin tuohon aikaan, minkä olen kulkenut tsaarin univormussa, myönnän kiitollisena, että toiveeni olivat täysin toteutuneet. Olin päässyt suurempiin oloihin, jotka olivat tarjonneet väljempiä näköaloja kuin mihin minulla 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä olisi ollut mahdollisuutta Suomessa.”</em></p> </ul> <p align="justify"></p></ul> <h2>Bolshevikit Olivat Pilanneet Hauskanpidon Pietarissa</h2> <p align="justify">Mannerheimin kohdalla kyseessä oli kuitenkin myös henkilökohtainen revanssi, sillä bolsevikit olivat pilanneet hänen hauskanpitonsa Pietarissa. Marsalkka kaipasi hautaan asti esimerkiksi Grand Hotel Europen aamiaista, jossa kananmunatkin oli keitetty niin oivallisesti, ettei moista taitoa missään muualla esiintynyt.</p> <p align="justify">Tuomisen tulkinta Mannerheimin sodista ja hänen suhteesta Leningradiin ei mahdu tähän kirjoitukseen, joten jätän ne jaksolle kaksi.</p> <p align="justify">Kirjaa on helppo lukea, <em>"Arvo Tuominen porautuu pohjoiseen kulttuuripääkaupungin sieluun ironisella otteella, joka ei jätä ketään kylmäksi-kuten ei Pietarikaan."</em> Ja erityisesti helppo lukea niille jotka tuntevat hieman Pietarin (ent. Leningradin) maisemia, arkkitehtuuria ja historiaa.</p> <p align="justify">Suosittelen lämpimästi luettavaksi Arvo Tuomiseen kirjaa <em>"Sankarikaupunki Pietari"</em>. Mannerheim ja Pietari on siitä vain yksi luku.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>

Mannerheim Ja Pietari

Sain käsiini Arto Tuomisen kirjan "Sankarikaupunki Pietari" 1. painos 2018

      Painopaikka Petro Ofsetas, Vilna
      Arvo Tuominen ja Reuna Oy, Kouvola

Takakannesta lainattua:

    Tuominen kertoo kaupungin historian Yhden Talon kautta, esittelee halvan hutikan kuppiloita, analysoi Pietarin ja Moskovan katkeraa suhdetta sekä Mannerheimin elämää keisarinaikaisessa Pietarissa ja myöhempää suhdetta Leningradiin. Tuominen kuljettaa lukijaa kaupungin ja sen historian läpi ikään kuin elokuvan päähenkilönä.

Hieman yli 190-sivuiseen kirjaan mahtuu yllättävän paljon kaupungin historiaa. Sen perustamispäivästä nykypäivään asti.

Minä valitsin tähän kirjoitukseen luvun "Mannerheim ja Pietari."

Mannerheim Ja Pietari

Mannerheimista (1867 — 1951) on aina kiva kirjoittaa, koska hänen niin kuin myös Suomen Tasavallan kohtalot ovat, voi sanoa, sinetöity Pietarin kaupunkiin.

Marsalkka Mannerheimista olen jonkin verran lukenut ja kirjoittanut muutaman bloginkin ja aihe edelleen kiinnostaa. Niinpä lähdin matkaan katsomaan mitä kertoo Arto Tuominen marsalkka Mannerheimin nuoruuden elämästä keisarillisessa Pietarissa.

Metropoli Houkutteli

Ennen vallankumousta vuosina 1909 — 1917 Pietari oli vetovoimainen metropoli, joka imi suomalaisnuoria puoleensa. Monet pystyivät luomaan Venäjällä upean uran. Esimerkiksi yli 400 upseeria yleni kenraaleiksi. Yksi heistä oli Mannerheim. Hän lähti 20-vuotiaana nuorukaisena syksyllä 1887 opiskelemaan Nikolajevin ratsuväen opistoon, joka sijaitsee Lermontovski prospekt 54:ssä. Se oli tulevan marsalkan sotilasuran ensimmäinen revanssi, sillä Mannerheim oli potkittu aiemmin pois Haminan kadettikoulusta. Se osoittautui myöhemmin onnenpotkuksi.

Nuori Mannerheim Oli Levoton Tyyppi

Mannerheim oli ilmeisen levoton tyyppi, sillä hän esimerkiksi vaihtoi Pietarissa asuinpaikkaa parin vuoden välein.

Kaikki ne rakennukset, joissa Mannerheim Pietarissa eli, opiskeli, työskenteli, rakasteli ja juhli, ovat edelleenkin olemassa, ja kiitos siitä kuuluu ironista kyllä Mannerheimin niin suuresti vihaamalle kommunistivallalle, joka säilytti Pietarin eräänlaisena tsaarinajan ulkoilmamuseona.

En luettele nyt kaikkia nuoren Mannerheimin asuinpakkojen osoitteita. Esimerkiksi otetaan tämä Moika 29. Se oli sijainniltaan paras. Kyseessä oli palatsimainen rakennus, joka käsitti 13 huonetta ja tallitilaa 11 hevoselle. Ironista kyllä, nykyisin siinä toimii Japanin konsulaatti. Mannerheim osallistui Venäjän kannalta onnettomaan Japanin sotaan, jossa tuhoutui muun muassa koko Itämeren laivasto.

Mistäpä nuorella Mannerheimilla oli varaa palatsimaiseen kotiinsa?

Kaikki Hoitui Suhteilla

Niin kuin nykypäivänäkin maassa kun maassa, monet asiat hoituvat suhteilla. Mannerheim siinä mielessä taisi olla onnen poika! Hän saapui Venäjälle osaamatta kieltä. Venäjän kieli piti saada heti aluksi haltuun. Niinpä Mannerheim luki kaupungilla liikkuessaan kaikki näkemänsä kyrilliset kyltit ja omaksui niistäkin kieltä, jonka virheettömän taidon hän sittemmin saavutti. Samaa ei voi sanoa suomen kielen tasosta, kirjoittaa Tuominen.

Mannerheim pääsi opiskelemaan keisarilliseen Nikolajevin ratsuväenopistoon ikään kuin myöhäisenä kastelahjana, sillä hänen kummitätinsä Alfhild Scalon de Coligny - (KUVA tallennettu) järjesti opiskelupaikan suhteillaan koulun johtajaan kenraali Bildingeriin. Eikä se jäänyt viimeiseksi kerraksi kun Mannerheim suhteilla pelasi.

Keisarilliseen henkikaartiin, Chevalier-kaartiin, Mannerheim eteni niin ikään kummitätinsä vapaaherratar Scalon de Colignyn suhteilla. Lisäksi urakehitystä edesauttoivat Albert-enolta saadut vipit ja ennakkoperintö von Julineilta," sillä palkka oli surkea, mutta elämä kallista.

Elämä Kallis

Piti ylläpitää sotilaspalvelijaa, osallistua näyttävästi seuraelämään ja asua edustuskelpoisissa puitteissa. Palvelus oli kuitenkin paljolti operettiupseerin hommaa, asepuku oli komea, puitteet upeat, juhlia riitti, sotilaspalvelija veti saappaat jalasta ja naiset ihailivat.

Sotilasura Meni Hyvin

Sotilasuralla meni hyvin, Mannerheimista tuli eversti, mutta perhe-elämän puolella oli siis ilmeisiä vaikeuksia. Hänen tyttärensä myöhemmin ihmettelevätkin, miksi Mannerheimia pidettiin Suomessa sankarina, kun Pietarissa häntä pidettiin hameenhelmojen perässä juoksijana. Anastasia Mannerheim kertoi lasten eläneen talon yläkerrassa ja vanhempien alakerrassa. Isää kuitenkin Anastasian mukaan näkyi harvemmin kotosalla.

Hevoset Ja Naiset

Mannerheimilla oli elämässään kaksi suurta rakkautta, hevoset ja naiset. Hänet tunnettiin hyvänä ratsastajana, ja hän voitti 1890-luvun alussa useita Pietarin ratsastusseuran palkintoja.

Japanin sodan jälkeen Mannerheim palasi Pietariin, jonka katuja hän ei pitkään ennättänyt mittailla, kun tuli lähtö Aasiaan tutkimusmatkaksi naamioidulle vakoiluretkelle. – Ja palkkiona siitä reissusta ura urkeni kenraalimajuriksi.

Älyttömät Velat

Mannerheimin isot velat hoituivat järkiavioliitolla.

Mannerheim avioitui 1892 Pietarissa 21-vuotiaan varakkaan Anastasia Arapovan kanssa. Avioliiton järjesti kukapa muu kuin kummitäti Scalon de Coligny. Avioliittoa voi luonnehtia Mannerheimin puolelta liiketoimeksi, sillä heti häiden jälkeen hän maksoi huomattavat velkansa pois vaimonsa rahoilla. Mannerheim sijoitti niitä myös esimerkiksi Nokian osakkeisiin siinä määrin, että hänet valittiin yhtiön hallitukseen.

Kabareeravintola Kulkukoiran Kellari (Бродячая Собака)

Tästä kannattaa mainita.

Kulkukoira-kabaree (1911 – 1915) oli vertaansa vailla oleva spektaakkeli, monien uusia ilmaisukeinoja etsineiden 1900-luvun alun taiteilijoiden kohtaamispaikka. Sen asiakkaisiin lukeutuivat muun muassa teatteriohjaaja Vsevolod Meyerhold, runoilijat Anna Ahmatova, Vladimir Majakovski, Marina Tsvetajeva, Boris Pasternak, Sergei Jesenin, Osip Mandelstam ja Aleksandr Blok. Säveltäjät Sergei Prokofjev ja Ilja Sats ja balettitanssija Tamara Karsavina.

Prima ballerina Tamara Karsavina
esiintyy Pietarissa vuonna 1909:
http://www.youtube.com/watch?v=kuFwqTmVfeo

Paikan kanta-asiakkaisiin kuului myös ... ja tietenkin ... Carl Gustaf Mannerheim.

Tämä kabareravintola Kulkukoira veti puoleensa aikalaiskuvausten mukaan dekadentteja, homoseksuaaleja ja kaikenlaisia tavanomaisesta poikkeavia tyyppejä, ja jossa vallisi hämmästyttävä tasa-arvo, ystävyys ja sisäinen vapaus, joka sai Venäjän taide-elämän nousuun.

Vuonna 2001 ravintola Kulkukoira (Podval Brodjatsei Sobaki) avattiin uudelleen samassa tilassa. Ravintolan nykyinen versio on kuitenkin hyvin keskiluokkainen verrattuna alkuperäiseen, kirjoittaa Tuominen

Lähtö Pietarista

Muistelmissaan Mannerheim kuvasi lähtöään Pietarista vuonna 1917:

      ”Kolmikymmenvuotinen palveluni keisarillisessa armeijassa oli päättynyt. Olin sen aloittanut suurin toivein avarassa, vieraassa Venäjän maassa, ja kun silmäilen taaksepäin tuohon aikaan, minkä olen kulkenut tsaarin univormussa, myönnän kiitollisena, että toiveeni olivat täysin toteutuneet. Olin päässyt suurempiin oloihin, jotka olivat tarjonneet väljempiä näköaloja kuin mihin minulla 1800-luvun viimeisillä vuosikymmenillä olisi ollut mahdollisuutta Suomessa.”

Bolshevikit Olivat Pilanneet Hauskanpidon Pietarissa

Mannerheimin kohdalla kyseessä oli kuitenkin myös henkilökohtainen revanssi, sillä bolsevikit olivat pilanneet hänen hauskanpitonsa Pietarissa. Marsalkka kaipasi hautaan asti esimerkiksi Grand Hotel Europen aamiaista, jossa kananmunatkin oli keitetty niin oivallisesti, ettei moista taitoa missään muualla esiintynyt.

Tuomisen tulkinta Mannerheimin sodista ja hänen suhteesta Leningradiin ei mahdu tähän kirjoitukseen, joten jätän ne jaksolle kaksi.

Kirjaa on helppo lukea, "Arvo Tuominen porautuu pohjoiseen kulttuuripääkaupungin sieluun ironisella otteella, joka ei jätä ketään kylmäksi-kuten ei Pietarikaan." Ja erityisesti helppo lukea niille jotka tuntevat hieman Pietarin (ent. Leningradin) maisemia, arkkitehtuuria ja historiaa.

Suosittelen lämpimästi luettavaksi Arvo Tuomiseen kirjaa "Sankarikaupunki Pietari". Mannerheim ja Pietari on siitä vain yksi luku.

