ristojkoivula

Kaikki blogit puheenaiheesta Teknologia

Mitä on olla ihminen?

Seison muotokuvan edessä taidegalleriassa. Valokuvassa vanhempi aasialainen herra katsoo tyhjyyteen. Siirryn seuraavan kuvan ääreen. Siinä kaunis, nuori nainen katsoo kainosti alaspäin. Tunnen heti, että tämä ei ole oikea ihminen, vaikka hahmo tuottaa varmasti lähes jokaisessa meistä kokemuksen kauneudesta ja miellyttävyydestä.  Edessäni on nyt Erica, androidi  eli ihmistä muistuttava robotti. Itse asiassa en tiedä, onko ensimmäisessä kuvassa ollut mies myös androidi. Hän vain tuntuu niin todelliselta.

Muka 4. teollinen vallankumous

Etenkin ns. tulevaisuudentutkijat jaottelevat historiaa erilaisiin aikakausiin. Ja poliitikothan tarttuvat niihin kritiikitömästi:

Alexander Stubb aloittaa puheenvuoronsa tutuiksi tulleilla kolmella pointilla. Neljännen teollisen vallankumouksen osalta ne ovat Stubbin mukaan talous, politiikka sekä etiikka. ”Minä liitän tähän vallankumoukseen erityisesti robotisaation, digitalisaation, tekoälyn ja teollisen internetin”. Digitalist.

Toisaalla, katso kuva ja:

Singularity University höpsii teknologian kiihtyvästä muutosnopeudesta

 

Singularity University ei ole yliopisto, vaan jonkinlainen ad hoc ajatuspaja, jonka kurssiaiset ”jalkautuvat” levittämään höpöä tulevaisuudesta ja mm. tekoälystä. Tässä pala viimeisimmän ”lähettilään” Lauri Reuterin tekstiä yle tieteen levittämänä

 

Teknologian muutosnopeus yllättää kaikki  

Aamu-tv höpsii tekoälystä

Ylen Aamu-tv:n uusi  ”jälkikaronka” ei juurikaan  ollut tiedettä, vaan lähes pelkästään teknologiaa, Teslasta tekoälyyn. Ja höpöä tekoälystä: 

”Googlella on kellarit täynnä servereitä, joissa on syväoppimisjärjestelmiä. Ne käyvät läpi meidän valokuvia, viestejä ja hakuja. Luoja tietää, mitä ne oppivat, Häkkinen pohdiskeli.

Paul Hawken: Drawdown - positiivisesti ilmastonmuutoksen pysäytyskeinoista

Myyntimenestys Drawdown esittelee keinoja ei vain ilmastonmuutoksen hidastamiseksi vaan kääntämiseksi pyrkien arvioimaan eri keinoja kustannustehokkuuden kautta. Teos esittelee yhteensä sata keinoa eri yhteiskunnan aloilta naisten kouluttamisesta rakentamiseen tehokkuusjärjestyksessä. Kokonaisuudessaan teos on silmiä avaava, positiivisesti tulevaisuuteen suhtautuva ja sujuvasti kirjoitettu. Tarvitsemme myös tulevaisuudenuskoa.

Matematiikan ”tutkimus” on vain teknologian kehittämistä

Matematiikka on käsitteellisesti vain teknologian kehittämistä eikä tieteestä tai perustutkimuksesta voi puhua. Matematiikka on loistava työkalu lukuisissa tieteissä.

http://grohn.vapaavuoro.uusisuomi.fi/kulttuuri/111455-matematiikka-ei-ol...

Höpöä matematiikasta

Käsitteellistä roskaa, matematiikka on vain työkalu: 

"Oikeastaan kaikki teknologia pohjautuu tavalla tai toisella matematiikkaan. " (Jaakko Eskola, Konsernijohtaja, Wärtsilä Oyj)

http://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/toimitusjohtajablogi/mat...

Kuolemantähteen ei valtion rahaa

Tekniikka & talous -lehti (8.12.2016) viittaa brittiläisen energiayhtiön selvitykseen, jonka mukaan Tähtien Sodasta (engl. Star Wars) tuttu Kuolemantähti (engl.

Hesari höpsii innovaatioista

Hackathonissä kehitetty idea (kuva) ei  missään nimessä ole innovaatio. Innovaation on käsitteellisesti uusi menestyksellisesti lanseerattu tuote, prosessi tai palvelu.

 

Onko uusi aina parempaa?

Digifanaatikot kääntävät herkästi todistamisen taakan nurin. Heidän ei muka tarvitse todistaa, että uusi on parempaa. Sellaisesta on harvoin näyttöä kasvatuksen alalla. Toinen taktiikka on syyttää kriitikoita teknologian vihaamisesta. Kolmas harhainen tapa on kertoilla, että ennenkin on kirjoja, televisiota jne. pelätty viettelyksinä.

Jotkut väittävät, että pelien hyödyllisyys on osoitettu. Totta. Pelaamalla tulee paremmaksi pelaajaksi. Sekö tärkeää? Entä haitat? Minkä ikäisistä kyse? Mitä tärkeää jää kokematta?

 

Julkaise syötteitä