]]>
1 http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/258623-mannerheim-ja-pietari#comments Kulttuuri Kirja-arvio Tue, 24 Jul 2018 20:09:05 +0000 Viola Heistonen http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/258623-mannerheim-ja-pietari
Muistojen Kultaama Inkerinmaa http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/252477-muistojen-kultaama-inkerinmaa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <ul> <p align="justify"><em>Muistojen Kultaama. Inkerinmaa.</em></p> </ul> <p align="justify">Näillä kauniilla sanoilla <strong>Matti Taina</strong> otsikoi ensimmäisen osion uudessa kirjassaan "<a href="https://www.bod.fi/kirja/matti-taina/esi-isien-maassa/9789515681089.html" title="Esi-Isien Maassa -- Historiallinen sukuromaani Esi-isien maassa -kirja kertoo Inkeristä tulleen Tainan perheen jäsenten elämästä Suomessa, heidän kotoutumisesta uuteen isänmaahan ja Helsinkiin ja heidän tekemistään matkoista tarunhohtoiseen Inkerinmaahan. Kirjassa tuodaan esiin myös Stalinin Suomesta palanneisiin inkeriläisiin kohdistama julma kosto ja Inkerinmaan suunnitelmallinen tyhjentäminen suomalaisista ja sen asuttaminen venäläisillä. -- Kirja kertoo myös Suomen sodan jälkeisestä henkisestä ja taloudellisesta noususta ja kylmän sodan aikaisesta poliittisesta kamppailusta Neuvostoliiton kanssa ja Suomen yhdestä ihmeestä, kuinka Suomesta tehtiin raskaiden sotavuosien jälkeen ennätysajassa pohjoismainen hyvinvointivaltio.">Esi-Isien Maassa</a>" (2017), joka on jatkoa kirjalle "<a href="http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/211576-hyvasti-inkeri" title="Melkein kuusisataa sivua käsittävään kirjaan on kerätty materiaalia ei vain Tainan suvun perheen elämän vaiheista Suomessa ja Venäjällä, vaan kirjassa käydään läpi myös laajemmatkin poliittiset ja sotilaalliset tapahtumat, jotka vaikuttivat niin Tainan suvun kuin myös muitten inkeriläisten kovaan kohtaloon." target="_blank">Hyvästi Inkeri</a>" (2015).</p> <ul> <p align="justify"><em>Mikä on tämä suomalaisille tuiki tuntematon pian historian havinaan hiipuva Inkerinmaa, joka isäni suvun ja muiden inkerinsuomalaisten tarinoissa ja kaihoisissa muistoissa on kultaisena kimmeltävä tarunhohtoinen maa? Maa, jossa monien Inkerin suomalaisten jälkeläisten äidit ja isät, isovanhemmat ja menneet sukupolvet syntyivät, elivät ja kuolivat?</em> -- Matti Taina</p> </ul> <h2>Esi-Isien Maassa</h2> <ul> <li>"Esi-isien maassa"</li> <li>Historiallinen sukuromaani!</li> <li>Books on Demand 2017.</li> <li>356 sivua.</li> </ul> <ul> <p align="justify"><em>Esi-isien maassa -kirja on jatkoa Hyvästi Inkeri -kirjalle, mutta samalla se on myös itsenäinen teos.</em> -- Matti Taina</p> </ul> <p align="justify">Hyvästi Inkeri -kirjassa kirjoittaja kertoo lukijalle sen mistä suvun juuret alkavat Inkerissä:</p> <ul> <p align="justify"><em>Hyvästi Inkeri -kirjan päähenkilön, isoisäni Matti Pietarinpoika Tainan, isoisä Malakias Heikinpoika Taina lähti Viipurin läänin Luumäen Tainan talosta reppu selässä ja puukko vyöllä jalkapatikassa kohti Pietaria ja Inkerinmaata toukokuun alussa 1838...</em></p> </ul> <p align="justify"><a href="http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/211576-hyvasti-inkeri" title="Melkein kuusisataa sivua käsittävään kirjaan on kerätty materiaalia ei vain Tainan suvun perheen elämän vaiheista Suomessa ja Venäjällä, vaan kirjassa käydään läpi myös laajemmatkin poliittiset ja sotilaalliset tapahtumat, jotka vaikuttivat niin Tainan suvun kuin myös muitten inkeriläisten kovaan kohtaloon." target="_blank">Matti Tainan ensimmäisen kirjan "Hyvästi Inkeri", pohjalta olen kirjoittanut saman nimisen blogin.</a></p> <p align="justify">Olin niin eläytynyt Tainan "Hyvästi Inkeri" -kirjan tapahtumiin Inkerinmaalla, että ehdottomasti piti lähteä taas "reissulle Inkeriin", kun sain tietää, että jatkoa on tullut. Tämä kirja piti lukea.</p> <p align="justify">"Hyvästi Inkeri" -kirja päättyi siihen kun Tainan perhe siirretään saksalaisten valloitetulta Inkerin maalta vuonna 1943 Viron kautta muitten noin 63'000 inkeriläisten joukossa Suomeen.</p> <h2>Paluu Neuvostoliittoon</h2> <p align="justify">Suomi ja Neuvostoliitto solmivat Moskovassa välirauhansopimuksen 19. syyskuuta 1944. Sen jälkeen NL vaati takaisin omia kansalaisiaan. <em>Valehtelulla, uhkauksella ja väärien lupausten perustella</em> noin 56'000 Suomessa asunutta inkeriläistä vapaaehtoisesti lähtivät kohti kotia... Sinne palasi myös osa Tainojen suvusta.</p> <ul> <p align="justify"><em>... kun nyt tiedämme sinne tammikuussa 1945 palanneiden Katrin Anna-äidin, Liisa-siskon ja Mari-siskon ja hänen perheensä hirveästä kohtelusta - Stalinin julmasta kostosta...</em> -- Matti Taina</p> </ul> <p align="justify"><a href="https://www.bod.fi/kirja/matti-taina/esi-isien-maassa/9789515681089.html" target="_blank" title="Matti Taina Esi-Isien Maassa"><img src="https://www.bod.fi/assets/images/book_images/big/FD/E2/esi-isien-maassa-matti-taina-9789515681089.jpg" width="220" alt="" align="right" hspace="6" vspace="6" target="_blank" /></a></p> <h2>Suomeen Jääneet</h2> <p align="justify">Kirjoittajan mukaan, Suomeen jäi kuitenkin noin 8'000 inkeriläistä. Suomessa Tainat ja muut Inkerin siirtolaiset saivat tuntea liittoutuneiden valvontakomission Neuvostoliittolaisten ja Moskovan ohjeita orjallisesti noudattaneiden suomalaisten kommunistien ja heidän haltuunsa ottaman punaisen Valpon inkeriläisiin kohdistuneen painostuksen, uhkailun ja suoranaisen ajojahdin.</p> <p align="justify">Tainan suvusta Matti Pietarinpoika Taina, Eeva ja heidän poikansa Väinö, Vihtori ja Reino (kirjoittajan isä) jäivät Helsinkiin sodan jälkeen.</p> <h2>Ruotsiin</h2> <p align="justify">Painostuksen ja pakkoluovutuksen pelossa noin puolet (4'000) Suomeen jääneistä inkeriläisistä siirtyi edelleen Ruotsiin turvaan ja töitä tekemään. Tuhansien inkeriläisten mukana Ruotsiin loikkasivat myös Anna ja Juho Myllärinen, Väinö Taina ja veljekset Väinö ja Arvo Mullo sekä Aleksanteri Lattu. Mullon veljekset muuttivat muutaman vuoden päästä aina Kanadaan asti...</p> <p align="justify">Matti Taina kertoo kirjassaan miten heille kävi. Miten he Suomessa, Ruotsissa ja Kanadassa pärjäsivät? Mitä heistä tuli?</p> <h2>Helsinkiin Jääneet</h2> <p align="justify">Kirjoittajan mukaan pienistä vaikeuksista, pelosta ja uhkista huolimatta Tainojen kotoutuminen ja sopeutuminen esi-isien maahan sujui hyvin. Kantasuomalaiset, Suomen viranomaiset ja työnantajat suhtautuivat Suomeen jääneisiin iloisiin, vilkkaisiin ja työteliäisiin inkerinsuomalaisiin pääosin hyvin ja myötätuntoisesti.</p> <h2>Tainojen Tie</h2> <p align="justify">Tainojen tie kulki suuren kierroksen Suomen suuriruhtinaskunnan Luumäen pitäjästä Venäjän keisarikunnan Inkerinmaalle ja sieltä takaisin Suomen tasavallan pääkaupunkiin Helsinkiin. Tainojen suku joutui kokemaan saman kuin tuhannet muutkin Inkerin suomalaiset.</p> <h2>Paluumuutto Suomeen</h2> <p align="justify">Matti Tainan mielestä viisaasti toimineen presidentti Mauno Koiviston myötävaikutuksella 1990-luvun alussa mahdollistettu inkerinsuomalaisten paluumuutto Suomeen – <strong>Esi-Isien Maahan</strong> – oli kiitos ja kädenojennus muiden muassa vapaaehtoisina Suomen armeijan inkeriläispataljoonassa taistelleille noin 1'600 inkeriläismiehelle ja heidän Suomelle antamalleen kunniakkaalle uhrille.</p> <p align="justify">Suomeen on paluumuuttanut Inkerinmaalta, Karjalan tasavallasta ja Virosta sekä muilta entisen Neuvostoliiton alueilta eri arvioiden mukaan noin 33'000 – 38'000 inkerinsuomalaista. Suomalainen väestö on käytännössä hävinnyt Pietarin alueelta, sillä vuoden 2010 tilaston mukaan Inkerin historiallisella alueella asui enää noin 4'500 inkerinsuomalaista.</p> <h2>Äiti-Suomi</h2> <p align="justify">Kirjoittajan mukaan ”Äiti-Suomi”, kuten Inkerissä menneinä aikoina Suomea hellästi kutsuttiin onkin tällä hetkellä inkerinsuomalaisen kulttuurin, perinne- ja historiatiedon keräämisen ja tallentamisen tärkein ja keskeisin paikka. Suomen Inkeri-liitto ja Inkeriläisten sivistyssäätiö tekevät arvokasta työtä inkeriläisyyden vaalimisessa. Myös Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä toimii aktiivisia inkeriläisten yhdistyksiä.</p> <h2>Kirjoittajan Kunnianosoitus</h2> <ul> <p align="justify"><em>Kirja on kunnianosoitus sitkeälle Inkerin kansalle, joka hajotettiin taivaan tuuliin, inkeriläisille, jotka rakensivat elämänsä uudessa maassa tai karkotuspaikassa sekä viisaalle äijälleni Matille, mummolleni Eevalle, isälleni Reinolle ja sedilleni Väinölle ja Vihtorille, jotka ahkeralla työllä ja opiskelulla menestyivät hyvin uudessa kotimaassaan, esi-isiensä maassa.</em></p> <p align="justify"><em>Teos kunnioittaa noin 1'600 inkeriläisen vapaaehtoisen sotilaan taistelua Suomen vapauden puolesta ja sotaveteraanien isoserkkuni Juho Myllärisen ja Arvo Mullon muistoa.</em></p> </ul> <p align="justify">Niin kuin lukiessani "<a href="http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/211576-hyvasti-inkeri" title="Melkein kuusisataa sivua käsittävään kirjaan on kerätty materiaalia ei vain Tainan suvun perheen elämän vaiheista Suomessa ja Venäjällä, vaan kirjassa käydään läpi myös laajemmatkin poliittiset ja sotilaalliset tapahtumat, jotka vaikuttivat niin Tainan suvun kuin myös muitten inkeriläisten kovaan kohtaloon.">Hyvästi Inkeri</a>" kirjaa sain jälleen, <a href="https://www.bod.fi/kirja/matti-taina/esi-isien-maassa/9789515681089.html" title="Esi-Isien Maassa -- Historiallinen sukuromaani Esi-isien maassa -kirja kertoo Inkeristä tulleen Tainan perheen jäsenten elämästä Suomessa, heidän kotoutumisesta uuteen isänmaahan ja Helsinkiin ja heidän tekemistään matkoista tarunhohtoiseen Inkerinmaahan. Kirjassa tuodaan esiin myös Stalinin Suomesta palanneisiin inkeriläisiin kohdistama julma kosto ja Inkerinmaan suunnitelmallinen tyhjentäminen suomalaisista ja sen asuttaminen venäläisillä. -- Kirja kertoo myös Suomen sodan jälkeisestä henkisestä ja taloudellisesta noususta ja kylmän sodan aikaisesta poliittisesta kamppailusta Neuvostoliiton kanssa ja Suomen yhdestä ihmeestä, kuinka Suomesta tehtiin raskaiden sotavuosien jälkeen ennätysajassa pohjoismainen hyvinvointivaltio." target="_blank">Esi-Isien Maassa</a> -kirjan seurassa, kulkea tuttujen kylien polkuja ja maalauksellisen kauniita maisemia siellä Tainojen suvun Inkerissä. Niille samoille seuduille, jonne minäkin päädyin kotiseudultani Pohjois-Inkeristä, pitkän pitkän kiertomatkan jälkeen ja joilla seuduilla asuin 20 vuotta ennen lähtöäni itsekin paluumuuttajaksi Suomeen.</p> <p align="justify">Vaikka kirja on "romaanimuotoinen" se on kuitenkin täynnä Tainojen suvun elämää aina nykypäivään asti. Samalla voi sanoa, että se on yleisestikin Inkerin kansan historiallinen kertomus siltä ajalta kaikkine vaiheineen. Nämä vaiheet alkoivat Suomen suuriruhtinaskunnassa ja päättyivät paluumuuttoon Suomeen.</p> <p align="justify">Lukiessani Tainan kirjaa "Esi-Isieni Maassa" tuntui, että luen myös oman sukuni historiaa, josta loppujen lopuksi tiedän aika vähän. Vaikkakin on vaikeata perehtyä Tainan laajan suvun jokaisen jäsenen tapahtumiin, niin kuitenkin yleinen kuva suvun historiasta jää mieleen.</p> <p align="justify">Kirjoituskieli on selkeä ja helppo lukea. Kivaa on se, että kirjoittaja tuo paljon myös Inkerin murretta ja runoutta kirjaan.</p> <p align="justify">Kirjassa on annettu tilaa myös sille kaudelle, kun Tainojen sukulaisten ja muitten inkeriläistä syntyperää olevien, sodan jälkeen Suomeen jääneiden, kanssa tehtiin matkoja Neuvostoliiton ja Venäjän aikaiseen Inkeriin ja mitä näiden matkojen aikana oli koettu.</p> <p align="justify">Matti Taina ei, "Esi-isien maassa" -kirjassaan, niin kuin "Hyvästi Inkeri" -kirjassakaan, tässä teoksessa jätä ilman huomiota sitä yhteiskunnallista, taloudellista ja poliittista ilmapiiriä, jonka tapahtumat koskettivat, ei vain Tainan sukua, mutta kaikkia muitakin Inkerin suomalaisia ja suurinta osaa koko Suomen kansaa.</p> <p align="justify">Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden moniin vaiheisiin. Nämä yhden suvun vaiheet kietoutuvat, ei vain Tainan suvun vaiheisiin, vaan koko Euroopan ja maailmanpolitiikan tapahtumiin. Ehkä voisi sanoa, että se on pieni historiallinen läpileikkaus maailman tapahtumiin. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan häiritsevästi ole esillä, kun seuraa Inkeristä tulleen Tainan perheen eri jäsenten elämää Suomessa ja heidän värikkäitä elämänvaiheitaan täällä vanhassa <em>esi-isien maassa</em>.</p> <h2>Inkeri Jää Muistoihin</h2> <p align="justify">Niin kuin Taina kirjoittaa:</p> <p align="justify"><strong>MUISTAT SIE</strong></p> <ul> <ul> <p align="justify">Siel, Inkeris, lämmin kesätuuli kuljettaa Juhalsimon savusaunan harmaita savuja kulleroiden kultaamalle vihreälle rantaniitylle ja verkkaisesti virtaavan Inkereenjoen kimmeltävään uomaan, jossa vesiheinä aaltoilee kuin Inkerin neidon pitkät hiukset.</p> <p align="justify">Siel, Inkerin käki kukkuu auringon punaaman riippakoivun latvassa ...</p> <p align="justify">Siel, kotona, rakas äiti leipoo vehnäpullasia ja rusinaista rahkapiirakkaa...</p> <p align="justify">Siel viisas Matti-isä teroittaa sahaa ja kirvestä tuvan pöydän ääressä.</p> </ul> <p align="justify">Huomenna mennään Suurmetsään suurten petäjien kaatoon, sillä lanko, Anna-siskon mies, Myllärisen kaima, tarvitsee hirsiä talonsa korjaukseen.</p> <ul> <p align="justify">Siel, kauan sitten, Matti ja Humu-hevonen uivat polskutellen Inkereenjoen vilvoittavassa vedessä.</p> <p align="justify">Siel, Saklinas, heinäkuisen auringon paistaessa veljekset Vihtori ja Reino kirmaavat paljasjaloin kylänraittia ja kujasta pitkin omenatarhaan – löytyisikö jo kypsiä maistiaisia?</p> </ul> <p align="justify">Siel, Inkeris, muistat sie? <br /> Muistat sie?</p> <p align="justify"></p></ul> <h2>Lukemisen Arvoinen Kirja</h2> <p align="justify">Suosittelen lämpimästi kirjaa "Esi-Isien maassa" niille joita vähänkin kiinnostaa Inkerin kansan historia ja kohtalo! Tainojen suvun tapahtumat ovat niin läheisiä, voisi sanoa jopa käsin kosketeltavissa olevia, koska heidän sukunsa historia melkein mahtuu viimeisen sadan vuoden jaksoon.</p> <p align="justify">Molemmat Tainan kirjat ovat erittäin tervetulleita ylläpitämään inkeriläisyyttä ja tekemään inkeriläisyys tutuksi myös niille sukupolville, joilla ei ole mitään käsitystä Inkerin suomalaisten historiasta!</p> <p align="center">Kiitos,<br /> Matti Taina!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>

    Muistojen Kultaama. Inkerinmaa.

Näillä kauniilla sanoilla Matti Taina otsikoi ensimmäisen osion uudessa kirjassaan "Esi-Isien Maassa" (2017), joka on jatkoa kirjalle "Hyvästi Inkeri" (2015).

    Mikä on tämä suomalaisille tuiki tuntematon pian historian havinaan hiipuva Inkerinmaa, joka isäni suvun ja muiden inkerinsuomalaisten tarinoissa ja kaihoisissa muistoissa on kultaisena kimmeltävä tarunhohtoinen maa? Maa, jossa monien Inkerin suomalaisten jälkeläisten äidit ja isät, isovanhemmat ja menneet sukupolvet syntyivät, elivät ja kuolivat? -- Matti Taina

Esi-Isien Maassa

  • "Esi-isien maassa"
  • Historiallinen sukuromaani!
  • Books on Demand 2017.
  • 356 sivua.

    Esi-isien maassa -kirja on jatkoa Hyvästi Inkeri -kirjalle, mutta samalla se on myös itsenäinen teos. -- Matti Taina

Hyvästi Inkeri -kirjassa kirjoittaja kertoo lukijalle sen mistä suvun juuret alkavat Inkerissä:

    Hyvästi Inkeri -kirjan päähenkilön, isoisäni Matti Pietarinpoika Tainan, isoisä Malakias Heikinpoika Taina lähti Viipurin läänin Luumäen Tainan talosta reppu selässä ja puukko vyöllä jalkapatikassa kohti Pietaria ja Inkerinmaata toukokuun alussa 1838...

Matti Tainan ensimmäisen kirjan "Hyvästi Inkeri", pohjalta olen kirjoittanut saman nimisen blogin.

Olin niin eläytynyt Tainan "Hyvästi Inkeri" -kirjan tapahtumiin Inkerinmaalla, että ehdottomasti piti lähteä taas "reissulle Inkeriin", kun sain tietää, että jatkoa on tullut. Tämä kirja piti lukea.

"Hyvästi Inkeri" -kirja päättyi siihen kun Tainan perhe siirretään saksalaisten valloitetulta Inkerin maalta vuonna 1943 Viron kautta muitten noin 63'000 inkeriläisten joukossa Suomeen.

Paluu Neuvostoliittoon

Suomi ja Neuvostoliitto solmivat Moskovassa välirauhansopimuksen 19. syyskuuta 1944. Sen jälkeen NL vaati takaisin omia kansalaisiaan. Valehtelulla, uhkauksella ja väärien lupausten perustella noin 56'000 Suomessa asunutta inkeriläistä vapaaehtoisesti lähtivät kohti kotia... Sinne palasi myös osa Tainojen suvusta.

    ... kun nyt tiedämme sinne tammikuussa 1945 palanneiden Katrin Anna-äidin, Liisa-siskon ja Mari-siskon ja hänen perheensä hirveästä kohtelusta - Stalinin julmasta kostosta... -- Matti Taina

Suomeen Jääneet

Kirjoittajan mukaan, Suomeen jäi kuitenkin noin 8'000 inkeriläistä. Suomessa Tainat ja muut Inkerin siirtolaiset saivat tuntea liittoutuneiden valvontakomission Neuvostoliittolaisten ja Moskovan ohjeita orjallisesti noudattaneiden suomalaisten kommunistien ja heidän haltuunsa ottaman punaisen Valpon inkeriläisiin kohdistuneen painostuksen, uhkailun ja suoranaisen ajojahdin.

Tainan suvusta Matti Pietarinpoika Taina, Eeva ja heidän poikansa Väinö, Vihtori ja Reino (kirjoittajan isä) jäivät Helsinkiin sodan jälkeen.

Ruotsiin

Painostuksen ja pakkoluovutuksen pelossa noin puolet (4'000) Suomeen jääneistä inkeriläisistä siirtyi edelleen Ruotsiin turvaan ja töitä tekemään. Tuhansien inkeriläisten mukana Ruotsiin loikkasivat myös Anna ja Juho Myllärinen, Väinö Taina ja veljekset Väinö ja Arvo Mullo sekä Aleksanteri Lattu. Mullon veljekset muuttivat muutaman vuoden päästä aina Kanadaan asti...

Matti Taina kertoo kirjassaan miten heille kävi. Miten he Suomessa, Ruotsissa ja Kanadassa pärjäsivät? Mitä heistä tuli?

Helsinkiin Jääneet

Kirjoittajan mukaan pienistä vaikeuksista, pelosta ja uhkista huolimatta Tainojen kotoutuminen ja sopeutuminen esi-isien maahan sujui hyvin. Kantasuomalaiset, Suomen viranomaiset ja työnantajat suhtautuivat Suomeen jääneisiin iloisiin, vilkkaisiin ja työteliäisiin inkerinsuomalaisiin pääosin hyvin ja myötätuntoisesti.

Tainojen Tie

Tainojen tie kulki suuren kierroksen Suomen suuriruhtinaskunnan Luumäen pitäjästä Venäjän keisarikunnan Inkerinmaalle ja sieltä takaisin Suomen tasavallan pääkaupunkiin Helsinkiin. Tainojen suku joutui kokemaan saman kuin tuhannet muutkin Inkerin suomalaiset.

Paluumuutto Suomeen

Matti Tainan mielestä viisaasti toimineen presidentti Mauno Koiviston myötävaikutuksella 1990-luvun alussa mahdollistettu inkerinsuomalaisten paluumuutto Suomeen – Esi-Isien Maahan – oli kiitos ja kädenojennus muiden muassa vapaaehtoisina Suomen armeijan inkeriläispataljoonassa taistelleille noin 1'600 inkeriläismiehelle ja heidän Suomelle antamalleen kunniakkaalle uhrille.

Suomeen on paluumuuttanut Inkerinmaalta, Karjalan tasavallasta ja Virosta sekä muilta entisen Neuvostoliiton alueilta eri arvioiden mukaan noin 33'000 – 38'000 inkerinsuomalaista. Suomalainen väestö on käytännössä hävinnyt Pietarin alueelta, sillä vuoden 2010 tilaston mukaan Inkerin historiallisella alueella asui enää noin 4'500 inkerinsuomalaista.

Äiti-Suomi

Kirjoittajan mukaan ”Äiti-Suomi”, kuten Inkerissä menneinä aikoina Suomea hellästi kutsuttiin onkin tällä hetkellä inkerinsuomalaisen kulttuurin, perinne- ja historiatiedon keräämisen ja tallentamisen tärkein ja keskeisin paikka. Suomen Inkeri-liitto ja Inkeriläisten sivistyssäätiö tekevät arvokasta työtä inkeriläisyyden vaalimisessa. Myös Ruotsissa, Virossa ja Venäjällä toimii aktiivisia inkeriläisten yhdistyksiä.

Kirjoittajan Kunnianosoitus

    Kirja on kunnianosoitus sitkeälle Inkerin kansalle, joka hajotettiin taivaan tuuliin, inkeriläisille, jotka rakensivat elämänsä uudessa maassa tai karkotuspaikassa sekä viisaalle äijälleni Matille, mummolleni Eevalle, isälleni Reinolle ja sedilleni Väinölle ja Vihtorille, jotka ahkeralla työllä ja opiskelulla menestyivät hyvin uudessa kotimaassaan, esi-isiensä maassa.

    Teos kunnioittaa noin 1'600 inkeriläisen vapaaehtoisen sotilaan taistelua Suomen vapauden puolesta ja sotaveteraanien isoserkkuni Juho Myllärisen ja Arvo Mullon muistoa.

Niin kuin lukiessani "Hyvästi Inkeri" kirjaa sain jälleen, Esi-Isien Maassa -kirjan seurassa, kulkea tuttujen kylien polkuja ja maalauksellisen kauniita maisemia siellä Tainojen suvun Inkerissä. Niille samoille seuduille, jonne minäkin päädyin kotiseudultani Pohjois-Inkeristä, pitkän pitkän kiertomatkan jälkeen ja joilla seuduilla asuin 20 vuotta ennen lähtöäni itsekin paluumuuttajaksi Suomeen.

Vaikka kirja on "romaanimuotoinen" se on kuitenkin täynnä Tainojen suvun elämää aina nykypäivään asti. Samalla voi sanoa, että se on yleisestikin Inkerin kansan historiallinen kertomus siltä ajalta kaikkine vaiheineen. Nämä vaiheet alkoivat Suomen suuriruhtinaskunnassa ja päättyivät paluumuuttoon Suomeen.

Lukiessani Tainan kirjaa "Esi-Isieni Maassa" tuntui, että luen myös oman sukuni historiaa, josta loppujen lopuksi tiedän aika vähän. Vaikkakin on vaikeata perehtyä Tainan laajan suvun jokaisen jäsenen tapahtumiin, niin kuitenkin yleinen kuva suvun historiasta jää mieleen.

Kirjoituskieli on selkeä ja helppo lukea. Kivaa on se, että kirjoittaja tuo paljon myös Inkerin murretta ja runoutta kirjaan.

Kirjassa on annettu tilaa myös sille kaudelle, kun Tainojen sukulaisten ja muitten inkeriläistä syntyperää olevien, sodan jälkeen Suomeen jääneiden, kanssa tehtiin matkoja Neuvostoliiton ja Venäjän aikaiseen Inkeriin ja mitä näiden matkojen aikana oli koettu.

Matti Taina ei, "Esi-isien maassa" -kirjassaan, niin kuin "Hyvästi Inkeri" -kirjassakaan, tässä teoksessa jätä ilman huomiota sitä yhteiskunnallista, taloudellista ja poliittista ilmapiiriä, jonka tapahtumat koskettivat, ei vain Tainan sukua, mutta kaikkia muitakin Inkerin suomalaisia ja suurinta osaa koko Suomen kansaa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden moniin vaiheisiin. Nämä yhden suvun vaiheet kietoutuvat, ei vain Tainan suvun vaiheisiin, vaan koko Euroopan ja maailmanpolitiikan tapahtumiin. Ehkä voisi sanoa, että se on pieni historiallinen läpileikkaus maailman tapahtumiin. Nämä tapahtumat eivät kuitenkaan häiritsevästi ole esillä, kun seuraa Inkeristä tulleen Tainan perheen eri jäsenten elämää Suomessa ja heidän värikkäitä elämänvaiheitaan täällä vanhassa esi-isien maassa.

Inkeri Jää Muistoihin

Niin kuin Taina kirjoittaa:

MUISTAT SIE

      Siel, Inkeris, lämmin kesätuuli kuljettaa Juhalsimon savusaunan harmaita savuja kulleroiden kultaamalle vihreälle rantaniitylle ja verkkaisesti virtaavan Inkereenjoen kimmeltävään uomaan, jossa vesiheinä aaltoilee kuin Inkerin neidon pitkät hiukset.

      Siel, Inkerin käki kukkuu auringon punaaman riippakoivun latvassa ...

      Siel, kotona, rakas äiti leipoo vehnäpullasia ja rusinaista rahkapiirakkaa...

      Siel viisas Matti-isä teroittaa sahaa ja kirvestä tuvan pöydän ääressä.

    Huomenna mennään Suurmetsään suurten petäjien kaatoon, sillä lanko, Anna-siskon mies, Myllärisen kaima, tarvitsee hirsiä talonsa korjaukseen.

      Siel, kauan sitten, Matti ja Humu-hevonen uivat polskutellen Inkereenjoen vilvoittavassa vedessä.

      Siel, Saklinas, heinäkuisen auringon paistaessa veljekset Vihtori ja Reino kirmaavat paljasjaloin kylänraittia ja kujasta pitkin omenatarhaan – löytyisikö jo kypsiä maistiaisia?

    Siel, Inkeris, muistat sie?
    Muistat sie?

Lukemisen Arvoinen Kirja

Suosittelen lämpimästi kirjaa "Esi-Isien maassa" niille joita vähänkin kiinnostaa Inkerin kansan historia ja kohtalo! Tainojen suvun tapahtumat ovat niin läheisiä, voisi sanoa jopa käsin kosketeltavissa olevia, koska heidän sukunsa historia melkein mahtuu viimeisen sadan vuoden jaksoon.

Molemmat Tainan kirjat ovat erittäin tervetulleita ylläpitämään inkeriläisyyttä ja tekemään inkeriläisyys tutuksi myös niille sukupolville, joilla ei ole mitään käsitystä Inkerin suomalaisten historiasta!

Kiitos,
Matti Taina!

]]>
17 http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/252477-muistojen-kultaama-inkerinmaa#comments Kulttuuri Kirja-arvio Sat, 17 Mar 2018 21:05:22 +0000 Viola Heistonen http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/252477-muistojen-kultaama-inkerinmaa
Nuori Runoilija Oona Junna http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251423-nuori-runoilija-oona-junna <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p align="justify">"Runous Antoi Väylän Ajatuksille" -otsikolla kirjoitti Kanerva Jalarvo Uutisvuoksessa 22.11.2017 16-vuotiaan <a href="http://www.mediapinta.fi/isbn/978-952-236-484-5" title="Kupla -- Oona B. Junna -- Nuoren kirjoittajan esikoisteos kertoo virheiden kanssa elämisestä ja onnellisuuden tavoittelusta. Runot puhuttelevat lukijaa ikään tai sukupuoleen katsomatta. -- Pohjanoteerauksia kokeneena -- oppinut kun teki vaikeimman kautta. -- Ajoittainen halu auttaa -- aiheuttaa päinvastaisia vaikutuksia. -- uskoo, että harhasta -- pystyy kiinni saamaan. -- Ei halua joutua alkuun palaamaan, -- kun rupee omia ajatuksiaan paheksumaan. -- Oikeuttaa omat tekonsa, -- ettei tarvitsisi valehdella." target="_blank">Oona B. Junnan <strong>Kupla</strong>-runokokoelmasta</a>. Kirjan on kustantanut Mediapinta ja se kuuluu kustantamon "Suomi 100-runokirjaa" runokirjojen sarjaan.</p> <p align="justify">Lehti jatkaa <strong>OONA B. JUNNA</strong>, 16, kirjoitti esikoisrunokokoelmansa vuodessa.</p> <p align="justify">Runokokoelman työstäminen oli Junnalle hetkittäin intensiivinen projekti. Kun ajatukset ja tunteet oli purettava paperille, ei inspiraatio katsonut aikaa tai paikkaa.</p> <ul> <p align="justify"><em>Tekstejä saattoi syntyä useita. Kirjoitin bussissa, koulussa ja joskus keskellä yötä. Koulukirjojen sivut, muistilaput ja puhelin olivat runoja täynnä.</em></p> <p align="justify"><em>Kun esikoiskokoelman tuore painoskappale kopsahti postiluukusta, oli tunne uskomaton. Saan vihdoin ajatukseni kuuluviin. Tätä kautta voin käsitellä asioita niin, että myös muut voivat samaistua niihin omasta näkökulmastaan</em> sanoo Junna.</p> </ul> <p align="justify">Junna kertoo haluavansa ottaa runoudellaan myös kantaa. Toiset säkeistä ovatkin saaneet kimmokkeensa koetusta tai todistetusta kaltoin kohtelusta.</p> <p align="justify">Oona Junna runoilee näin:</p> <ul> <ul> <p align="justify"><em>Kun yrittää, voi pettyä <br /> kun ei yritä, onnistumisella ei oo arvoa <br /> paikoillaan oleminen tyhjentää mielen ajattelusta. <br /> ...</em></p> </ul> <p align="justify"></p></ul> <h2>Onnistunut Kirja</h2> <p align="justify">Oona ei jäänyt paikoilleen vaan lähti yrittämään omien ajatusten purkamista runoihin ja mielestäni onnistui siinä hyvin! <br /> <em>Hienoa Oona!</em></p> <ul> <p align="justify"><em>Harkitsin myös romaanin kirjoittamista. Runo on kuitenkin tekstimuotona minulle sopivin, sillä se jättää lukijalle tulkinnanvaraa.</em> Junna kertoo.</p> </ul> <p align="justify">Lehtikirjoituksen mukaan Junna ei kuitenkaan suunnittele kirjoittamisesta ammattia, vaan lukion jälkeen tähtäimessä on opintojen aloittaminen lääketieteellisessä.</p> <p align="justify">Luettuani Junnan runokokoelman voin sanoa, että tämän nuoren runoilijan kirjoittamat runot antavat miettimisen aihetta meille jo paljon enemmänkin elämässä kokeneille!</p> <p align="justify">Hieno juttu, että hän lähti purkamaan omia vaikeitakin tunteita kirjoittamalla ajatuksiaan silloin kun tunteet iskivät. Niin kuin hän itse sanoo:</p> <ul> <p align="justify"><em>Osan runoista olen kirjoittanut vihaisena. Haluan herätellä ihmisiä siihen, että pienillä teoilla, kuten hymyllä, voi olla suuri merkitys.</em></p> </ul> <h2>Mediapinta</h2> <p align="justify">Kustantaja Mediapinta on julkaissut vuonna 2017 <a href="http://www.mediapinta.fi/sivu/kirjat" title="Wikken kulmalla ja muita runoja, Väylän vaahtopäillä, Tyhjyys, Pitsi perhonen, Kuuntele tarkasti, Hiljaisuuden aarteet, Kahdeksan vuodenaikaa, Tikatut pilvet odottavat jälkitarkastusta matkalla pelkistettyyn ihmeeseen, Rujoja runoja, Ruusujen portilla, Rytmissä elämän, Mitä rakkaus on?, Rakkaus voi satuttaa, Valehtelen etten kaipaa, Ilmiöitä, Kaipaus, Pisaroita elämästäni, Jalat hengittävät, Perillä, Elämänhehkua, Kuninkaan Veriperillisiä; Isot jotka jalotteloo, Helinää elämän poluilla, Rakkaus herättää, Vierastunti, Lahja ylhäältä, Haikean mielen päiväkirja, Runonlaulajat ja muita runoja, Tarinoita tyhjyydestä, Eron jälkeen, Katse täynnä ystävyyttä, Hiljaisuuden polulla, Elämän Makua Silkkilakanoilla, Myrskystä valoon, Merenmieli unelmin tilkitty, Heijastuksia, Kolme poikaani -- Ilo, Voima ja Tahto, Maa – meri – taivas, Mun Jerusalem, Kohti sakeampia aikoja, Fragmentteja ja runoja, Ilta -- auringon lempeät kasvot, Kuin kukkahuntuun satuun piiloudun, Tie on pitkä sana, Narsisti liekanarun päässä, Väärin päin maa ilmassa, Kysymyssy, Eilinen ei unohdu, Sano tämä hetki, Unen anatomia, Punaniskavuoren vyölaukkuarmeija, Pieni liekki virvatulen, Paikalla hetkessä, Varovasti rovasti, Runoja urheilusta ja kotiseudusta, Tästä me puhuimme, Pieniä ajatuksia, hiljaisia sanoja, suuria tunteita, Soiva roso, Aavistuksia, Valonkajo, kuvia ja sanoja, Hidastuvaa, Elämää ikkunan takana, Ihmisyyksiä, Sisäänkirjoitettua, Riimien tanssi, Superegosta läpi sensuurin, Orastavaa, Maassa massa maassa, Ääriviivat, Seitinohutta kestävää, Majakkasaaren hupsu, Unen salatulla siivellä, Valoisalle polulle, Sana siellä toinen täällä, Sienestä siitä, pienestä kiitä, Minä, hyvästeillä päivää!, Samoissa askelissa, Kapriisinnuppu, Rannalla tuulee, Lyhyt on värien valo, Ruususen unet, Laske viiteen, Sadonkorjuu, Siipensä satuttaneet, Hileitä, Haikuinen räsymatto, Olennainen, Taiteilijan kynä, Kuule taivas, pyyntö pien, Likikarihotakainen, Syö -- veri -- veli, Perunamaan mukula ja muita runoja, Haiku -- ja tankarunoja, Harakan naurukin olisi tervetullut, On eletty, on kirjoitettu, Mykkä runoilija, Varjoissa kasvaneet, Sanat, Luonto – mystinen evankeliumi, Lähtösi jälkeen, Vaahteranlehden värinää, Voimaannuttavan valon ja liikkeen virtaus, Toivosta nousen, Elämäni mittainen matka, Kevätkauneutta ja syksymustaa, Sinulle kirjoitan, Valot ja varjot, Tekstiviesti Gliese 581 d planeetalta, orvokkini, tummasilmä, Sydänvaloa ja polkuja metsässä, Galleria, Kuu joen yllä, Edessä kultaa, takana hopeaa -- rajalla, Mistä saisi elämäänsä suolaa, Joha mie sanon, vaikken virkkant mittää, Hampaanjäljet makkaraleivässä, Elämän rikkaus, Minä monena sinä, Karhumies, Mandalaa ja punontaa, Elämää kaikilla mausteilla, Lähiöbunkkaajan hengentuotteita, Älä pelkää hiljaisuutta, Puro täynnä elämää, Taivaankannella tanssivat revontulet, Kokonaiseksi, Karhu ja kettu keskustelevat, Laiva, Elämän eväät, Appelsiinilyhty, Lähdössä lintujen mukaan, Aurinko, paistaisitko yölläkin, Suljettujen ovien talo, Valitus, virret, korkeat veisut, Olen niin kuin tämä maa, Laulumaablues, Rakkauslauluja vapaudelle, Arkisia ajatuksia, Kurjet tanssivat, Sydämen kaari, Unessa olin miekkavalas, Salaisuuden vartija, Tämän jätin kertomatta, Viidakon tanssit, Tunnekuvia, sananparsia, sanontoja, sutkauksia ja loruja luovutetun Karjalan Kurkijoen alueelta, Keinuva mieli, Kun unohtaa verhon raolleen, Lentävän lautasen runot, Samalla kehällä, Punainen pelakuu, Ovien avaus, Koskaan ei voi tietää, kuinka ihmeelliseen päivään herää, Mentaalisen tulvan problematiikassa, Joskus oli metsä, Lokkipaistia, UHO:n antologia, Kalanmaksaöljyä, Pallo jalassa, Rikki revitty -- ehjäksi rakastettu, Tämä tuulinen matka, Toin tuliaisiksi afrikkalaista naurua, Taivaan sineen kirjoitan täällä on aarteet taivahan, Pieni erokirja, Tulisi jo tässä elämässä, Runoja vuosilta 2005 – 2013, Vastine, Terveisin, Maria F, Kyllä sillä on väliä -- sillä sukupuolella, Solu, Kaunista kipua, Kaksi on äärettömyys, Varrelta virran, Anglica, Kultareunaiset pilvet, Suomesta ja meistä, Lammella rakkauteni, Elämänleipä, Rakkaudella rikottu, Muistoperho, Tankoja saarelta Sandskär, Primadonnan jatkosota, Runovelli, Kolmannen kuun tiikeri, Ihoni ikkunassa, Elämänmaku, Aurinko sammui ihoni alla, Hyökyaalto, Yksittäisiä muistoja sieltä täältä, Ajatuksia tuntemuksia unia havaintoja, Todistus olemassaolosta, Hetkessä syntynyt, Etsin hiljaista lintua sisältäni, Runoja ja aforismeja II, Selkeisiin vesiin, Valoa varjoissa, Rukouksia sinulle, Palaa kotia kohti, Taikalasit, Satutettu, Tuo mulle haitari, että voin soittaa kitaraa, Sanoja ajatuksiin, Sydämen pirstaleita, Helppo elää, Runosatuja, Äiti ilman lasta, Usvan takaa aurinko, Alussa oli runo, Elämän ja elämän kysymys, Enkä minä kuitenkaan soita, Naisen elämää, Naisena elämässä, Aistihavaintoja, Elämän Valossa, Kootut runot, Minä rakastan, Avaran valossa, Ruusuisin ajatuksin, Toinen todellisuus, Sitruuna -- Auringon runoja mystiikasta, Epäjatkuvuuskohtia, On onni olla juuri näin, Aavistuksen tuntemattomaan, Tänä talvena lennänkin pohjoiseen, Repaleisin siivin, Hämärän valtameressä, Pohjaanpalanutta valoa, Punahuurteisten öiden lauluja, Ainakin nimeni sano, Hölösuun palkka, Rakasta kärsi ja unhoita, Ero ja uusi elämä, Vuosirenkaat, Kivi sydämessä, Rakkauden satunnaisotanta, Sirpaleita Sirpaleenalta, Tarinoita Harmaan Naisen kasvusta, Piirrän hiekkaan ympyrän, Elämä on sattumien summa, Tyrvään tyttö, Rakkaani kosketa minua, Kuinka olisi muuten kevyt, Isäni runot, Suutelen pyhyyttä sinussa, Kaarnavene, Energiapyörteitä, Sylissäni valo, Keskeneräinen, Sinulle on annettu nimeksi Heinäkuu, Ihoni alla syntyy elämä, Skorpioni kaulalla, Keskellä jossakin, Säröistään kaunis ihminen, Voit viedä, muttet unohtaa, 23 metriä sekunnissa, Surulla on sukunimi, Elämäni kirjo käsissäsi, Hiljaiset sanat, Elämän pelit, Elämää miettien, Kulkee pienten tähtien seassa, Ja minua pelotti kun sammakko nauroi, Arkiuutinen, Oloisensa, Elämän vinossa oleva puntari, Elusai lehmä, Säröjä, Vain vähän myöhässä, Lopusta alkuun, Ihminen isolla ikkunalla, Kosketusarka, Mitä jäljelle jää? What´s left?, Sanoja, Riippuvuuden voittaminen, Valon ja pimeyden rajalla, Avattu ovi, Kallioon hakattu rakkaus, Yönä, jona poltit kuunsillan, Ikuisuus, Rakkautta ilmassa, Syvien vesien kala, Joku on ovella, Vanhan tytön lauluja, Mikko Hakon valitut runot, Tähtisumua ruusuntuoksua, Memento vivere – muista elää, Terveisin, Äiti, Vammaisuus tahmauttaa, Vastarannalla, Sanoituksia miehen lauluun, Vaimoni merenneito, Roosa ja Ruuno, Uinnin jälkeen elokuussa, Kyllähän sitä voisi , Sysmäläesijä haekuja, Sieluni soi, Jos jotakin olen oppinut, Sininen valas, Matka, Pilvikultaa, Se hetki, Lumiaurinko, Aatosten virtaa, Kuusikymppisten loru ei luruttele, Pihlajanmarjoja ja vaahteranlehtiä, Uutena kuin aamu, Ilon aika, Eikä yö ehtinyt, Elämä, Sydän pilvissä, Savesta valettu elämä, Sydämen viisaus on parasta viisautta, Timantteja kuutamolla, Ole onnellinen nyt, Valokertoja, Almanakka, Avoinna kaikki ovet, Olen usein tiellä, Runoja ja kuvia Lapista, Tarppi, minä olen, Leijona syö kauriin palasia, Runoja Suomelle ja suomalaisille, Paljon yli huomisen, Aika näyttää / Time Will Show, Runoja Lapin retkiltä, Aurinko valaise tomu, Vähempi puu, Kaukana vierailta mailta, Taistelu Mansesta, Melankolinen aivopirtelö, Virheitä täydellisessä, Pilvilinnoja, Kiviin kätketyt surut, Kaipuu, Taiteilijoiden tyrskyt, Usko, toivo ja rakkaus, Parisuhdehippa, Kukat ovat kyyneleitä, Kotini kadun varrella, Ikkunalaudallani asuu meri simpukankuoressa, Unohdetun maan kasvot, Runoja hämärästä, Unholan Vartijat, Turhuuden manifesti, Parisuhteen palapeli, Mansikoita ja punaviiniä, Tämä taivas on musta runo, Oudossa talossa, Sanoja sisältä, Yhteistyönä ystävyys, Rakkauden pitkospuilla, Kauniit tytöt tanssimassa humalassa ovat kauniita, Tilkkuja tien varrelta, Sentimentaalinen seepra, Ajanvietesepitelmiä lemmestä, luonnosta ja elämästä, Hiljaisen tien vuodenajat, Etsijänä tiellä, Mihin kuu kulkee ja aurinko nukahtaa, Luontokuvia, Elämäni tanssi trapetsilla, Kuunliljat / Oikullinen on tuuli, Kun minusta, tuli minä, Runoja sydän -- tunnoin, Helmiä simpukoista -- kun lapsettomuus koskettaa, Jään ajasta ruusulegendaan, Napareikä ja muutama reikä hartioissakin, Runoja maan ja taivaan väliltä, Runopallo, Kansanhiihto Raapaleita 100 -- vuotiaasta Suomesta, Asevelilapsen suonissa järveä, Arjessa asumme me, Pysyvä ote, Surun kalenterivuosi, Tuulentuvasta hirsitaloon, Unikuvia ja kolhuja, Siprakkeita, Vaikeampaa on unohtaa -- kolotusta, rimpuilua ja roikkumista, Mollissa soi duuri – runoja ja lyriikkaa, Runossa on miljoona kilometriä, Mustan sateen alla, Ja sateen jälkeen satoi, Jotakin violettia, Riippakivi, Kuuraattori, Surunhetki, Luonnottaren lapsena, Tyritty tapaus, Valikoituja sanoja rakkaudesta, Kattosi talojen yllä, Surun tie, Rakkauden voitto, Kirjavin siivin lentoon, Keväämme, tuulemme, Elävästä elämästä, Syvältä sydämestä, Valon ja Varjon välissä, Lumikukkia, Kammiovärinää, Kaipaus kuin magneetti, Päämäärätön matka, Harmauden lauluja, Nainen maa – meri mies, Arkkibakteereja, Asema asemalta, Joulurunorosolli, Ihan pienesti yhdessä, Vinossa oikeaan suuntaan, Kuovin huuto, Valo minussa, Ikuisten kesien aika, Olen, Arje ihme, Siemen, Elon kultahiput, Savolaisaforismista para -- aforismiin: epäkypsiä ajatuksia, Taivasvirkkaamosta näyteikkunaelämään, Tunnustus, Yöhön pälyilevä ihmissiirrännäinen, Erotiikan polkuja, Et näe katsot kauas, Itseäni olen etsinyt kaikki nämä vuodet, Rantojen luona, Näinkin voi, Mene kaikkeen, mitä on, Aikamatka lapsuuteen, Urbaani bohemia, Rakkaani Meri, Lumenalinen ja muita vuodenaikoja, Lumitähtimatto, Surujen silta, Karanneet ajatukset, Puut ovat liikkeessä ihmistä kohti, Maankamaralla, Elämä kuin tulviva virta, Väistäkäis vähä, Maailma lapsen silmin, Kävelyllä, Kalliokouruissa pisarablues, Erityisherkkyyksiä, Elämän melodiat, Älä sammuta valoa, Nainen, Herätetty yö, Raahen koordinaatit, Keijut ruusujen sylissä, Lähettivät matkaan untuvikon, Sydämen neljä huonetta, Elämä on, Reissunaisen siivillä, Tarujen tie satusaarelle vie The road of myths leads to an island of fairy tales, Kiehisiä -- 90 vuoden näköalapaikalta, Sydämeni laulu, Varjosta varjoon, valosta valoon, Mesimarjani mun, Tämän päivän tähtihetki, Ad astra, Hiiribaari, Ihmeellinen luontoni, Snadi stadista, Poluilta pientareilta, Tanssiva tuuli kuiskauksen kuuli, Elämän liekit, Ilo nousee syvistä vesistä, Elämäni sirpaleita, Pojasta mieheksi, Punainen tupa ja pellavapää, Vaeltajan haikuja, Riistetty lintunen, Aamun ja illan väliin mahtuu ikävä, Puhtaaksi pesty, Pehmeyttä perkele, Tuulien laulu vaaran laelta, Runoja ja aforismeja, Kaikki keskeneräiset käsikset, Ruumiini sisään on kadonnut ihminen, Loitsuja betonimetsästä, Pitkä ihana leikki, Valo, Varjoni suljen, Jälkipeliä, Ristitön sydämellä, Hartsa täälä terve, Sielulla sata sanaa, Kalevale, Elämisen hurma, Korvenkukka, Onko hyvä päivä tänään , Luontoäidin kynästä, Kännykkärakastaja, Joka hetki voi olla se ainut, Aallonharja ei pese, Joki virtaa, Amatöörin elämyksiä, Ajan juoksua polkuni varrelta, Selfie, belfie, mikä lie , Täydesti tuntien, Helppo avata: Kierrätysrunoja, Joku soittaa luodolla pianoa – runoja, Pimeän polulla aamunkoittoon, Sydämesi on luonani, Hyvästi, Muotokuvia, Hallituksia ja valtoja vastaan, Rovio, Joonaan valituslaulut, Tietäväinen tahto, Sielunmaisemia, Unien sadonkorjuu, Näkymättömiä arpia, Miten paljon sietääkään, Tuuli puissa, Parempi versio minusta, Sundaen jälkeen, Katu kuin pieni lapsi, Leviällä ihimisen juuret, Kohtuuttomaksi olet muotoutunut mieleni sopukoihin, Tähdenlennon reunalla , Pöytälaatikon runoja, Putosin valoon, Suusokerilla, Kiltinnäköinen, Sinuun heräsin, itsestäni kirjoitin, Runoja Tampereesta, Muistojen maa laulamaan saa, Onnen vuoristorata, Maisema verhon takana, Pääasioita oikeille korville, Ikuinen avara, Fantasiaa, mystiikkaa ja romantiikkaa, Vuodet lensivät irtolehtinä, Kynän jäljet / Kynä 07, Asylum, Rakkauden aalloilla, Silmissä auringon oranssi, Runoja punaisen pihaportin suojassa, Kesä ajaa keltaisella Ferrarilla, Sohvalle mahtuu neljä, Jäisen väsymyksen säkeitä, Runoriihi, Asioita, joista täytyy puhua imperfektissä, Ulapalla, Raitoja räsymatossa, Elämän kaarisillalla, Pieni oravanpoikanen, Mikaelan rakkaudet, Elämisen riemuja, Ajassa auraten, Elämänlähde, Hymykuoppien oivallus, Jään hohde, Rose of Nekala, Mummut ja Mansikit Huithaithapelit, Riivattu runoilija, Elämänmakuinen matka, Sydämen siirtoja, Matkalla jonnekin, Kahden välistä, Rakkaudennukkaa, Olkikuu, Dekadenssi, Siipirikko laululintu, Sieluun piirtyneet hetket, Oman elämäni arkeologia, Näppäinvirheitä, Kotona laiturilla, Turkoosin riikinkukon majatalo, Laskin luomesi viime yönä, Sydänten partituuriksi, Vettä ei voi koputtaa, Lintuseni tule kainalooni, Liha on likaista vettä, Hui! Helpeitä, aika -- akanoita, Menninkäisen majatalo, Yö rakovalkealla, Riitan riimit, Voimalla elämän, Siivillä unelman, Elämän noutopöytä, Juhannusjuhlaa, Kaiken kaiku väliltä reunuksia myöten, Tuuliksen runot, Hiukkaspölyä, Metsän henki, Vie minut sinne, Siivet, Nuudelidieetti, Sieluni puutarha, Paperiserafi, Miksi ihmismieli saastuu ja menee rikki, Ajatus on huomisen historiaa, Elämän Kivikot ja Puutarhat, Rakkaus on haurasta lasia, Sulanutta lunta, Runoja -- Alkaa tulla hoppu, olla vanhana nuori, Varjoista valoon, Vulgäärilätinää Makkarla -- Korvbossa, Sydämen asioita, Origolla ja ilman, Talvesta syksyyn, Kun sananjalka kukkii, Toivon siivin, Ajatuksiani matkalla mieheksi, Ikuisesti sinun, Sinun osaksesi tuli sininen lähtö, Ilon, surun, onnen, rakkauden tunteita, Auringosta kudotut verhot -- Nuoruuteni runot, Tosikon hymyilevät ajatukset, Vuosi, Kuparisammalta kasvava kivi, Vapaaksi syntynyt, Voittava rakkaus, Viimeinen suora, Lehden lailla, Os 2713, Freesialta tuoksuva mustarastas, Puhalla lämmin tuuli, Kirjaimia keskeneräisyydestä, Sudenolentoja ja kemmuruita, Hetkessä muuttuu maisema, Huulillani ei ole mitään, Kuilu, Sydän tarakalla, Kasvatin sormen kasvoihini – runoja luopumisesta, Miten teitä ihailenkaan, Elämänkaarelta, Enkelitkin eksyvät, To all my men, Pimeys pakottaa minut kerälle, Paratiisilintu, Murikka, Appelsiinipuun alta, Luontoäiti ja mustikanmakuinen runokori, Sivuvaikutuksia, Kokonainen, Herra A &amp; Naapurin Tero, Tulimeressä, Tarinoita valosta ja varjosta, Harmonian portaat, Mustaa ja valkeaa lunta, Myrkynvihreä omena, Rappusilla, Kaikuja kivitalon kätköistä, Katkeruuden maku, Syksyn usvasta kevään kirkkauteen, Parillista, tai paritonta, Hulipas haikuja, Runoja elämän varrelta, Kosketit minua, avasit taivaan, Kuin tulisit tiellä, Tunteiden tiellä, Panevala, Elämänkello, Tunti ennen kaupungin heräämistä, Vaihtoehtoisen rappion alttarilla, Hetken heijastin, Runoja Sinulle, Minä tunnen, Rakkauden piiskaa, Särkynyt sydän, Sammakkokirurgit, Tähdet ovat muuttaneet järven pohjaan, Laulupuro -- kaikuja nuoruudesta, Polun varrelta, Pintajännitys, Särkyneen sydämen matka, Purjein, Virvatulten laulu, Ja viimein tuli rauha , Ajatusten varjossa, Levitoiden läpi elämän, Sarastavat kaaret, Minä en tiedä mitä harmaa on, Tapahtukoon Tahtosi, Reporanka, Sumuisten aamujen kulkija, Perhonen, tänään lennä, Niin se minullakin alkoi, Tympääntynyt emäntä, Tunteiden aallokossa, Lähtevien junien laiturilla, Kalevala nykysuomeksi, Näkymättömän naisen isku, Musta, Jos vain olisi pyykkinarua, Pysähtynyt ilta, Nämä ovat meidän temppelimme, Unen lapset -- ja minä, En tiedä onko minulla kylmä vai kuuma, 8x8=64, runoja yksinäisyydestä, elämästä ja rakkaudesta, Ihan sekaisin elämästä, Kullanmuruja, Muistatko Rakkaani?, Leppäpilli, Murenii, Olipa kerran , Maailma!, Juhlavuodelle 2017, Pieni riimihärkä, Sydänpilvi, Sohvamiehen sisällissota, Palasen itsestäni annan, Raiteillaan 88 Elämän kiskoilta kipinöivää runoa, Kristallit rukiin muruset, Sinä siellä – minä täällä, Suhteeton, Palasia, Mies, nainen, absoluutti, Matkalla toisiin uniin, Matka käden ulottuville, Hetket alla harmaaleppien, Sanojeni tarina, Annoit minulle enkelin, Aamunkajossa, Hanhijoki Sirkkapuro, Piirrettyään silmänsä, hän lähti maailmalle, Kirjailen tuoheen, Viivalluksia, Aikuisuuden rajalla, Myrskyntekijä, Herkkyyden huipentuma, Seepian väriset muistot, Riko minun elämäni, Suokansan elämää ja muita tarinoita maahisista, Alkuomena, Tutut leikit, tutut taistelut, Ihmisen mittaisella matkalla, Elä elämääsi, Metsän puissa sanat, Valon maitoa, Sielun syövereistä siepattua, Lapsenkengät, Elävää vettä aamoria ja huumoria, Kunpa olisin kolibri, Kesämaata koskettaa saa, Rakkauden kiertokulku, Sinisiä ajatuksia, Sydän pisaroita, Läpi asfalttirailon, Vajaa puolitoista vuotta, Kultainen juova, Rypyt ja harmaat, Elämänmakuisia polkuja, Laulaja lauluntekijä ja muita runoja, Karhunpalvelusten talo, Runoterapiakirja, Rakastu elämään, Me maankiertäjät, Kaari, Haikeat pisarat, Apolloperhonen, Syntymätön poika, Arjen tähtitomua, Muistojen laatikkoon hiljentyen, Anna kitharasi soida, Apollon!, Marraskuussa on pimeää, Runopuu, newyork, Tähtiä taskussani – Stars in my pocket, Unelmien rannalla, Alastonna lammen rannalla, Vesiheinä varpaiden välissä, Kotiinpaluu -- Runoja matkan varrelta, Tunteeni osoitan, Ahtojään kajoa, Havaintojani ajasta, Nousuja ja putoamisia, Aamuruskosta tähtien valoon – runoja lapsille ja aikuisille, Raja, Puhjennut runosuoni, Kanisia säkeniä, Unikuvia, Läpinäkyvää, Taimentukka, Suomi – sekalaista seurakuntaako?, Tunturipurojen ilo, Ikäväni jokena virtaa, Istun alas, Tässä maassa siirappi on harvinaista herkkua -- runoja rakkaudesta, Elämää runon rytmein, Valkoinen Jättiläinen, Häive, Viimeiseen uneen, Arviointikyvyn hauta, Kuun veli Unten soturi, Muusana oma elämä, Ensimmäisen yön sinfoniat, Vapaus polttaa sukkia, Kutsun muistot luokseni, Tyttö Tähtien Takaa, Käännän katseeni hiljaisiin metsiin, Antologia, Antologia, eli pitkän avioliiton kirkastuskertomus, Valosyli, varjotasku, Tähdenlentoja, Oskilloiva tuuletus, Unta ja enkeleitä, Sateenkaari, Kuu aloittaa illan, Erään rakkauden vuodenajat, Poreita, Niin äkkiä syksy, Nuorallatanssija, Elämän juoksurata, Jälkenne tekivät tien kulkea, Elämän helminauha, Elettyä elämää, Siivet henkarissa, Luonnollisesti, 67 ajatusta, Elämää pöytälaatikosta, Henkäys, Uusi aamu iholla, Sirpaleita, Minä odotan myrskyä, Alumiini on kevyttä, Askeleita, Aurinkoverhon takana, Painava nainen, Satavuotiaan runotaival, Silmut hereillä, Karvasta ja makeaa elämänvirtaa, Meta(L)morfoosi, Tuokio ilon railoja, Sanan saattamo, Näin unta kotimaasta, Lohdutus, Lapin kairoilta ja kalavesiltä, Pumpulipilvet, Hetki hiljaisuutta, Oivallusten polulla, Menneet kovat kasvot, Kenoon, Kupla, Koivun vuosi, Matkalla halki elämän, Lähelle lyhyt lupaus, Yhyres kaharen -- parisuhtehen patolokiaa, Runoja, Pitsiverhoa raotan, ValmisLapsi, Kuin pääskysen varjo, Ole mellakka, Kaipaus soi kauniimpana, Sukuneniä – Haikuja nimittäin, , , , , Valon kosketus, Jos kuu paistaa huomennakin, Vieraan maan kulkija, Metsä liikkuu Lumossa kii , Huomioita Tuomioita, Kuutamokehrääjä, Orastus, Kaikki tietävät meidän luokalla, Juurilleni matkaa teen, Meri elää vedestä, Pimeällä puolellani paistaa aurinko, Elämä paistaa läpi, Kahvikutsut, Värivirta, Naurava Silmä, koivujen sukua, Nainen mustissa, Runokset, Mustakivisydän, Kulinaristi, Koodi 112, Onko maailma kaunis vielä huomenna?, Kaupungin talot, Irtosiipi ikkunalaudalla, Valoa kohti, Pilvet kadonneet, Hölynpölyä, Lumihiutaleinen orkidea, Alkumeren laulu, Kovanaama koppakenkä, Katkeruuden läpileikkaus, Todellisuuden neliöjuuri, Alta tullut, Rakastan sinua runous, Rakas poikani Kuoleman lapsi, Kiitos, että minua rakastit, Se vuosi, Huipulle vaikeuksien vuoren, Lautta rakkauden virrassa, Jos aika pysähtyisi , Juopuneen napissa, Satiinilavastaja, Ajatuksen voima, Muistojen poluilla, Valossa, varjossakin, Maa kuin vellova peili, Sama taivas kaikkialla, Kansantauti, Helsingin joutsenet, On aika lähteä, Ave Caesar!, Valoisaan aikaan, Lennä lehteni maailmalle, Yksinkertaista, en tahdo enempää, Sinulle – elluniS, Helmisimpukka -- runoja uupumuksesta, särkyneisyydestä ja toivosta, Mä hehkun, Kirjeet, jotka tuuleen kirjoitin, Nainen kiikarissa, Sinikukkaiset, Häpp hiuka, Kenelle minä tätä elämää elän, Tehdäänkö rakas totit, Suoraan vinoon, 40 päivää 40 yötä, Sytytä kuistille kynttilälyhty, Kakun murusia, Sanoja Sinulle, Kuulin kaukaa ketun huutavan, Per aspera ad astra, Vaikea rakkaus, Orjan voima yhdessä, Sirius, Tukka tulessa, Kissakylän tarinoita, Rautalankarunoja, Valkoisten valheiden kirjo, Kesän ruosteinen kruunu, Sinertävät kasvot, Ajatus on ajokoira, Maitotonkkapäinen mummo, Sateenkaarisiipi, Höpsölokin viserrelmiä, Kaksi suuntaa, Iloa kohti, Valoa arjessa, Se kävelee kuka uskaltaa, Hymykyynel, Myrskyisät ovat elämän virrat, Kultahippu, Hiirekorvavahtooja, Soi sieluni, soi, Runoja uskosta ja elämästä, Silmäpakoja Antologia, Tähtipölynä ilo kaikkialla, Maatunut muisto, Ajan kanssa, Liero -- Laurin arkea, Noumena, Aarteeni, Runomies, Lapsi -- lapsuus -- lapsettomuus, Mamren tammistoon, Runo on pitkä matka, Kivilintu, Äidin uni, Onnellinen, lasinen meri, kristallisen näköinen, Elämän neuvoja, Ovilla, Tunteiden virtaa, Tekstiviestejä särkyneeltä sydämeltä, Kaikki muistot ja hiljaisuus, Puhetta Nevadasta, Vapaa, Peili -- ihmisiä, Perhonen, Mentalese, Melkein jälkiä jättämättä, Tunteiden sota, Luontosuhde, Kalliopiirrosten kertomaa, Dante Nuotio &amp; Inferno, Kun ilta pukeutuu hämärään, Tuo vaik appelsiinii, Sadat vuodenajat, Ääneni on tunteeni Onnen avain, Aamunkoitosta auringonlaskuun, Missä omenapuut kukkivat, Sanon sen ääneen, Toinen mahdollisuus, Welcome Stop, Itseyden tie johtaa aina rakkauteen, Hymni vapaudelle, Risaisia lakanoita taivaalla, Vanhuuden huoneissa hiljaisuus, Lohdunpoisto, Matalammalta, Taikasanoja, Miten olla maailmassa hyvännäköisenä mysteerinä, Enkelit lentävät vastatuuleen, Saman auringon alla, Paukun Hajatelmat, Minun luontoni, Pisaroi sadetta, Hyttysten tanssi, Pieni henkäys, Runoja tunteella ja sydämellä, Berliini – Pukkila – Bourges, Piilossa, Sieluni mieletön, laulaa, Halki pimeän, Elämää vuodenkierrossa, Unelmien pumpulipalloja, Soul Music, Hahmoja, Omistettu, Helenan kootut teokset, Laineilla leikkii valo, Hyttysteni painaumia, Olen olemassa, Runohelmiä, Me – elämän rakkaus, Kuuhullu, Pisteitä ja päätyjä, Missä rakkaus tapahtuu, Ulos liinavaatekaapista, Muistoissa säilyy hetket elämän, Onnea Suomi, Surun sävelet, Tunnelmia vääränkuusen tuntumasta, riimejä polun varrelta, Varpaanjälkiä, Luopumisia, Pahan prinsessan päiväkirja, Ironia on rautaa, Runokupla, Löytöretki, Matkustus maamme pakopisteeseen, Myrsky teekupissa ja muita ihmisluonnonkatastrofeja, Syyskuun unikko, Jotain odottaa hänkin, Isän sylissä, Mitä pilvien takana tehdään, Hajatelmia, Sininen Rakkaus, Tämän täyttyvän päivän, Lasin lapset, Nyt tai ei silloinkaan, Laula, pajulintu, Häivähdyksiä, Siiveniskut, Raunioitten lapsi, Joutsenen huuto, naisen kasvu, Yksinäisen pitkä tie, Itkevä filosofi, Minun päiväni, Hiljaisuuden ääni – Minä kuulen sen, Rajasampo, Mikään ei pääty, Mieli valossa uudistuu, Mustaa runoutta, Kaukaisuudessa, Tuulista ja tulista, Kotisatama, Wäärin värssyt, Enig ma, Sinulle – minulta, Kasvamisen kipeä kauneus, Runosuoli, Poltettu aika, tuhkatut unelmat, Enkelipukuja, Jos portit auki ois, Runoja läheisille, Uhanalainen, Suomen runoretkelle hei!, Sinivalkoinen maailmani, Viivatie, Runoja yksinäisyydestä ja kuolemasta, Peili näkee, Enkeli pyyhki runojen päältä pölyt, Kuplassa, Önnikkäpäiviä ja auringonpaistetta, Kostonrannan rapsotiat, Kivi elää kauniisti, Riisuttu nainen, Siipirikon, Voittamattoman auringon päivä, Elämän metsä, Juuret, Tätäkään hän ei ennen tiennyt, Päivien kimallus, pimeät vuodet, X -- DQ, Runoja tunteista, Omat jäljet, Elämän jäljet, Helposti hajoavaa, Ylitse seitsemän meren, Vanhaa tähtipölyä, Ei miehesi kehuista kulu -- parisuhteeseen naisellista erotiikkaa, Pohjantähti, Tänne ja takaisin, 1918 Myrskyn mukana, Kolmas polvi, Sävyissä ihmeiden, Appelsiineja ja rapisevia lehtiä" target="_blank">sata runokirjaa sarjassa <em>"Suomi 100 runokirjaa"</em></a>. Yksi niistä on Oona B. Junnan KUPLA-runokokoelma!</p> <p align="justify">Joten Oona B. Junnan runo-kokoelma on nyt painettu Suomi-100 historiaan! Onnitteluni Oonalle!</p> <p align="justify">Suosittelen Oonan runokokoelmaa luettavaksi ei vain niille, jotka aloittavat kokeilla säkeistöjen rimmaammista, mutta myös kaikenikäisille.</p> <p align="center">Niin kuin Oona sanoo <br /> "hymyllä voi olla suuri merkitys"! <br /> Ja se on aivan totta!</p> <p align="center">Hymy ei maksa mitään, <br /> mutta se voi antaa paljon. <br /> :)</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>

"Runous Antoi Väylän Ajatuksille" -otsikolla kirjoitti Kanerva Jalarvo Uutisvuoksessa 22.11.2017 16-vuotiaan Oona B. Junnan Kupla-runokokoelmasta. Kirjan on kustantanut Mediapinta ja se kuuluu kustantamon "Suomi 100-runokirjaa" runokirjojen sarjaan.

Lehti jatkaa OONA B. JUNNA, 16, kirjoitti esikoisrunokokoelmansa vuodessa.

Runokokoelman työstäminen oli Junnalle hetkittäin intensiivinen projekti. Kun ajatukset ja tunteet oli purettava paperille, ei inspiraatio katsonut aikaa tai paikkaa.

    Tekstejä saattoi syntyä useita. Kirjoitin bussissa, koulussa ja joskus keskellä yötä. Koulukirjojen sivut, muistilaput ja puhelin olivat runoja täynnä.

    Kun esikoiskokoelman tuore painoskappale kopsahti postiluukusta, oli tunne uskomaton. Saan vihdoin ajatukseni kuuluviin. Tätä kautta voin käsitellä asioita niin, että myös muut voivat samaistua niihin omasta näkökulmastaan sanoo Junna.

Junna kertoo haluavansa ottaa runoudellaan myös kantaa. Toiset säkeistä ovatkin saaneet kimmokkeensa koetusta tai todistetusta kaltoin kohtelusta.

Oona Junna runoilee näin:

      Kun yrittää, voi pettyä
      kun ei yritä, onnistumisella ei oo arvoa
      paikoillaan oleminen tyhjentää mielen ajattelusta.
      ...

Onnistunut Kirja

Oona ei jäänyt paikoilleen vaan lähti yrittämään omien ajatusten purkamista runoihin ja mielestäni onnistui siinä hyvin!
Hienoa Oona!

    Harkitsin myös romaanin kirjoittamista. Runo on kuitenkin tekstimuotona minulle sopivin, sillä se jättää lukijalle tulkinnanvaraa. Junna kertoo.

Lehtikirjoituksen mukaan Junna ei kuitenkaan suunnittele kirjoittamisesta ammattia, vaan lukion jälkeen tähtäimessä on opintojen aloittaminen lääketieteellisessä.

Luettuani Junnan runokokoelman voin sanoa, että tämän nuoren runoilijan kirjoittamat runot antavat miettimisen aihetta meille jo paljon enemmänkin elämässä kokeneille!

Hieno juttu, että hän lähti purkamaan omia vaikeitakin tunteita kirjoittamalla ajatuksiaan silloin kun tunteet iskivät. Niin kuin hän itse sanoo:

    Osan runoista olen kirjoittanut vihaisena. Haluan herätellä ihmisiä siihen, että pienillä teoilla, kuten hymyllä, voi olla suuri merkitys.

Mediapinta

Kustantaja Mediapinta on julkaissut vuonna 2017 sata runokirjaa sarjassa "Suomi 100 runokirjaa". Yksi niistä on Oona B. Junnan KUPLA-runokokoelma!

Joten Oona B. Junnan runo-kokoelma on nyt painettu Suomi-100 historiaan! Onnitteluni Oonalle!

Suosittelen Oonan runokokoelmaa luettavaksi ei vain niille, jotka aloittavat kokeilla säkeistöjen rimmaammista, mutta myös kaikenikäisille.

Niin kuin Oona sanoo
"hymyllä voi olla suuri merkitys"!
Ja se on aivan totta!

Hymy ei maksa mitään,
mutta se voi antaa paljon.
:)

]]>
6 http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251423-nuori-runoilija-oona-junna#comments Kulttuuri Kirja Kirja-arvio Runokokoelma Mon, 26 Feb 2018 18:20:36 +0000 Viola Heistonen http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/251423-nuori-runoilija-oona-junna
Klinge kerjää verta nenästään http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250532-klinge-kerjaa-verta-nenastaan <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>On jälleen vuoden kohokohta. Olen saanut käsiini professori Matti Klingen uuden kirjan. Se on hänen vuonna 1999 alkaneen päiväkirjasarjansa 19. osa (<em>Matti Klinge: Paššan epäsuosio - Päiväkirjastani 2016-2017, Siltala 2017</em>).</p><p>On tunnettu asia, että Klinge ymmärtää Venäjää ja Putinia. Tässäkin kirjassa Klinge suorastaan kerjää verta nenästään, jos sallitte rahvaanomaisen ilmaisun, kun hän puolustaa Putinia. Puolustustaisteluun hän on keksinyt uudenlaisiakin aseita.</p><p>Venäjän presidentin arvosteluun kyllästynyt Klinge vertaa Putinia Urho Kekkoseen ja Ranskan entiseen presidenttiin Charles de Gaulleen, &rdquo;maidensa pelastajiin ja nostajiin rappiotilasta menestykseen ja kunniaan&rdquo;. Samaan joukkoon Klinge lisää Länsi-Saksan Willy Brandtin.</p><p>Venäjän arvostelemisessa unohtuu Klingen mielestä kokonaan se, miten valtavasti Venäjä on kehittynyt ja noussut Jeltsinin kauden sekasorrosta ja kommunistisen järjestelmän loppuvaiheen surkeudesta.</p><p>Klinge on loukkaantunut Alexander Stubbille, joka Helsingin Sanomien kirjoituksessa niputti Putinin samaan joukkoon Ranskan Marine Le Penin, Hollannin Geert Wildersin ja Britannian Nigel Faragen kanssa. Kyse oli nationalismin jylläämisestä.</p><p>&rdquo;Putin on valtionpäämies, naapurimme, todellinen vallan ja vastuun henkilö, aivan muuta kuin luetellut populistiset oppositiokiihottajat. Minusta hän lisäksi on historiallisesti merkittävä henkilö, joka de Gaullen tai Kekkosen tavoin on onnistunut yhdistämään sisäpoliittisesti hajanaisen kansan ja johtamaan maansa taloudellisen romahduksen partaalta pitkälle hyvinvointiin.&rdquo;</p><p>Putinin lisäksi Klinge ymmärtää toistakin kiistanalaista miestä, Turkin presidenttiä Erdogania. Lännen arvostelun Turkkia ja Venäjää kohtaan Klinge leimaa omahyväiseksi, pinnalliseksi ja tekopyhäksi.</p><p>Kun tähän lisätään, että Yhdysvalloista Klingellä ei yleensä ole mitään hyvää sanottavaa, moni kohottelee kulmakarvojaan. Euroopassa pitäisi Klingen mielestä paljon selvemmin sanoa, ettei Amerikan miljonäärivaltainen valtiomuoto vastaa meidän käsitystämme demokratiasta.</p><p>Monilla on ollut tapana puhua pahaa Kekkosen ajasta ja suomettumisesta. Klinge kääntää asian päälaelleen. Hänen mielestään suomettuminen ei ollut ongelma vaan menestystarina.</p><p>Suomettumisen sijasta Klingen silmissä ongelmia 70-luvulla olivat mm. kielenkäytön ja kohteliaisuuden rahvaanomaistuminen, korkeakulttuurin halveksiminen ja korvaaminen alkeellisella kansanomaisuudella ja kovaäänisyydellä, kaikkialle saatavaksi tuodun oluen yleinen pöhnä, puolihumaltunut perustila.</p><p>Mikään inhimillinen ei ole Klingelle vierasta. Hän tarttuu usein yllättävästi niin pieniin kuin isoihin asioihin. Erityisen virkistävää on lukea, kun Klinge arvostelee sivistymättömiä toimittajia, erityisesti Helsingin Sanomia, ja historiattomia poliitikkoja.</p><p>Kirjan nimi <em>Paššan epäsuosio</em> herättää uteliaisuutta. Kuka on tämä Pašša? Te varmaan tiesittekin, että Bonneval Ahmet Pašša oli ranskalainen kreivi, joka 1700-luvulla päätyi monien vaiheiden jälkeen Turkin sulttaanin palvelukseen.</p><p>Pašša oli &rdquo;sulttaanin mörssärijoukkojen päämies, Karamanian kahden hevosenhännän arvoinen beglerbegi, tanssivien derviššien yhteisön maallikkoveli, entinen keisarillinen Obrist-Feldzugmeister, valtionvanki ja renegaatti&rdquo;.</p><p>Historian harrastajalle Klingen lukeminen on opettavaista ja hauskaa. Lähes pakollista luettavaa!</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> On jälleen vuoden kohokohta. Olen saanut käsiini professori Matti Klingen uuden kirjan. Se on hänen vuonna 1999 alkaneen päiväkirjasarjansa 19. osa (Matti Klinge: Paššan epäsuosio - Päiväkirjastani 2016-2017, Siltala 2017).

On tunnettu asia, että Klinge ymmärtää Venäjää ja Putinia. Tässäkin kirjassa Klinge suorastaan kerjää verta nenästään, jos sallitte rahvaanomaisen ilmaisun, kun hän puolustaa Putinia. Puolustustaisteluun hän on keksinyt uudenlaisiakin aseita.

Venäjän presidentin arvosteluun kyllästynyt Klinge vertaa Putinia Urho Kekkoseen ja Ranskan entiseen presidenttiin Charles de Gaulleen, ”maidensa pelastajiin ja nostajiin rappiotilasta menestykseen ja kunniaan”. Samaan joukkoon Klinge lisää Länsi-Saksan Willy Brandtin.

Venäjän arvostelemisessa unohtuu Klingen mielestä kokonaan se, miten valtavasti Venäjä on kehittynyt ja noussut Jeltsinin kauden sekasorrosta ja kommunistisen järjestelmän loppuvaiheen surkeudesta.

Klinge on loukkaantunut Alexander Stubbille, joka Helsingin Sanomien kirjoituksessa niputti Putinin samaan joukkoon Ranskan Marine Le Penin, Hollannin Geert Wildersin ja Britannian Nigel Faragen kanssa. Kyse oli nationalismin jylläämisestä.

”Putin on valtionpäämies, naapurimme, todellinen vallan ja vastuun henkilö, aivan muuta kuin luetellut populistiset oppositiokiihottajat. Minusta hän lisäksi on historiallisesti merkittävä henkilö, joka de Gaullen tai Kekkosen tavoin on onnistunut yhdistämään sisäpoliittisesti hajanaisen kansan ja johtamaan maansa taloudellisen romahduksen partaalta pitkälle hyvinvointiin.”

Putinin lisäksi Klinge ymmärtää toistakin kiistanalaista miestä, Turkin presidenttiä Erdogania. Lännen arvostelun Turkkia ja Venäjää kohtaan Klinge leimaa omahyväiseksi, pinnalliseksi ja tekopyhäksi.

Kun tähän lisätään, että Yhdysvalloista Klingellä ei yleensä ole mitään hyvää sanottavaa, moni kohottelee kulmakarvojaan. Euroopassa pitäisi Klingen mielestä paljon selvemmin sanoa, ettei Amerikan miljonäärivaltainen valtiomuoto vastaa meidän käsitystämme demokratiasta.

Monilla on ollut tapana puhua pahaa Kekkosen ajasta ja suomettumisesta. Klinge kääntää asian päälaelleen. Hänen mielestään suomettuminen ei ollut ongelma vaan menestystarina.

Suomettumisen sijasta Klingen silmissä ongelmia 70-luvulla olivat mm. kielenkäytön ja kohteliaisuuden rahvaanomaistuminen, korkeakulttuurin halveksiminen ja korvaaminen alkeellisella kansanomaisuudella ja kovaäänisyydellä, kaikkialle saatavaksi tuodun oluen yleinen pöhnä, puolihumaltunut perustila.

Mikään inhimillinen ei ole Klingelle vierasta. Hän tarttuu usein yllättävästi niin pieniin kuin isoihin asioihin. Erityisen virkistävää on lukea, kun Klinge arvostelee sivistymättömiä toimittajia, erityisesti Helsingin Sanomia, ja historiattomia poliitikkoja.

Kirjan nimi Paššan epäsuosio herättää uteliaisuutta. Kuka on tämä Pašša? Te varmaan tiesittekin, että Bonneval Ahmet Pašša oli ranskalainen kreivi, joka 1700-luvulla päätyi monien vaiheiden jälkeen Turkin sulttaanin palvelukseen.

Pašša oli ”sulttaanin mörssärijoukkojen päämies, Karamanian kahden hevosenhännän arvoinen beglerbegi, tanssivien derviššien yhteisön maallikkoveli, entinen keisarillinen Obrist-Feldzugmeister, valtionvanki ja renegaatti”.

Historian harrastajalle Klingen lukeminen on opettavaista ja hauskaa. Lähes pakollista luettavaa!

 

 

]]>
14 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250532-klinge-kerjaa-verta-nenastaan#comments Kulttuuri Kirja-arvio Tue, 06 Feb 2018 08:54:57 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250532-klinge-kerjaa-verta-nenastaan
Kuka Muistaa Ompelijatar Martta Koskisen? http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250411-kuka-muistaa-ompelijatar-martta-koskisen <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <ul> <p align="justify"><em>Kuinka moni saattaa edes sanoa: "minä tunsin hänet"</em>,</p> </ul> <p align="justify">Näin kirjoittaa Ville Suhonen kirjansa loppulauseissa.</p> <ul> <p align="justify">Kirja: <br /> – <em>Ompelijatar – Martta Koskisen kuolema ja elämä</em> <br /> – Kirjan on julkaissut Gummerus kustannus Oy 2016 <br /> – Painopaikka: Bookwell Oy, Juva 2016 s. 420</p> </ul> <h2>Vesijärven Tytön Lapsuus</h2> <p align="justify">Martta Johanna Koskinen, hollolalaistyttö oli syntynyt 18.11.1896. Äiti Alina oli pidetty lapsenpäästäjä kylällä. Kotona asui isäpuoli ja kolme nuorempaa sisarpuolta. Aune, Toini ja Vieno.</p> <p align="justify">Martta on ehtinyt käydä kansakoulua vain vuoden, kun äiti Alina käskee jäämään kotiin. Martan kolme sisarpuolta, Aune, Toini ja vastasyntynyt Vieno tarvitsevat kaitsijaa, kun isäpuoli Kustaa kuljettaa hevoskärryillään kylillä rahtia.</p> <ul> <p align="justify"><em>Lapsuudesta minä muistan aina tien kotoani mummolle, se kulki ohi talojen ja peltojen, halki kauniin koivikkometsän ja punakylkisen mäntymetsän. Mummon ehdoton toivomus oli, että minun oli käytävä usein hänen luonaan.</em></p> <p align="justify"><em>Tuon kuuden kilometrin matkan olen monta kertaa taivaltanut, ensin äidin kanssa ja sitten yksinäni jo aika nuoresta. Pääni vilisi täynnä kaikkia kuulemiani satuja, kuvittelin kantoja tontuiksi ja kivikasoja kultakimpaleiksi, jokaisella erikoisemmalla puulla oli oma merkityksensä ja nimensä. Keväällä, kun puihin alkoi versoa lehdet, seurasin nimikkopuitteni kehitystä, ihastuin joutuisista mutta olin vihainen hitaille, joiden lehdet niin kauan kestivät kehittyä.</em></p> <p align="justify"><em>Keväällä, ”rospuuton”, aikaan oli käynneilläni pitempi väliaika ja ensimmäinen kulkuni keväällä oli kuin löytöretkeilyä. Vuokkoja ilmestyi enempi kuin ennen, lahonnut kanto sai uusia vesoja, mutta oli kevät-myrsky yltynyt; puita oli kaatunut ja katkeillut, oksia lohjennut irti puista. jos tämä oli sattunut jollekin nimikkopuulleni, niin melkein itkin, ajattelin, että metsä on suuri ja sillä on tuhansia puita joita myrsky olisi saanut mielin määrin katkoa eikä tulla tähän viereen repimään.</em></p> <p align="justify"><em>Keväällä ensimmäinen kulkuni oli kuin löytöretkeilyä. Vuokkoja ilmestyi enempi kuin ennen, lahonnut kanto sai uusia vesoja, mutta oli kevät-myrsky yltynyt; puita oli kaatunut ja katkeillut, oksia lohjennut irti puista...</em> – (Martta kirjeessään vankilasta 15.2.1942)</p> </ul> <p align="justify">Martan on tehtävä päätös tulevaisuudestaan. Vaihtoehtoina olisi hoitaa kotona lapsia ja jäädä piiaksi paikkakunnalle tai sitten jotain muuta.</p> <h2>Martalla On Suurempia Suunnitelmia.</h2> <p align="justify">Täytettyä 15 vuotta hän lähtee Helsinkiin palvelijattareksi. Hän näkee elämää laidasta laitaan. Kahden vuoden jälkeen palaa Hollolaan ja on Iso-Hannulan tilalla navettapiikana.</p> <p align="justify">Lähes lukutaidottomana Martta Koskinen halua aktiivisesti osallistua yhteiskunnan liikehdintään ja alkaa kirjoitella. Hän lähettää ensimmäisen kirjoituksensa lahtelaiseen aikakauslehteen, ”Juttu-Tupaan”.</p> <ul> <p align="justify"><em>Noina aikoina kovin harva nainen julkaisee sanomalehdessä tekstejään, puhumattakaan puolikuuro (lapsena Martta sairastui tulirokkoon ja yksi korva kuuroutui), vastikään kirjoittamaan oppinut piika Hollolasta. Teksteistä voi kuitenkin nähdä Helsingistä kerättyä elämänkokemusta, rohkeutta ja itsenäisyyttä. Martta valitsee kirjoittajanimekseen Maisu Koskio.</em></p> </ul> <h2>Sisällissota</h2> <p align="justify">Sisällissodan aikana alkoi Martta Koskisen poliittinen ura. Hänet houkuteltiin punakaartiin. Martta marssii pakolaisvirran mukana kohti Kotkaa punakaartilaisen housut jalassa, takki yllä ja kivääri selässä. Tuo naiskaartilaisen asu koituu myöhemmin monen naisen kohtaloksi.</p> <p align="justify">Toukokuun 4. päivä 1918 Martta pidätetään Kotkassa.</p> <p align="justify">Martta Koskinen tuomittiin viiden vuoden kuritushuonerangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa 10 vuodeksi vielä tuomion kärsimisen jälkeen. Koskinen kuitenkin armahdettiin tuhansien vankien kanssa 1918.</p> <h2>Vangitseminen Vuonna 1933</h2> <p align="justify">Vapauduttuaan Martta Koskinen kouluttautui ompelijaksi ja oli aktiivinen työväenyhdistystoiminnassa. Kuitenkaan arkistoihin ei ole jäänyt merkintöjä aktiivisuudesta puolueen toiminnassa. Ompelija Martta Koskinen oli yksi kymmenistä tuhansista suomalaisista, joita Suomen salainen poliisi tarkkaili 1920- ja 1930-luvuilla.</p> <p align="justify">Vuonna 1933 hänet ilmiannettiin ja vangittiin...</p> <h2>Yhteiskunnalle Vaarallinen Ja Potentiaalinen Teloitettava</h2> <p align="justify">Kun Marttaa ei ollut ammuttu pidätyksen yhteydessä näytti jo siltä, ettei hänestä saada kuulusteluissakaan tehtyä kovin vaarallista kapinallista. Kuulustelussa Martta tunnustaa kirjoittaneensa "Toveri"-lehteen nimimerkillä Maisu Koskio.</p> <p align="justify">Esikunta antaa lausunnon, josta hänet määrätään ehdoitta I luokkaan. Se tarkoittaa, että häntä pidetään <strong>yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä</strong>. Hän on nyt erittäin potentiaalinen teloitettava.</p> <p align="justify">Martta sai kahden vuoden tuomion kielletyn materiaalin levittämisestä. Lisäksi hän menetti kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi.</p> <h2>Vankilassa Ja Sen Jälkeen</h2> <p align="justify">Vankilassa hän tutustui Hertta Kuusiseen, Suomen kommunistipuolueen jäseneen vuonna 1934. Hertta Kuusinen vankilan jälkeen otti Martta Koskisen mukaan vuonna 1940 perustetun Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toimintaan ja tutustutti puolestaan mm. kirjailija Hella Wuolijokeen.</p> <h2>Tuomio Vuonna 1942</h2> <p align="justify">Varoittava esimerkki. Martan viimeinen taival alkoi joulukuun viides päivä 1942. Koskinen tuomittiin maanpetoksesta kuolemanrangaistukseen.</p> <h2>Kuolemantuomion Täytäntöön Pano</h2> <p align="justify">Syyskuun 27. päivänä 1943 Martalle ilmoitetaan, että kuolemantuomio pannaan täytäntöön vuorokauden kuluttua. Martta saa siirron kuoleman selliin, yksin odottamaan.</p> <p align="justify">Hänelle annetaan neljä kirjepaperia. Hän kirjoittaa viimeisiä terveisiä. Niissä hän korostaa rauhallisuuttaan ja sitä, kuinka on valmis kaikkeen, mitä eteen tulee. Hän on oikeastaan valmistautunut tähän tehtävään koko ikänsä, mutta silti hän toivoo, että jostain vielä ilmestyisi viime hetken armahdus.</p> <h2>Armahdusta Ei Tule</h2> <p align="justify">Useat armonanomukset hylättiin. Viimeisenä toivona oli presidentti Risto Ryti. Mutta myös presidentti hylkäsi armonanomuksen, sillä Koskisesta oli päätetty tehdä varoittava esimerkki.</p> <p align="justify">Varhain aamulla 28. päivä syyskuuta 1943 Ompelijatar Martta Koskinen kuljetetaan Helsingin lääninvankilasta Katajanokalta kohti Malmia. Matka jatkuu kohti Malmia hiljaisuuden vallitessa. Olavi Heiman, joka oli ilmiantanut Martan, istuu samassa autossa. Sanooko kumpikaan toiselle yhtään mitään? Haluaisiko Ola pyytää anteeksi, että ilmiantoi Martan? Hän saattaa tehdä sen saadakseen rauhan sielulleen, mutta samalla hänen on pakko muistuttaa, että hänelle luvattiin armahdus, jos hän kertoisi kaiken.</p> <p align="justify">Martta ei voi syyttää Heimania kuin pelkuruudesta, mutta antaa ehkä anteeksi, koska Heiman ei ole vihollinen, vaan vihollisia ovat ne, jotka ovat heidät tuominneet. Tämän Marttakin ymmärtää. Valtiollisen poliisin kuulustelijat ovat saaneet valtuudet luvata armahduksen myös Martalle, jos hän puhuisi.</p> <p align="justify">Pian mukaan liittyy ruumisauto. Ruumisauton näkeminen vie tuomittujen viimeisetkin toiveet pelastuksesta. Kukaan ei tule enää auttamaan!</p> <h2>Yli 500 Teloitettua</h2> <p align="justify">Jatkosodan aikana Suomessa teloitetaan yli 500 ihmistä. Suomalaisia heistä on vajaa sata. Näistä naisia vain yksi, Martta Koskinen.</p> <ul> <p align="justify">"NIIN SUURTA ON KUOLLA JA ELÄÄ EESTÄ ONNEN JA VAPAUDEN" <em>MARTTA KOSKINEN</em></p> </ul> <p align="center">Punavangin laulu <br /> <object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/jVYTnmgMyDU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/jVYTnmgMyDU?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p> <h2>Analyysiä Kirjasta</h2> <p align="justify">Kirjailija Suhonen antaa lukijalle Martta Koskisen (1896 – 1943), herkän ihmisen, henkilökuvan, joitten pohjana hän käyttää kirjassaan Koskisen säilyneet kirjeet ja muistiinpanot. Hän vie lukijaa Ompelijattaren Martta Koskisen nuoruusvuosista asti läpi vankiloitten teloituskomppanian eteen. Mutta kuitenkin kirjoitustyylillään ei koske syvällisesti lukijan tunne elämää.</p> <p align="justify">Samalla myös kirjasta hahmottuu silloinen aikakausi sisällissodan aikana kahtia jakautunut yhteiskunta kuin myös ilmapiiri jatkosodan loppupäiviin asti.</p> <p align="justify">Ville Suhosen kirjasta ei etsimälläkään löydy niin vakavaa rikosta Martta Koskisen toiminnasta, että hän olisi "ansainnut" kuoleman rangaistuksen! Ainoa mikä olisi ollut "vakavampi teko" jos niin voi sanoa, olisi ollut se, että hän, <em>Martta Koskinen järjesti piilopaikan Hertta Kuusisen sulhaselle Suomen kommunistisen puolueen Yrjö Leinolle, ja alkoi toimia tämän viestinviejänä.</em> Mutta hänet ilmiannettiin ja pidätettiin.</p> <p align="justify">Muuten hän meni mukaan vain aatteen perässä ja halusi olla aktiivinen toimija siinä. Hänen elämänsä päätyi kuolemantuomioon.</p> <p align="justify">Oloista vankilassa ja kuoleman tuomiota täytäntöön panemista ja sen tunnelmasta on Hella Wuolijoken kirjassa "Enkä ollut vanki" jonka pohjalta olen tehnyt blogin: <a href="http://viovio.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/225993-hella-wuolijoki" title="Minut uhattiin teloittaa nimettömänä ja haudata jäljettömästi... Ne, jotka pitivät minua vangittuna, koettivat saada minut vakuutetuksi kohtaloni vääjäämättömyydestä... Ei ole helppoa kuolla edes elämän, ei edes rauhankaan puolesta... kun on niin kovin utelias suhteessaan elämään. Lähteä noin vain maailman teatterista ennen viimeistä näytöstä... ennen auringon nousua..." target="_blank">"Hella Wuolijoki"</a></p> <p align="justify">Näinä samoina aikoina myös Inkerissä vangittiin ja teloitettiin epäluotettavia kansalaisia. Näistä tapahtumista kerrottiin laulun muodossa. Myös omat sukulaiseni lauloivat tätä kappaletta.</p> <p align="center">Arvi Kemppi esittää kappaleen Vangin laulu. <br /> <object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/A2ugjJLHjmY?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/A2ugjJLHjmY?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>

    Kuinka moni saattaa edes sanoa: "minä tunsin hänet",

Näin kirjoittaa Ville Suhonen kirjansa loppulauseissa.

    Kirja:
    Ompelijatar – Martta Koskisen kuolema ja elämä
    – Kirjan on julkaissut Gummerus kustannus Oy 2016
    – Painopaikka: Bookwell Oy, Juva 2016 s. 420

Vesijärven Tytön Lapsuus

Martta Johanna Koskinen, hollolalaistyttö oli syntynyt 18.11.1896. Äiti Alina oli pidetty lapsenpäästäjä kylällä. Kotona asui isäpuoli ja kolme nuorempaa sisarpuolta. Aune, Toini ja Vieno.

Martta on ehtinyt käydä kansakoulua vain vuoden, kun äiti Alina käskee jäämään kotiin. Martan kolme sisarpuolta, Aune, Toini ja vastasyntynyt Vieno tarvitsevat kaitsijaa, kun isäpuoli Kustaa kuljettaa hevoskärryillään kylillä rahtia.

    Lapsuudesta minä muistan aina tien kotoani mummolle, se kulki ohi talojen ja peltojen, halki kauniin koivikkometsän ja punakylkisen mäntymetsän. Mummon ehdoton toivomus oli, että minun oli käytävä usein hänen luonaan.

    Tuon kuuden kilometrin matkan olen monta kertaa taivaltanut, ensin äidin kanssa ja sitten yksinäni jo aika nuoresta. Pääni vilisi täynnä kaikkia kuulemiani satuja, kuvittelin kantoja tontuiksi ja kivikasoja kultakimpaleiksi, jokaisella erikoisemmalla puulla oli oma merkityksensä ja nimensä. Keväällä, kun puihin alkoi versoa lehdet, seurasin nimikkopuitteni kehitystä, ihastuin joutuisista mutta olin vihainen hitaille, joiden lehdet niin kauan kestivät kehittyä.

    Keväällä, ”rospuuton”, aikaan oli käynneilläni pitempi väliaika ja ensimmäinen kulkuni keväällä oli kuin löytöretkeilyä. Vuokkoja ilmestyi enempi kuin ennen, lahonnut kanto sai uusia vesoja, mutta oli kevät-myrsky yltynyt; puita oli kaatunut ja katkeillut, oksia lohjennut irti puista. jos tämä oli sattunut jollekin nimikkopuulleni, niin melkein itkin, ajattelin, että metsä on suuri ja sillä on tuhansia puita joita myrsky olisi saanut mielin määrin katkoa eikä tulla tähän viereen repimään.

    Keväällä ensimmäinen kulkuni oli kuin löytöretkeilyä. Vuokkoja ilmestyi enempi kuin ennen, lahonnut kanto sai uusia vesoja, mutta oli kevät-myrsky yltynyt; puita oli kaatunut ja katkeillut, oksia lohjennut irti puista... – (Martta kirjeessään vankilasta 15.2.1942)

Martan on tehtävä päätös tulevaisuudestaan. Vaihtoehtoina olisi hoitaa kotona lapsia ja jäädä piiaksi paikkakunnalle tai sitten jotain muuta.

Martalla On Suurempia Suunnitelmia.

Täytettyä 15 vuotta hän lähtee Helsinkiin palvelijattareksi. Hän näkee elämää laidasta laitaan. Kahden vuoden jälkeen palaa Hollolaan ja on Iso-Hannulan tilalla navettapiikana.

Lähes lukutaidottomana Martta Koskinen halua aktiivisesti osallistua yhteiskunnan liikehdintään ja alkaa kirjoitella. Hän lähettää ensimmäisen kirjoituksensa lahtelaiseen aikakauslehteen, ”Juttu-Tupaan”.

    Noina aikoina kovin harva nainen julkaisee sanomalehdessä tekstejään, puhumattakaan puolikuuro (lapsena Martta sairastui tulirokkoon ja yksi korva kuuroutui), vastikään kirjoittamaan oppinut piika Hollolasta. Teksteistä voi kuitenkin nähdä Helsingistä kerättyä elämänkokemusta, rohkeutta ja itsenäisyyttä. Martta valitsee kirjoittajanimekseen Maisu Koskio.

Sisällissota

Sisällissodan aikana alkoi Martta Koskisen poliittinen ura. Hänet houkuteltiin punakaartiin. Martta marssii pakolaisvirran mukana kohti Kotkaa punakaartilaisen housut jalassa, takki yllä ja kivääri selässä. Tuo naiskaartilaisen asu koituu myöhemmin monen naisen kohtaloksi.

Toukokuun 4. päivä 1918 Martta pidätetään Kotkassa.

Martta Koskinen tuomittiin viiden vuoden kuritushuonerangaistukseen sekä menettämään kansalaisluottamuksensa 10 vuodeksi vielä tuomion kärsimisen jälkeen. Koskinen kuitenkin armahdettiin tuhansien vankien kanssa 1918.

Vangitseminen Vuonna 1933

Vapauduttuaan Martta Koskinen kouluttautui ompelijaksi ja oli aktiivinen työväenyhdistystoiminnassa. Kuitenkaan arkistoihin ei ole jäänyt merkintöjä aktiivisuudesta puolueen toiminnassa. Ompelija Martta Koskinen oli yksi kymmenistä tuhansista suomalaisista, joita Suomen salainen poliisi tarkkaili 1920- ja 1930-luvuilla.

Vuonna 1933 hänet ilmiannettiin ja vangittiin...

Yhteiskunnalle Vaarallinen Ja Potentiaalinen Teloitettava

Kun Marttaa ei ollut ammuttu pidätyksen yhteydessä näytti jo siltä, ettei hänestä saada kuulusteluissakaan tehtyä kovin vaarallista kapinallista. Kuulustelussa Martta tunnustaa kirjoittaneensa "Toveri"-lehteen nimimerkillä Maisu Koskio.

Esikunta antaa lausunnon, josta hänet määrätään ehdoitta I luokkaan. Se tarkoittaa, että häntä pidetään yhteiskunnalle vaarallisena henkilönä. Hän on nyt erittäin potentiaalinen teloitettava.

Martta sai kahden vuoden tuomion kielletyn materiaalin levittämisestä. Lisäksi hän menetti kansalaisluottamuksensa viideksi vuodeksi.

Vankilassa Ja Sen Jälkeen

Vankilassa hän tutustui Hertta Kuusiseen, Suomen kommunistipuolueen jäseneen vuonna 1934. Hertta Kuusinen vankilan jälkeen otti Martta Koskisen mukaan vuonna 1940 perustetun Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran toimintaan ja tutustutti puolestaan mm. kirjailija Hella Wuolijokeen.

Tuomio Vuonna 1942

Varoittava esimerkki. Martan viimeinen taival alkoi joulukuun viides päivä 1942. Koskinen tuomittiin maanpetoksesta kuolemanrangaistukseen.

Kuolemantuomion Täytäntöön Pano

Syyskuun 27. päivänä 1943 Martalle ilmoitetaan, että kuolemantuomio pannaan täytäntöön vuorokauden kuluttua. Martta saa siirron kuoleman selliin, yksin odottamaan.

Hänelle annetaan neljä kirjepaperia. Hän kirjoittaa viimeisiä terveisiä. Niissä hän korostaa rauhallisuuttaan ja sitä, kuinka on valmis kaikkeen, mitä eteen tulee. Hän on oikeastaan valmistautunut tähän tehtävään koko ikänsä, mutta silti hän toivoo, että jostain vielä ilmestyisi viime hetken armahdus.

Armahdusta Ei Tule

Useat armonanomukset hylättiin. Viimeisenä toivona oli presidentti Risto Ryti. Mutta myös presidentti hylkäsi armonanomuksen, sillä Koskisesta oli päätetty tehdä varoittava esimerkki.

Varhain aamulla 28. päivä syyskuuta 1943 Ompelijatar Martta Koskinen kuljetetaan Helsingin lääninvankilasta Katajanokalta kohti Malmia. Matka jatkuu kohti Malmia hiljaisuuden vallitessa. Olavi Heiman, joka oli ilmiantanut Martan, istuu samassa autossa. Sanooko kumpikaan toiselle yhtään mitään? Haluaisiko Ola pyytää anteeksi, että ilmiantoi Martan? Hän saattaa tehdä sen saadakseen rauhan sielulleen, mutta samalla hänen on pakko muistuttaa, että hänelle luvattiin armahdus, jos hän kertoisi kaiken.

Martta ei voi syyttää Heimania kuin pelkuruudesta, mutta antaa ehkä anteeksi, koska Heiman ei ole vihollinen, vaan vihollisia ovat ne, jotka ovat heidät tuominneet. Tämän Marttakin ymmärtää. Valtiollisen poliisin kuulustelijat ovat saaneet valtuudet luvata armahduksen myös Martalle, jos hän puhuisi.

Pian mukaan liittyy ruumisauto. Ruumisauton näkeminen vie tuomittujen viimeisetkin toiveet pelastuksesta. Kukaan ei tule enää auttamaan!

Yli 500 Teloitettua

Jatkosodan aikana Suomessa teloitetaan yli 500 ihmistä. Suomalaisia heistä on vajaa sata. Näistä naisia vain yksi, Martta Koskinen.

    "NIIN SUURTA ON KUOLLA JA ELÄÄ EESTÄ ONNEN JA VAPAUDEN" MARTTA KOSKINEN

Punavangin laulu
http://www.youtube.com/watch?v=jVYTnmgMyDU

Analyysiä Kirjasta

Kirjailija Suhonen antaa lukijalle Martta Koskisen (1896 – 1943), herkän ihmisen, henkilökuvan, joitten pohjana hän käyttää kirjassaan Koskisen säilyneet kirjeet ja muistiinpanot. Hän vie lukijaa Ompelijattaren Martta Koskisen nuoruusvuosista asti läpi vankiloitten teloituskomppanian eteen. Mutta kuitenkin kirjoitustyylillään ei koske syvällisesti lukijan tunne elämää.

Samalla myös kirjasta hahmottuu silloinen aikakausi sisällissodan aikana kahtia jakautunut yhteiskunta kuin myös ilmapiiri jatkosodan loppupäiviin asti.

Ville Suhosen kirjasta ei etsimälläkään löydy niin vakavaa rikosta Martta Koskisen toiminnasta, että hän olisi "ansainnut" kuoleman rangaistuksen! Ainoa mikä olisi ollut "vakavampi teko" jos niin voi sanoa, olisi ollut se, että hän, Martta Koskinen järjesti piilopaikan Hertta Kuusisen sulhaselle Suomen kommunistisen puolueen Yrjö Leinolle, ja alkoi toimia tämän viestinviejänä. Mutta hänet ilmiannettiin ja pidätettiin.

Muuten hän meni mukaan vain aatteen perässä ja halusi olla aktiivinen toimija siinä. Hänen elämänsä päätyi kuolemantuomioon.

Oloista vankilassa ja kuoleman tuomiota täytäntöön panemista ja sen tunnelmasta on Hella Wuolijoken kirjassa "Enkä ollut vanki" jonka pohjalta olen tehnyt blogin: "Hella Wuolijoki"

Näinä samoina aikoina myös Inkerissä vangittiin ja teloitettiin epäluotettavia kansalaisia. Näistä tapahtumista kerrottiin laulun muodossa. Myös omat sukulaiseni lauloivat tätä kappaletta.

Arvi Kemppi esittää kappaleen Vangin laulu.
http://www.youtube.com/watch?v=A2ugjJLHjmY

]]>
21 http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250411-kuka-muistaa-ompelijatar-martta-koskisen#comments Kulttuuri Kirja-arvio Sat, 03 Feb 2018 23:18:37 +0000 Viola Heistonen http://viovio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/250411-kuka-muistaa-ompelijatar-martta-koskisen
Komien historiaa kirjallisuudessa ____ huomenna Helsingissä http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/246074-komien-historiaa-kirjallisuudessa-huomenna-helsingissa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>&nbsp;</p><p>Historiallista perspektiiviä tämän hetken kielivainoihin täällä Venäjällä, juuri komien osalta tuo yleisötilaisuus huomenna Vallilan kirjastossa klo 17.&nbsp;</p><p><br />&quot;Tikö, Vähä-Permin poika ja tarinan Komin kielestä suomentanut Paula Kokkonen<br />Aika: 15.11.2017 klo 17:00 - 18:30<br />Paikka: Vallilan kirjasto, Päijänteentie 5, 00550 Helsinki.<br />Komilaiskirjailija Vladimir Timinin romaani sijoittuu vuosiin 1471&ndash;1472, jolloin kristinuskoa oli levitetty jo 100 vuotta nykyisen Komin tasavallan alueella. 1300-luvulla oli luotu omantakeiset permiläiset aakkosetkin, joihin Tikö tutustuu kotikylässään, jossa on jo yksi kirja. Luonnonusko ja kristinusko elävät ihmisten mielissä edelleen rinta rinnan. Aika oli levotonta, komilaisten (syrjäänien) kimppuun hyökkäilivät lännestä Novgorodin jokirosvot ja idästä Uralin takaa mansit.<br />Tikö-romaani on olemassa vain e-muodossa ja osoitteessa:<br /><a href="http://www.macastren.fi/suomennettua/index.html" title="http://www.macastren.fi/suomennettua/index.html">http://www.macastren.fi/suomennettua/index.html</a><br />Paula Kokkosta haastattelee filosofian maisteri, ruoilija ja kirjalija Jouni Tossavainen.&quot;</p><p><br />Tällaiset tiedot löytyvät Uudenmaan kirjoittajat ry:n sivuilta:<br /><a href="https://www.ukir.info/kirjakahvila/?x232015=240830" title="https://www.ukir.info/kirjakahvila/?x232015=240830">https://www.ukir.info/kirjakahvila/?x232015=240830</a></p><p>&nbsp;</p><p>Hienoa, että mielenkiinto suomennettua Venäjän alueen suomalais-ugrilaista kaunokirjallisuutta kohtaan on kasvanut niin, että tällainenkin tilaisuus järjestetään. Tämä on tietääkseni vasta toinen kerta tunnetun historiamme aikana kun itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen romaanien suomennoksien esittelytilaisuuksia järjestetään: muutama vuosi sitten esiteltiin Jeremei Aipinin historiallinen romaani Siperian veriset lumet, joka tosin on kirjoitettu venäjäksi.&nbsp;</p><p><br />Suomettujen runokokoelmien tai antologioiden esittelyjä ei juuri ole ollut, poikkeuksena ainakin Volga-antologian esittely vuoden 2010 Oulun suomalais-ugrilaisessa kirjallisuuskongressissa sekä Juri Vellan erilaisia kirjoituksia sisältävän teoksen Rakkauden maa esittely Helgingin kirjamessuilla 2015.<br />Olisiko viimeinkin Suomen kansan valistuneelle osalle mennyt perille, että sukukansoillamme on korkeakulttuuria ja kirjallisuutta? Loppuisiko viimeinkin aiheen sensurointi?</p><p>https://<object width="648" height="390"><param name="movie" value="http://www.youtube.com/v/19f7rkv27qw?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" /><param name="wmode" value="transparent" /><param name="allowFullScreen" value="true" /><param name="allowscriptaccess" value="always" /><embed src="http://www.youtube.com/v/19f7rkv27qw?version=3&fs=1&autoplay=0&rel=0" type="application/x-shockwave-flash" wmode="transparent" allowscriptaccess="always" allowfullscreen="true" width="648" height="390"></embed></object></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div>  

Historiallista perspektiiviä tämän hetken kielivainoihin täällä Venäjällä, juuri komien osalta tuo yleisötilaisuus huomenna Vallilan kirjastossa klo 17. 


"Tikö, Vähä-Permin poika ja tarinan Komin kielestä suomentanut Paula Kokkonen
Aika: 15.11.2017 klo 17:00 - 18:30
Paikka: Vallilan kirjasto, Päijänteentie 5, 00550 Helsinki.
Komilaiskirjailija Vladimir Timinin romaani sijoittuu vuosiin 1471–1472, jolloin kristinuskoa oli levitetty jo 100 vuotta nykyisen Komin tasavallan alueella. 1300-luvulla oli luotu omantakeiset permiläiset aakkosetkin, joihin Tikö tutustuu kotikylässään, jossa on jo yksi kirja. Luonnonusko ja kristinusko elävät ihmisten mielissä edelleen rinta rinnan. Aika oli levotonta, komilaisten (syrjäänien) kimppuun hyökkäilivät lännestä Novgorodin jokirosvot ja idästä Uralin takaa mansit.
Tikö-romaani on olemassa vain e-muodossa ja osoitteessa:
http://www.macastren.fi/suomennettua/index.html
Paula Kokkosta haastattelee filosofian maisteri, ruoilija ja kirjalija Jouni Tossavainen."


Tällaiset tiedot löytyvät Uudenmaan kirjoittajat ry:n sivuilta:
https://www.ukir.info/kirjakahvila/?x232015=240830

 

Hienoa, että mielenkiinto suomennettua Venäjän alueen suomalais-ugrilaista kaunokirjallisuutta kohtaan on kasvanut niin, että tällainenkin tilaisuus järjestetään. Tämä on tietääkseni vasta toinen kerta tunnetun historiamme aikana kun itäisten suomalais-ugrilaisten kansojen romaanien suomennoksien esittelytilaisuuksia järjestetään: muutama vuosi sitten esiteltiin Jeremei Aipinin historiallinen romaani Siperian veriset lumet, joka tosin on kirjoitettu venäjäksi. 


Suomettujen runokokoelmien tai antologioiden esittelyjä ei juuri ole ollut, poikkeuksena ainakin Volga-antologian esittely vuoden 2010 Oulun suomalais-ugrilaisessa kirjallisuuskongressissa sekä Juri Vellan erilaisia kirjoituksia sisältävän teoksen Rakkauden maa esittely Helgingin kirjamessuilla 2015.
Olisiko viimeinkin Suomen kansan valistuneelle osalle mennyt perille, että sukukansoillamme on korkeakulttuuria ja kirjallisuutta? Loppuisiko viimeinkin aiheen sensurointi?

https://www.youtube.com/watch?v=19f7rkv27qw

]]>
0 http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/246074-komien-historiaa-kirjallisuudessa-huomenna-helsingissa#comments Kulttuuri Kirja-arvio Komilainen kirjallisuus Komit Suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuus Suomennettu suomalais-ugrilaisten kansojen kirjallisuus Tue, 14 Nov 2017 14:43:28 +0000 Esa-Jussi Salminen http://esa-jussisalminen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/246074-komien-historiaa-kirjallisuudessa-huomenna-helsingissa
Everstinnan elämää hullussa maailmassa http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/242449-everstinnan-elamaa-hullussa-maailmassa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Olin niin tohkeissani Rosa Liksomin uudesta kirjasta (Rosa Liksom: Everstinna, Like 2017), että ryhdyin lukemaan romaania ilman mitään ennakkotietoa siitä, mistä on kysymys. Vasta lukiessa hiipi mieleen ajatus, että kirjan täytyy perustua todellisen henkilön elämään.</p><p><em>Everstinnan</em> viimeiseltä sivulta sain vihjeen. Kirjailija esittää kiitokset muutamille henkilöille, joista ensimmäisenä on Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaa. Annikki Kariniemen (1913-1984) muistin hämärästi lappilaisena värikkäänä kirjailijana.</p><p>Kariniemi oli aikansa kohukirjailija, jonka epäsovinnaiset avioliitot herättivät julkista huomiota. Ensimmäisen lyhyen avioliittonsa jälkeen hän meni naimisiin mm. Lapin Rajavartioston päällikkönä toimineen eversti Oiva Willamon kanssa. &rdquo;Mie hain avioeroa samhoin aikhoin ko Saksa erosi Versaillesin rauhansopimuksesta. Mie halusin takaisin luonoliset vaistot ja sammaa halusi Saksa.&rdquo;</p><p>Willamo oli Saksassa sotilasoppinsa saanut jääkäri, Lapin keisari ja monipuolinen vaikuttaja. Avioliitto 26 vuotta nuoremman Kariniemen kanssa kesti 1944-62.</p><p>Willamosta erottuaan Kariniemi kohautti jälleen. Hän solmi avioliiton parikymmentä vuotta itseään nuoremman työmiehen, Taisto Heikanmaan kanssa. Molemmat miehet esiintyvät romaanihenkilöinä Liksomin kirjassa.</p><p>Rosa Liksomin <em>Everstinnan</em> taustaa ei kirjan ennakkotiedoissa tuoda mitenkään esille. On ilmeisesti haluttu välttää sitä, että keskustellaankin romaanin kustannuksella Annikki Kariniemestä. Ja eihän <em>Everstinna</em> tietenkään mikään dokumentti ole.</p><p>Avioliittoaan Willamon kanssa Kariniemi itse on käsitellyt kirjoissaan. <em>Erään avioliiton anatomia</em> kuvaa taiteilijan ja upseerin onnetonta liittoa, perhehelvettiä, jossa aviomies on väkivaltainen ja sadistinen.</p><p>Myöhemmässä kirjassaan <em>Ristisiipi</em> Kariniemi antaa toisenlaisen, romantisoidun kuvan avioliitostaan. Hän teki myöhäistä sovintoa jo vuonna 1967 kuolleen Willamon kanssa.</p><p>Rosa Liksom kirjoitti 2014 monologinäytelmän (Lapin punaiset hanget) Annikki Kariniemen elämästä. Sitä esitettiin useissa teattereissa. Liksom (Anni Ylävaara) tuntee Kariniemen taustat hyvin. Tornionjokilaaksossa Kariniemi oli perhetuttu.</p><p>Näytelmäteksti oli hyvä pohja romaanille. Kirjassa on kaksi tasoa, jotka sulautuvat toisiinsa: on yksityinen ja yleinen, everstinnan perhehelvetti ja maailman hulluus.</p><p><em>Everstinna</em> kasvaa Liksomin käsittelyssä inhimillisten tragedioiden kautta kuvaukseksi aikansa Suomesta ja maailmasta. Sota ja siihen valmistautuminen vaikuttavat jokaisen elämään. Kyse on vallasta ja väkivallasta, fasismista, oudoista rakkauksista ja oudosta maasta nimeltä Suomi, jossa taiteillaan natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välissä.</p><p>Alku-ja loppukappaleita lukuunottamatta Liksom kirjoittaa <em>Everstinnan</em> yhden yön monologia meän kielellä. Kun lukemiseen alkuhapuilun jälkeen tottuu, se alkaa sujua ja meän kieli tuntuu lopulta oikealta vaihtoehdolta.</p><p>Liksom tempaisee jälleen omaperäisellä tyylillään lukijan mukaansa. Hänen kaltaistaan ei ole toista. Hän vastaa hyvin omaan huutoonsa, jonka mukaan kirjallisuuden tehtävä ei ole viihdyttää vaan käsitellä ihmisyyden peruskysymyksiä.</p><p>Sen verran hyvä kirjoittaja Liksom kuitenkin on, että rankasta tarinasta huolimatta tekstin parissa aika kuluu nopeasti. Kirjaa on helppo lukea, jos ei meän kieltä vierasta.</p><p><em>Everstinna</em> on yhden, poikkeuksellisen naisen selviytymistarina ja samalla kunnianosoitus unohdetulle kirjailijalle, Annikki Kariniemelle. <em>Everstinna</em> on siis mitä sopivin kirja Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kiertueelle, jonka päätähtenä Rosa Liksom kiertää Suomea tänä syksynä.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olin niin tohkeissani Rosa Liksomin uudesta kirjasta (Rosa Liksom: Everstinna, Like 2017), että ryhdyin lukemaan romaania ilman mitään ennakkotietoa siitä, mistä on kysymys. Vasta lukiessa hiipi mieleen ajatus, että kirjan täytyy perustua todellisen henkilön elämään.

Everstinnan viimeiseltä sivulta sain vihjeen. Kirjailija esittää kiitokset muutamille henkilöille, joista ensimmäisenä on Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaa. Annikki Kariniemen (1913-1984) muistin hämärästi lappilaisena värikkäänä kirjailijana.

Kariniemi oli aikansa kohukirjailija, jonka epäsovinnaiset avioliitot herättivät julkista huomiota. Ensimmäisen lyhyen avioliittonsa jälkeen hän meni naimisiin mm. Lapin Rajavartioston päällikkönä toimineen eversti Oiva Willamon kanssa. ”Mie hain avioeroa samhoin aikhoin ko Saksa erosi Versaillesin rauhansopimuksesta. Mie halusin takaisin luonoliset vaistot ja sammaa halusi Saksa.”

Willamo oli Saksassa sotilasoppinsa saanut jääkäri, Lapin keisari ja monipuolinen vaikuttaja. Avioliitto 26 vuotta nuoremman Kariniemen kanssa kesti 1944-62.

Willamosta erottuaan Kariniemi kohautti jälleen. Hän solmi avioliiton parikymmentä vuotta itseään nuoremman työmiehen, Taisto Heikanmaan kanssa. Molemmat miehet esiintyvät romaanihenkilöinä Liksomin kirjassa.

Rosa Liksomin Everstinnan taustaa ei kirjan ennakkotiedoissa tuoda mitenkään esille. On ilmeisesti haluttu välttää sitä, että keskustellaankin romaanin kustannuksella Annikki Kariniemestä. Ja eihän Everstinna tietenkään mikään dokumentti ole.

Avioliittoaan Willamon kanssa Kariniemi itse on käsitellyt kirjoissaan. Erään avioliiton anatomia kuvaa taiteilijan ja upseerin onnetonta liittoa, perhehelvettiä, jossa aviomies on väkivaltainen ja sadistinen.

Myöhemmässä kirjassaan Ristisiipi Kariniemi antaa toisenlaisen, romantisoidun kuvan avioliitostaan. Hän teki myöhäistä sovintoa jo vuonna 1967 kuolleen Willamon kanssa.

Rosa Liksom kirjoitti 2014 monologinäytelmän (Lapin punaiset hanget) Annikki Kariniemen elämästä. Sitä esitettiin useissa teattereissa. Liksom (Anni Ylävaara) tuntee Kariniemen taustat hyvin. Tornionjokilaaksossa Kariniemi oli perhetuttu.

Näytelmäteksti oli hyvä pohja romaanille. Kirjassa on kaksi tasoa, jotka sulautuvat toisiinsa: on yksityinen ja yleinen, everstinnan perhehelvetti ja maailman hulluus.

Everstinna kasvaa Liksomin käsittelyssä inhimillisten tragedioiden kautta kuvaukseksi aikansa Suomesta ja maailmasta. Sota ja siihen valmistautuminen vaikuttavat jokaisen elämään. Kyse on vallasta ja väkivallasta, fasismista, oudoista rakkauksista ja oudosta maasta nimeltä Suomi, jossa taiteillaan natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välissä.

Alku-ja loppukappaleita lukuunottamatta Liksom kirjoittaa Everstinnan yhden yön monologia meän kielellä. Kun lukemiseen alkuhapuilun jälkeen tottuu, se alkaa sujua ja meän kieli tuntuu lopulta oikealta vaihtoehdolta.

Liksom tempaisee jälleen omaperäisellä tyylillään lukijan mukaansa. Hänen kaltaistaan ei ole toista. Hän vastaa hyvin omaan huutoonsa, jonka mukaan kirjallisuuden tehtävä ei ole viihdyttää vaan käsitellä ihmisyyden peruskysymyksiä.

Sen verran hyvä kirjoittaja Liksom kuitenkin on, että rankasta tarinasta huolimatta tekstin parissa aika kuluu nopeasti. Kirjaa on helppo lukea, jos ei meän kieltä vierasta.

Everstinna on yhden, poikkeuksellisen naisen selviytymistarina ja samalla kunnianosoitus unohdetulle kirjailijalle, Annikki Kariniemelle. Everstinna on siis mitä sopivin kirja Naisten Pankin Lue Naiselle Ammatti -kiertueelle, jonka päätähtenä Rosa Liksom kiertää Suomea tänä syksynä.

 

 

]]>
31 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/242449-everstinnan-elamaa-hullussa-maailmassa#comments Kulttuuri Historia Kirja-arvio Thu, 07 Sep 2017 04:04:14 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/242449-everstinnan-elamaa-hullussa-maailmassa
Olavi Paavolainen - romaanihenkilö http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/241904-olavi-paavolaisen-paluu-romaanihenkilona <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Olavi Paavolaisen persoona kiehtoo jatkuvasti. Viime vuosina hänestä on tehty elämäkertoja, henkilökuvia ja tutkielmia. Lähes joka vuosi jostain putkahtaa kirja Paavolaisesta. Nyt on asialla nuoren polven nouseva kirjailijakyky Asko Jaakonaho, 35, jonka uuden romaanin päähenkilöt ovat Olavi Paavolainen ja Katri Vala (Asko Jaakonaho: Valon juhla, Otava 2017).</p><p>Eletään sotakevättä 1942. Katri elää niukoissa oloissa, sairastaa keuhkotautia ja joutuu erityisesti miehensä Armas Heikelin kautta tekemisiin virkavallan kanssa. Kommunisti Heikel saa vakoilutuomionkin.</p><p>Olavi puolestaan tekee tiedotusosaston upseerina propagandaa sotivan Suomen puolesta ja muistelee menneitä kulta-aikoja 1920-luvun Kivennavalla, jolloin nuoret kirjailijat leikkivät kesäisiä kulttuurileikkejään. Paavolainen ja Vala kuuluivat Tulenkantajien ydinryhmään.</p><p>Jaakonahon kirja etenee vuorotellen Olavin ja Katrin yksinpuheluna. He olivat 1920-luvulla läheisiä, mutta pariskuntaa heistä ei koskaan tullut. Eroottista värinää nuorilla kuitenkin oli.</p><p>Olavi hurmioitui nuoren Katri Valan runoista, kuten monista muistakin asioista. Vähitellen he kasvoivat eri suuntiin, mutta vanha kaipuu jäi.</p><p>Niille jotka tietävät Olavi Paavolaisesta perusasiat, kirja ei tuo yllätyksiä. Olavi on poliittinen kameleontti, joka haluaa olla edelläkävijä. Lukija voi vain nyökytellä, kun Madame (Hella Wuolijoki) sanoo: &rdquo;Tämä aika suosii juuri sinunkaltaisiasi, Olavi. Sellaisia jotka osaavat luoda nahkansa yhä uudestaan. Sinä opit aina tunnustamaan oikeaa väriä.&rdquo;</p><p>Kirjassa ei anneta mitään perustietoja Valasta, Paavolaisesta eikä muistakaan henkilöistä. Jos lukijalta perustiedot puuttuvat, hän voi olla ihmeissään, kun tekstissä vilahtaa Katrin ja Olavin lisäksi sellaisia nimiä kuin Armas, Erkki, Elina, Ilmari, kaksikin Madamea, Nyrkkeilijä.</p><p>Kirjaa voi tietysti lukea kaunokirjallisena teoksena välittämättä henkilöiden taustoista, mutta enemmän saa irti, jos tuntee historialliset perusasiat.</p><p>Jaakonaho kirjoittaa vetävää ja runollista poljentoproosaa, jota on nautinto lukea. Joskus tuntuu siltä, että kieli vie miestä eikä mies kieltä.</p><p>Luvut seuraavat toisiaan tasaisena virtana, irrallisinakin, eikä aina osaa hahmottaa, mihin ne liittyvät vai liittyvätkö mihinkään. Loppua kohti rupesin kaipaamaan rytminvaihdosta, jotain yllättävää, mutta sellaista ei tullut.</p><p>Jaakonaho on lainannut kirjansa motoksi Katri Valan päiväkirjamerkintää helmikuulta 1940: &rdquo;Uneksija voi haaveilla hyvin tekevänsä. Mutta uneksija, jolla on valta, on toinen ihminen.&rdquo;</p><p>Unenomaisiin muistoihin kirja myös päättyy Paavolaisen Kivennavan Huvilan juhlista, jolloin tulevaisuus näytti vielä valoisalta. Vietettiin todellista Valon juhlaa, soihtujakin sytytettiin: &rdquo;Meistä kasvaa uutta, ravitsevaa, repäisevää. Sellaista mitä ei ole ennen nähty. Tämä on valalla sovittu, me murramme tiemme maailmalle.&rdquo;</p><p>Me tiedämme, miten unelmat myöhemmin sortuivat.</p><p>Asko Jaakonaho on kunnianhimoinen kirjailija ja <em>Valon juhla</em> kelpo romaani. Pidän kirjailijan vakavahenkisestä tyylistä enkä kaipaa kuin joskus ripauksen huumoria sujuvana soljuvaan tekstiin.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Olavi Paavolaisen persoona kiehtoo jatkuvasti. Viime vuosina hänestä on tehty elämäkertoja, henkilökuvia ja tutkielmia. Lähes joka vuosi jostain putkahtaa kirja Paavolaisesta. Nyt on asialla nuoren polven nouseva kirjailijakyky Asko Jaakonaho, 35, jonka uuden romaanin päähenkilöt ovat Olavi Paavolainen ja Katri Vala (Asko Jaakonaho: Valon juhla, Otava 2017).

Eletään sotakevättä 1942. Katri elää niukoissa oloissa, sairastaa keuhkotautia ja joutuu erityisesti miehensä Armas Heikelin kautta tekemisiin virkavallan kanssa. Kommunisti Heikel saa vakoilutuomionkin.

Olavi puolestaan tekee tiedotusosaston upseerina propagandaa sotivan Suomen puolesta ja muistelee menneitä kulta-aikoja 1920-luvun Kivennavalla, jolloin nuoret kirjailijat leikkivät kesäisiä kulttuurileikkejään. Paavolainen ja Vala kuuluivat Tulenkantajien ydinryhmään.

Jaakonahon kirja etenee vuorotellen Olavin ja Katrin yksinpuheluna. He olivat 1920-luvulla läheisiä, mutta pariskuntaa heistä ei koskaan tullut. Eroottista värinää nuorilla kuitenkin oli.

Olavi hurmioitui nuoren Katri Valan runoista, kuten monista muistakin asioista. Vähitellen he kasvoivat eri suuntiin, mutta vanha kaipuu jäi.

Niille jotka tietävät Olavi Paavolaisesta perusasiat, kirja ei tuo yllätyksiä. Olavi on poliittinen kameleontti, joka haluaa olla edelläkävijä. Lukija voi vain nyökytellä, kun Madame (Hella Wuolijoki) sanoo: ”Tämä aika suosii juuri sinunkaltaisiasi, Olavi. Sellaisia jotka osaavat luoda nahkansa yhä uudestaan. Sinä opit aina tunnustamaan oikeaa väriä.”

Kirjassa ei anneta mitään perustietoja Valasta, Paavolaisesta eikä muistakaan henkilöistä. Jos lukijalta perustiedot puuttuvat, hän voi olla ihmeissään, kun tekstissä vilahtaa Katrin ja Olavin lisäksi sellaisia nimiä kuin Armas, Erkki, Elina, Ilmari, kaksikin Madamea, Nyrkkeilijä.

Kirjaa voi tietysti lukea kaunokirjallisena teoksena välittämättä henkilöiden taustoista, mutta enemmän saa irti, jos tuntee historialliset perusasiat.

Jaakonaho kirjoittaa vetävää ja runollista poljentoproosaa, jota on nautinto lukea. Joskus tuntuu siltä, että kieli vie miestä eikä mies kieltä.

Luvut seuraavat toisiaan tasaisena virtana, irrallisinakin, eikä aina osaa hahmottaa, mihin ne liittyvät vai liittyvätkö mihinkään. Loppua kohti rupesin kaipaamaan rytminvaihdosta, jotain yllättävää, mutta sellaista ei tullut.

Jaakonaho on lainannut kirjansa motoksi Katri Valan päiväkirjamerkintää helmikuulta 1940: ”Uneksija voi haaveilla hyvin tekevänsä. Mutta uneksija, jolla on valta, on toinen ihminen.”

Unenomaisiin muistoihin kirja myös päättyy Paavolaisen Kivennavan Huvilan juhlista, jolloin tulevaisuus näytti vielä valoisalta. Vietettiin todellista Valon juhlaa, soihtujakin sytytettiin: ”Meistä kasvaa uutta, ravitsevaa, repäisevää. Sellaista mitä ei ole ennen nähty. Tämä on valalla sovittu, me murramme tiemme maailmalle.”

Me tiedämme, miten unelmat myöhemmin sortuivat.

Asko Jaakonaho on kunnianhimoinen kirjailija ja Valon juhla kelpo romaani. Pidän kirjailijan vakavahenkisestä tyylistä enkä kaipaa kuin joskus ripauksen huumoria sujuvana soljuvaan tekstiin.

 

 

]]>
7 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/241904-olavi-paavolaisen-paluu-romaanihenkilona#comments Kulttuuri Kirja-arvio Sat, 26 Aug 2017 05:55:10 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/241904-olavi-paavolaisen-paluu-romaanihenkilona
Kjell Westön suosion salaisuus http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/241535-kjell-weston-suosion-salaisuus <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Kjell Westö on arvostettu ja monin tavoin palkittu kirjailija. Hänen uusi kirjansa on aina suuri tapaus. Juuri ilmestynyt uutuuskin (Rikinkeltainen taivas, Otava 2017) on niin hyvä, että se olisi aivan hyvin voitu julkaista jatkokertomuksena Nyyrikissä, joka on tunnettu rakkauteen ja ihmissuhteisiin keskittyvistä tarinoistaan.</p><p><em>Rikinkeltainen taivas</em> on kolmen sukupolven kuvaus 1960-luvulta nykypäiviin. Pääosissa ovat Helsinki sekä ruotsinkieliseen parempaan väkeen kuuluvat sisarukset Alex ja Stella Rabell perheineen ja ystävineen.</p><p>Varsinainen päähenkilö on kuitenkin Kjell Westön oloinen kertoja-kirjailija, jonka nimeä ei edes mainita. Kertoja on ystävystynyt Alexiin ja Stellaan jo koulupoikana.</p><p>Kovin hyvin ei mene kenelläkään, paitsi tietysti köyhällä suomenkielisellä Anselmi Lahtisella, joka on Rabellien kesäpaikan talonmies.</p><p>Kirjan dekkarimaisessa prologissa Westö jo paljastaa, mitä tuleman pitää. Kun häikäilemätöntä bisnesmiestä Alexia puukotetaan (selviää hengissä) ja Stellan tytär Sandrine katoaa (löytyy elävänä), iltapäivälehdet revittelevät Rabellin suvun asioita koosteissaan: &rdquo;Menestyksen hinta. Tragediat piinaavat Rabellin sukua. Terroritekoja. Itsemurhia. Mystisiä onnettomuuksia. Sukuriitoja. Alastonskandaaleja.&rdquo;</p><p>Westön kirjallisen menestyksen salaisuus piilee tarinassa, hän on tarinankertoja. Hän pystyy koukuttamaan lukijansa ovelasti tarinansa käänteisiin: synnytään ja kuollaan, riidellään ja rakastetaan, petetään ja erotaan, kunnes palataan jälleen yhteen. Esillä on elämän koko kirjo: ihmissuhdehömppää ja osuvaa ajankuvaa samassa paketissa.</p><p>Helsinki-eepoksissaan Westö kirjoittaa ikään kuin samaa kirjaa yhä uudelleen eri näkökulmista. Kun <em>Leijat Helsingin yllä</em>, pääkaupungin taivaalla, 21 vuotta sitten kuvasti ihmisen unelmia, <em>Rikinkeltainen taivas</em> tuo unelmiin tummia ja katkeria sävyjä. &rdquo;Rikinkeltaisuus on vanhemman ja kolhitumman ihmisen aatos&rdquo;, Westö sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.</p><p>Sekin kuuluu Westön suosion salaisuuksiin, että hän uskaltaa olla naiivi ja pateettinen. Jos kirjailija yrittää olla liian viisas, lukijat häipyvät. <em>Rikinkeltainen</em> <em>taivas</em> tihkuu seksiä ja menneen maailman nostalgiaa.</p><p>Westöllä, kuten kai kaikilla kirjailijoilla, on omat maneerinsa. Mutta-sanan ahkeraan käyttöön rupesin kiinnittämään pikkumaista huomiota sen jälkeen, kun joku oli kuulemma laskenut, että kirjassa esiintyy mutta 1153 kertaa. Mutta en lopultakaan tiedä, onko se kylliksi, liikaa vai liian vähän.</p><p><em>Rikinkeltainen taivas</em> päättyy minä-kertojan toteamukseen, joka on yksi avain Westön suureen suosioon: &rdquo;Ymmärsin että rakkaus saa meidät muistamaan, että rakkaudesta kertomukset syntyvät.&rdquo;</p><p>Heti perään tulee kuitenkin jälleen lohduton mutta-varaus, kirjan viimeinen lause: &rdquo;Mutta mitä me muistamme, ja mitä me oikeastaan rakastamme?&rdquo;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kjell Westö on arvostettu ja monin tavoin palkittu kirjailija. Hänen uusi kirjansa on aina suuri tapaus. Juuri ilmestynyt uutuuskin (Rikinkeltainen taivas, Otava 2017) on niin hyvä, että se olisi aivan hyvin voitu julkaista jatkokertomuksena Nyyrikissä, joka on tunnettu rakkauteen ja ihmissuhteisiin keskittyvistä tarinoistaan.

Rikinkeltainen taivas on kolmen sukupolven kuvaus 1960-luvulta nykypäiviin. Pääosissa ovat Helsinki sekä ruotsinkieliseen parempaan väkeen kuuluvat sisarukset Alex ja Stella Rabell perheineen ja ystävineen.

Varsinainen päähenkilö on kuitenkin Kjell Westön oloinen kertoja-kirjailija, jonka nimeä ei edes mainita. Kertoja on ystävystynyt Alexiin ja Stellaan jo koulupoikana.

Kovin hyvin ei mene kenelläkään, paitsi tietysti köyhällä suomenkielisellä Anselmi Lahtisella, joka on Rabellien kesäpaikan talonmies.

Kirjan dekkarimaisessa prologissa Westö jo paljastaa, mitä tuleman pitää. Kun häikäilemätöntä bisnesmiestä Alexia puukotetaan (selviää hengissä) ja Stellan tytär Sandrine katoaa (löytyy elävänä), iltapäivälehdet revittelevät Rabellin suvun asioita koosteissaan: ”Menestyksen hinta. Tragediat piinaavat Rabellin sukua. Terroritekoja. Itsemurhia. Mystisiä onnettomuuksia. Sukuriitoja. Alastonskandaaleja.”

Westön kirjallisen menestyksen salaisuus piilee tarinassa, hän on tarinankertoja. Hän pystyy koukuttamaan lukijansa ovelasti tarinansa käänteisiin: synnytään ja kuollaan, riidellään ja rakastetaan, petetään ja erotaan, kunnes palataan jälleen yhteen. Esillä on elämän koko kirjo: ihmissuhdehömppää ja osuvaa ajankuvaa samassa paketissa.

Helsinki-eepoksissaan Westö kirjoittaa ikään kuin samaa kirjaa yhä uudelleen eri näkökulmista. Kun Leijat Helsingin yllä, pääkaupungin taivaalla, 21 vuotta sitten kuvasti ihmisen unelmia, Rikinkeltainen taivas tuo unelmiin tummia ja katkeria sävyjä. ”Rikinkeltaisuus on vanhemman ja kolhitumman ihmisen aatos”, Westö sanoi Helsingin Sanomien haastattelussa.

Sekin kuuluu Westön suosion salaisuuksiin, että hän uskaltaa olla naiivi ja pateettinen. Jos kirjailija yrittää olla liian viisas, lukijat häipyvät. Rikinkeltainen taivas tihkuu seksiä ja menneen maailman nostalgiaa.

Westöllä, kuten kai kaikilla kirjailijoilla, on omat maneerinsa. Mutta-sanan ahkeraan käyttöön rupesin kiinnittämään pikkumaista huomiota sen jälkeen, kun joku oli kuulemma laskenut, että kirjassa esiintyy mutta 1153 kertaa. Mutta en lopultakaan tiedä, onko se kylliksi, liikaa vai liian vähän.

Rikinkeltainen taivas päättyy minä-kertojan toteamukseen, joka on yksi avain Westön suureen suosioon: ”Ymmärsin että rakkaus saa meidät muistamaan, että rakkaudesta kertomukset syntyvät.”

Heti perään tulee kuitenkin jälleen lohduton mutta-varaus, kirjan viimeinen lause: ”Mutta mitä me muistamme, ja mitä me oikeastaan rakastamme?”

 

 

]]>
9 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/241535-kjell-weston-suosion-salaisuus#comments Kulttuuri Kirja-arvio Kirjailija Sun, 20 Aug 2017 05:30:38 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/241535-kjell-weston-suosion-salaisuus
Kari Häkämies: Kaksoiselämää http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/240776-kari-hakamies-kaksoiselamaa <div class="field field-type-number-integer field-field-image-permission"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> No permission </div> </div> </div> <p>Onhan se kiinnostavaa, kun ex-ministeri, ex-kansliapäällikkö, kokoomuksen entinen kansanedustaja, entinen aluehallintoviraston ylijohtaja, kaupunginjohtaja, kunnanjohtaja ja nykyinen Varsinais-Suomen maakuntajohtaja kirjoittaa dekkareita. Kari Häkämies on elänyt sellaisen elämän, jonka pohjalta kirjoja voi kirjoittaa.</p><p>Häkämieheltä on juuri julkaistu hänen viides dekkarinsa (Kari Häkämies: Kaksoiselämää, Teos 2017). Rikokset, raha, valta ja Turku ovat uutuuden teemoja. Päähenkilöt, keskusrikospoliisin tutkijat Heikki Söder ja Matti Joronen, jatkavat aiemmista kirjoista tutuilla linjoilla.</p><p>Joronen on boheemi poikamies, joka käyttää epätavallisia tutkimusmenetelmiä ja hän on myös perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu. Söder on lähempänä perinteistä poliisimiestä, jolla on kotimurheita teini-ikäisestä pojastaan.</p><p>Häkämies osaa kirjoittaa paremmin kuin byrokraatit yleensä ja aihevalinnasta tulee plussaa. Hän tietää jo taustansa vuoksi, mistä kirjoittaa.</p><p>Politiikasta ja sen liepeillä liikkuvista lobbareista Häkämies kirjoittaa asiantuntevasti. Naiset ovat naisia, miehet miehiä Häkämiehen kirjallisessa maailmassa. Lobbari ja naistenmies Juhani Airaksinen tekee usein havaintoja naisten ulkoisesta olemuksesta:</p><p>&rdquo;Martta vakavoitui. Hän nousi hieman sohvalta ja ryhdisti jakkupukunsa hametta, joka oli pahassa asennossa noussut hieman liian ylös. Airaksinen ehti huomata, että Martan jalat olivat kovin hoikat ylös saakka, Airaksisen makuun kenties jopa liian hoikat.&rdquo;</p><p>Viatonta on Häkämiehen äijäproosa, mutta kun kotkalainen mies joutuu muuttamaan työnsä takia Turkuun, on selvää, että turkulainen äijäenergia tarttuu tavalla tai toisella.</p><p>Häkämies on tunnetusti vikkelä konservatiivi lievin liberaalein maustein, joten äijäproosakin sujuu luontevasti. Tätä menoa Häkämies alkaa kohta uhata Reijo Mäen asemaa turkulaisen äijäproosan ykkösnimenä.</p><p>Kyllä maakuntajohtajalla voisi olla huonompiakin harrastuksia kuin kirjojen kirjoittaminen.</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Onhan se kiinnostavaa, kun ex-ministeri, ex-kansliapäällikkö, kokoomuksen entinen kansanedustaja, entinen aluehallintoviraston ylijohtaja, kaupunginjohtaja, kunnanjohtaja ja nykyinen Varsinais-Suomen maakuntajohtaja kirjoittaa dekkareita. Kari Häkämies on elänyt sellaisen elämän, jonka pohjalta kirjoja voi kirjoittaa.

Häkämieheltä on juuri julkaistu hänen viides dekkarinsa (Kari Häkämies: Kaksoiselämää, Teos 2017). Rikokset, raha, valta ja Turku ovat uutuuden teemoja. Päähenkilöt, keskusrikospoliisin tutkijat Heikki Söder ja Matti Joronen, jatkavat aiemmista kirjoista tutuilla linjoilla.

Joronen on boheemi poikamies, joka käyttää epätavallisia tutkimusmenetelmiä ja hän on myös perussuomalaisten helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu. Söder on lähempänä perinteistä poliisimiestä, jolla on kotimurheita teini-ikäisestä pojastaan.

Häkämies osaa kirjoittaa paremmin kuin byrokraatit yleensä ja aihevalinnasta tulee plussaa. Hän tietää jo taustansa vuoksi, mistä kirjoittaa.

Politiikasta ja sen liepeillä liikkuvista lobbareista Häkämies kirjoittaa asiantuntevasti. Naiset ovat naisia, miehet miehiä Häkämiehen kirjallisessa maailmassa. Lobbari ja naistenmies Juhani Airaksinen tekee usein havaintoja naisten ulkoisesta olemuksesta:

”Martta vakavoitui. Hän nousi hieman sohvalta ja ryhdisti jakkupukunsa hametta, joka oli pahassa asennossa noussut hieman liian ylös. Airaksinen ehti huomata, että Martan jalat olivat kovin hoikat ylös saakka, Airaksisen makuun kenties jopa liian hoikat.”

Viatonta on Häkämiehen äijäproosa, mutta kun kotkalainen mies joutuu muuttamaan työnsä takia Turkuun, on selvää, että turkulainen äijäenergia tarttuu tavalla tai toisella.

Häkämies on tunnetusti vikkelä konservatiivi lievin liberaalein maustein, joten äijäproosakin sujuu luontevasti. Tätä menoa Häkämies alkaa kohta uhata Reijo Mäen asemaa turkulaisen äijäproosan ykkösnimenä.

Kyllä maakuntajohtajalla voisi olla huonompiakin harrastuksia kuin kirjojen kirjoittaminen.

 

]]>
1 http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/240776-kari-hakamies-kaksoiselamaa#comments Kulttuuri Dekkari Dekkarit Kirja-arvio Tue, 01 Aug 2017 10:25:08 +0000 Jorma Melleri http://jormamelleri.puheenvuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/240776-kari-hakamies-kaksoiselamaa